Matkakirjeitä tulppaanien ajan kynnykseltä

Lady Mary Wortley Montagu matkusti miehensä rinnalla Konstantinopoliin 1710-luvulla. Istanbul vietti vuonna 2010 kulttuuripääkaupunkivuottaan ja kaupungin suosio suomalaistenkin matkailijoiden kohteena on ollut nousussa jo muutamia vuosia. Tämä kirjanen tarjoaa mukavaa matkalukemista ja historiallisia heijastumia kanssamatkaajalta kaupungista kolmensadan vuoden takaa.

Wortley Montagu, Lady Mary: Elämänmenoa Kultaisessa sarvessa [Life on a Golden Horn]. Käännös: Ville-Juhani Sutinen. Savukeidas Kustannus, 2010. 171 sivua. ISBN 978-952-5500-58-5.

Savukeidas-kustantamo julkaisee napakkaa ”klassikkomatkat” -taskukirjasarjaansa. Tässä historiallisten matkakuvausten sarjassa on ilmestynyt muitakin 1700-luvun matkakertomuksia kuten Laurence Sternen Sentimentaalinen matka ja tulossa on Mary Wollstonecraftin Kirjeitä Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Uusin on Lady Mary Wortley Montagun kirjekokoelma Elämänmenoa Kultaisessa sarvessa.

Teos koostuu valikoiduista ja editoiduista kirjeistä, joita Montagu lähetti ystävilleen ja sukulaisilleen vuosien 1716-1718 aikana, jolloin hän matkusti ja asui Konstantinopolissa. Tämä editio sisältää kaksikymmentäviisi kirjettä, joista kuusi on kirjoitettu Kultaisen sarven (kaupungin Euroopan puolta halkovan lahden) rannoilla ja Konstantinopolin elämää kuvaten. Loput kirjeistä on kirjoitettu matkalla ottomaanien valtakuntaan ja sen rajat ylittäen sekä peräti kahdeksan Adrianopolista (nykyinen Edirne) matkalla Konstantinopoliin, jonne innokas lukija pääsee vasta sivulla 105. Tässä editiossa julkaistut kirjeet antavat kuvan, että Montagu palasi Konstantinopolista suoraan Englantiin, vaikka itse asiassa hän kaarteli paluumatkallaan Pohjois-Afrikkaa, Italiaa sekä Ranskaa.

Kirjeissä, jotka kiersivät lukijalta toiselle Englannissa ajan tavan mukaan, on jotain teeskentelemättömän raikasta. Montagu tuntuu kirjoittavan kohtuullisen suoraan ja huumorilla ajatuksistaan, jokaiselle vastaanottajalle omalla tyylillään. Aina raikkaalta tuntuvat arkisen tason kuvaukset länsimaisen ladyn silmin ovat mutkattomuudessaan kiinnostavia, joskin kuvauksista paistaa ajoittain vaivaannuttava yläluokkaisen naisen arkielämänpiirin rajoittuneisuus. Päivät vietetään kestittämällä vieraita ja käymällä saattajien kanssa kylässä tai nähtävyyksillä. Montagun kirjeistä usein nostetaan esiin, että hänen katsantokannastaan huivi on Konstantinopolissa asuvalle naiselle helpotus ja vapaus, jonka turvin hän voi kulkea huomiotta ja hyvin kohdeltuna. Sitä sietämällä hän itse on kyennyt tyydyttämään uteliaisuuttaan ja matkaamaan kaupungissa ja Bosporin yli, asia joka usealta muulta lähettilään vaimolta on jäänyt kokematta. Hän kokee myös, että turkkilainen vaimo on vaimoista vapain, mutta perustelee tämän vain maallisella hyvällä ja toimettomuudella.

Montagu ottaa kirjeissään asiakseen korjata ystäviensä väärinkäsityksiä ottomaanielämästä ja -kulttuurista. Mekan balsamiksi kutsuttu voide ei ole suositeltavaa kosmetiikkaa. Hippodromin patsailla on kaikilla pää tallella. Ostettavat naisorjat eivät ole kreikkalaisia vaan joko sotavankeja tai sitten venäläisten, tserkessien tai georgialaisten tataarien kaappaamia, niin kurjia, onnettomia ja surkeita ihmisraukkoja että heistä ei ole kamarineidoiksi. Erityisen viehättävästi Montagu kuvaa ylhäisönaisten vaatetusta, pukimien tapaan yksityiskohtaisesti ja runsaasti. Näistä hän kirjoittaa lähinnä naispuolisille vastaanottajille. Miespuolisille ystävilleen, joiden joukossa ovat mm. runoilija Alexander Pope ja isä Conti, Montagu kuvailee yhteiskunnallisia asioita, vallanpitäjiä ja paikallishistoriaa yhteenottoineen.

Yhtenä yksityiskohtana mainittakoon oikaisu turkkilaisesta musiikista seuraavaan tapaan sivulla 94:

Olet otaksuakseni lukenut jostain, että turkkilaisilla ei ole muuta kuin korvia riipivää musiikkia. Moista valetta kertovat kuitenkin vain ne, jotka eivät ole milloinkaan kuulleet muuta kuin kaduilla soitettavia lauluja, mikä taas on yhtä tolkullista kuin jos ulkomaalainen määrittäisi käsityksensä englantilaisesta musiikista säkkipillinsoiton tai luiden ja lihanleikkaajan veitsen kalinan perusteella. Voin vakuuttaa sinulle, että paikallinen musiikki on erinomaisen tunteikasta.

Euroopassa turkkilainen musiikki tunnettiin tuolloin lähinnä janitsaarien perkussiivisen mehter-musiikina. Turkkilainen musiikki lähinnä lyömäsoittimien muodos

sa tuli myöhemmin 1700-luvulla muotiin Euroopassa kuuluen muun muassa Mozartin oopperoissa, Haydnin ja Beethovenin sävellyksissä. Tähän innoitukseen on luultavasti vaikuttanut myös tulppaanien ajalta alkaneet uudistukset, vahvistettavat turkkilais-eurooppalaiset välit ja lähettiläskäytäntö; Wienin turkkilaislähettiläillä on ollut mehter-muusikkoja mukanaan, jotka esiintyivät kaupungissa julkisesti.

Lääketieteen historian kannalta kiinnostava kirje ovat kuvaus variolaatiosta (variola=isorokko), isorokkoviruksen istuttamisesta hieromalla rokonarpipulveria pistohaavaan. Montagu kuvailee toimenpidettä tarkkaan kirjeessään Sarah Chiswellille. Montagun veli menehtyi isorokkoon ja hän itse sairasti isorokon pysyvin jäljin ennen lähtöään Konstantinopoliin. Palattuaan Englantiin hän toimi aktiivisesti tavan istuttamisen puolesta tuoden Konstantinopolista mukanaan kirjallisuutta rokonistutuksesta suorituttaen toimenpiteen myös kahdelle lapselleen. Kohdattuaan aluksi odottamaansa vastarintaa uskonnollisilta ja lääketieteellisiltä tahoilta tapa sai vähitellen kannatusta ja toimi turvallisemman lehmärokkoviruksesta tehdyn rokotteen (vaccinia=lehmärokko) keksimiseen asti 1700-luvun lopulle, pääasiallisena keinona isorokon vastustamiseen.

Montagun notkeaa kieltä on ilo lukea, kiitos myös kääntäjä Ville-Juhani Sutisen. Esipuhe taustoittavine tietoineen ja Sutisen loppuun kokoamat ”selitykset ja muut juolahdukset”, kuten Sutinen niitä kutsuu, ovat erittäin tarpeelliset kun tekstissä vilkkuu historiallinen toimija ja käännöstermi jos toinenkin. Toisaalta turkinkielisille käännöstermeille olisi suonut hieman kirjoitusasullista tarkkuutta. Nyt Montagun ajoittain epäselvästi ja englantilaisen ääntämysasun mukaan kirjoitetut turkinkielen sanat muuntuvat Sutisella vielä mielikuvituksellisimmiksi, jolloin mieleen juolahtaa olisiko turkinkielenosaajasta ollut apua oikoluvussa. Tällöin olisi korjautunut mm. Montagun ”vizier’s, the beglerbys” muotoon ”visiireistä, beylerbey’istä” (korkeista virkamiehistä) Sutisen ”Berglebeys’n visiireistä” sijasta ja Montagun Tophana muotoon Tophane (kaupunginosa) Sutisen Tofanan sijasta. Tarkoituksenmukaista olisi myös ollut käyttää selityksissä henkilöistä suomenkieleen vakiintuneita kirjoitusasuja, kuten sulttaanista Murat III joka esiintyy selityksissä vanhassa asussaan Amurath III. Näistä kauneusvirheistä huolimatta kirja toimii mainiona matkalukemistona historiasta kiinnostuneelle Istanbulin-kävijälle.

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *