Matkoja mieleen ja maisemaan

Viime vuosina matkoista, matkailusta ja matkailijasta kirjoittaminen on ollut kasvavan akateemisen kiinnostuksen kohteena. Teeman aiemmalta vähättelyltä ja toisinaan koetulta matkailun tutkimuksen arvostuksen puutteelta on siltä osin pudonnut pohja pois. Matkailusta on väistämättä tullut "tärkeä ja järkevä" tutkimusaihe - joskaan mikään aihe ei sinällään tee tutkimuksesta tärkeää saati järkevää. Käsillä oleva artikkelikokoelma kytkeytyy monin osin matkailun tutkimuksen piirin.

Hakkarainen, Marja-Leena ja Koistinen, Tero: Matkakirja: artikkeleita kirjallisista matkoista mieleen ja maailmaan. Joensuun yliopiston humanistinen tiedekunta, 1998. 234 sivua. ISBN 951-708-635-0.

Viime vuosina matkoista, matkailusta ja matkailijasta kirjoittaminen on ollut kasvavan akateemisen kiinnostuksen kohteena. Teeman aiemmalta vähättelyltä ja toisinaan koetulta matkailun tutkimuksen arvostuksen puutteelta on siltä osin pudonnut pohja pois. Matkailusta on väistämättä tullut "tärkeä ja järkevä" tutkimusaihe – joskaan mikään aihe ei sinällään tee tutkimuksesta tärkeää saati järkevää.

Käsillä oleva artikkelikokoelma kytkeytyy monin osin matkailun tutkimuksen piirin. Kyse ei kuitenkaan tarkalleen ottaen ole yksin tai edes pääosin matkailun tutkimuksesta. Artikkeleissa käsitellään pikemminkin matkaa ja matkalle lähtemistä ja siltä paluuta. Teemoja jotka kotimaisessa tutkimuksessa ovat jääneet melko vähälle huomiolle. Jo siinä suhteessa kokoelmalle lankeaa selkeät ja tärkeät ansionsa.

Artikkelikokoelman kirjoittajien yhteisenä nimittäjänä ja näkökulmana matkaan ja matkantekoon voinee laveasti pitää kirjallisuuden ja kulttuurintutkimusta. Teos rakentuu neljän teeman ja kahdentoista artikkelin kautta. Teemoina toimivat "Maisema – koettu paikka", "Imperiumin pojat maailmalla", "Marginaalien haaste" ja "Sinivalkoiset silmälasit". Ensimmäinen teema käsittelee matkan ja paikan kokemista. Yrjö Sepänmaa lähestyy artikkelissaan matkaa esteettisenä kokonaisuutena, projektina, jolla "on alku ja loppu ja siksi rakenne" (s. 13). Toinen matkailun tutkimuksen piirissä esitetty luonnehdinta on nähdä matka prosessina, jossa ollaan ikäänkuin jatkuvasti kahden (kokemuksellisen) paikan välissä. Tämänkaltaista matkan prosessiluonnetta puoltaa myös Sepänmaan oma toteamus, ettei "perille- ja takaisinpääsy ole keskeinen eikä ainoa tavoite" suhtautumisessa matkaan, ja ettei matka välttämättä edellytä fyysistä siirtymistä (s. 19). Sepänmaan mukaan voidaan ajatella, että jokainen matka – fyysinen tai ei – on matka mieleen ja mielen maisemiin.

Kaija Alajuuma tarkastelee erä- ja retkeilykirjallisuuden mielenmaisemia oppaanaan lapinkävijä Kullervo Kemppinen ja hänen teoksensa "Lumikuru" vuodelta 1958. Oppaana Kemppinen onkin mainio; hän ei ainoastaan opasta mitä ottaa mukaan ja huomioon retkellä ja minne ja miten mennä, vaan myös mitä kokea maanpäällisessä paratiisissa, Saariselän tunturierämaassa. Alajuuma lähestyy Lumikurua käyttökirjallisuusnäkökulmasta. Teos rakentaa hänen mukaansa toisaalta mielenmaisemaa olemassa olevasta paikasta ja toisaalta ohjaa sen käyttöä ja kokemista itse paikan päällä. Lumikurussa maiseman kokemiseen ja sen käyttöön kytkeytyvä maskuliinisuus ja kansallisuusaatteisuus ovat aiheita, jotka Alajuuma jättää tässä yhteydessä analysoimatta. Kemppisen katse maisemaan ja erämaahan on kuitenkin ennen kaikkea (suomalaisen) miehen katse. Maskuliinisuus ja siihen usein liitettävä teknokratia ovat sitäkin selvemmin esillä Tarja Soiniolan artikkelissa, jossa hän tarkastelee Max Frischin teosta Homo Faber. Siinä kirjan päähenkilö Faber on pesunkestävä edistysuskoinen teknokraatti, jonka elämän kautta Soiniola käsittelee mielenkiintoisesti modernin ihmisen luonto- ja paikkasuhteita osana suoritusyhteiskuntaa.

Kirjan toisessa teemakokonaisuudessa matkakirjallisuutta ja -kuvauksia lähestytään osana kolonialistista puhetapaa. Kaikki kolme teeman artikkelia ovat hyviä esimerkkejä tästä puhetavasta. Niissä käsitellyt esimerkkiteokset eivät myöskään ole tähän tehtävään liian tarkoituksenhakuisia ja ilmeisiä. Jopi Nyman lähestyy Anthony Hopen "The Prisoner of Zenda" (1894) teosta imperialistisen ideologian ilmentymänä sen omassa historiallis-kulttuurisessa kontekstissa. Jari Kupiainen puolestaan valottaa kolonialistista kirjallisuuden paikka- ja kulttuurinkuvaustraditiota Jack Londonin Salomonsaarille sijoittuvien teosten kautta sosiaalievolutiivisina tuotteina, joita ne epäilemättä ovat. Tero Koistisen tapausesimerkkinä on David Lodgen teos "Maailma on pieni" (1984/1986). Siinä toiminnan ja kuvauksen keskiössä on akateeminen kongressimatkailu ja kirjallisuudentutkijoiden kansainvälinen yhteisö. Koistinen näkee kirjassa kuvatun kongressimatkailun, jossa vain "pitojen" fyysiset paikat vaihtuvat mutta väki pysyy, analogisena brittiläisen siirtomaamatkailun kanssa. Näkökulma ja huomio on Lodgen teoksen suhteen varsin osuva. Sekä akateemiseen työmatkailuun että siirtomaamatkailuun kytkeytyy/kytkeytyi tietty elitistisyys ja jonkiasteinen ylemmyyden tunne suhteessa "paikallisuuteen". Samalla paikallisuus rakentuu eräänlaisena toiseutena. Lodgen kuvauksen perusteella akateeminen matkailija ei joudu kovinkaan helposti kohtaamaan paikallisuutta. Koistisen mukaan ajatus maailmanyliopistosta toimii tässä suhteessa eräänlaisena kohtaamisia ennalta ehkäisevänä ja niitä määrittävänä rakenteena.

Kokoelman kolmannessa teemassa "Marginaalien haaste" käsitellään kirjallisia kuvauksia, joissa avautuu mielenkiintoisella tavalla jälkikolonialistinen suhde kotiseutuun ja joko fyysisessä todellisuudessa tai mielissä tehtyihin matkoihin. Sirkka Knuuttila on valinnut tarkastelunsa kohteeksi epätyypillisen matkakertomuksen, Marguerite Durasin "Varakonsulin". Se on kuvaus raskaana olevan kerjäläisnaisen matkasta. Kuvaksen tekee merkilliseksi se, että sen on ikäänkuin kirjoittanut valkoinen mies. Knuuttila problematisoi aiheellisesti tekstin tulkitsijan roolia ja rajoja hyödyntämällä Gayatri Spivakin ajatuksia. Samalla hän tulee rakentavalla tavalla kyseenalaistaneeksi länsimaispohjaista postkolonialistista tulkintaa, sen mahdollisuuksia ja mielekkyyttä.

Eeva Simola käsittelee artikkelissaan "Afrkkalainen vankilamatka" vankilapäiväkirjoja ja -romaaneja eräänlaisina matkakuvauksina. Kyse on kahden afrikkalaisen kirjailijan, nigerialaisen Ken Saro-Wivan ja ainakin itselleni hieman tuntemattomamman egyptiläisen Nawal El Saadawin, päiväkirjoista ja romaaneista. Niiden kautta Simola luo kuvaa vankilassa/vankilasta toteutetuista mielenmatkoista. Teeman lopuksi Marja-Leena Hakkarainen siirtää maantieteellisen tarkastelun Länsi-Intiaan ja sen jälkikolonialistiseen kuvausperinteeseen. Itsessään jo termi Länsi-Intia on läpeensä kolonialistinen. Hakkarainen jäsentää matkailua ja modernia turismia uuskolonialistisina ilmiöinä. Tällöin esimerkiksi turistinen Karibia rakentuu kolonialistisen perinteen varaan ja länsimaisen kulttuurin tuottamien representaatioiden pohjalta. Hieman kärjistäen matkailu edustaa tässä yhteydessä Hakkaraiselle länsimaista ideologiakoneistoa, jonka rakennus- ja polttoaineina ovat kolonialistinen perinne ja siihen perustuvat kulttuuriset stereotypiat.

Kirjan viimeisessä teemassa "Sinivalkoiset silmälasit" matkakuvaukset tuodaan maantieteellisesti meitä hieman lähemmäs. Artikkeleissa tarkastellaan mm. suomalaisten matkakuvauksia lähialueiltamme. Tarja Kupiainen tuo esiin suomalaisen näkökulman kulttuuriseen toiseen. Hän tarkastelee runonkerääjien ja muiden akateemisten matkamiesten kuvauksia ja havaintoja Karjalasta ja Inkeristä. Näiden matkailijoiden katse ja motiivit ovat selkeästi olleet suomalaiskansallisesti sävyttyneitä, mikä Kupiaisen mukaan nousee selvästi esiin matkakuvauksissa. Samoin uskonnollisia eroja ja ihmisten piirteitä jäsennetään kuvauksissa puhtaasti oman kulttuurin kautta. Luonnon ja ihmisten kauneus on viime kädessä katsojan silmässä. Kuten Kupiainen toteaa tarkastelemiensa kuvausten pohjalta: "mitä enemmän luonto muistuttaa Suomen luontoa, sitä kauniimpi se on" (s. 191). Kaija Heikkinen puolestaan kääntää matkailijan katseen idästä länteen. Hän tarkastelee venäläisten Karjalakuvauksia, joissa tuttuus ja turvallisuus rakentuu vastakohtaisesti Kupiaisen analysoimiin matkakuvauksiin nähden. Heikkisen mukaan Karjala ja karjalaiset edustivat myös venäläisille toiseutta ja rajamaata – sivilisaation reunaa. Toki tässä suhteessa on erojakin. Suomalaisille Karjala oli tärkeä kansallisen identiteetin ja historian rakennusmateriaali ja heijastuspinta, venäläisille Karjalan alueen ja kulttuurin merkitys tuskin oli vastaavassa asemassa. Teeman ja koko kirjan lopuksi Martti Pelvo johdattaa lukijat jälleen suomalaisen matkakirjallisuuden avulla kaukomaille, erityisesti pyhiinvaelluskohteisiin Euroopassa ja Palestiinassa. Sodanjälkeiseen ajanjaksoonkin rajattuna Pelvon valitsema näkökulma on melko haastava. Se myös rakentuu mielenkiintoisen ristiriitaisesti suhteessa moniin kirjan aiempiin artikkeleihin ja niissä esitettyyn jälkikolonialistiseen kritiikkiin. Lisäksi kriittisen matkailun tutkimuksen näkökulmasta Pelvo paikka paikoin syyllistyy massaturismin muodikkaaseen brutalisointiin, johon ei ehkä aina olisi aihetta.

Kokoomateos tarjoaa monipuolisen ja hyvän kuvan matkakirjallisuudesta, sen luonteesta ja käytöstä kulttuurin ja matkailun tutkimuksessa. Toki puutteitakin löytyy. Nykyisenä pohjoissuomalaisena ja lappilaisena silmiini väistämättä pistää useiden kirjoittajien korostama suomalaisuuden rakentaminen yksin suhteessa Karjalaan ja karjalaisiin. Se tuntuu ensialkuun hieman kapealta näkökulmalta. Kyse ei kuitenkaan liene niinkään kirjoittajakunnan "pohjois-karjalalaisuudesta", sillä suhde itään on sävyttänyt kansallisen identiteettimme rakentumista pohjoista ja "lappalaissuhdetta" huomattavasti enemmän. Lisäksi kirjoittajien tutkimusalueet ja -lähteet selittävät näkökulman tehden siitä myös relevantin. Ehkä selvimmin Kaija Alajuuman artikkelissa näkökulman muutos tai jonkinasteisen vaihtoehdon olemassa olon huomiointi olisi kuitenkin voinut tuoda merkittävää lisäarvoa. Kullervo Kemppisen kuvaama Saariselkä ei ollut asumatonta erämaata muille (saamelaisille) kuin "sinivalkoisin silmälasein" varustetuille matkamiehille. Kemppisen teoksista tutut Hangaskuru, Kakslauttanen, Moitakuru ja Laanila ym. kielivät kaikki paikkojen niminä arkisesta työn maisemasta, kulttuurimaisemasta, joka ei ollut käyntikohde (ks. s. 28), vaan osa elämisen piiriä.

Matkakirjalla on"itseisarvonsa"; matkakirjallisuus ja -kuvaukset ovat Suomessa (joskaan eivät kansainvälisesti) melko vähän hyödynnettyjä tutkimuskohteita. Lisäksi kirjallisuuden ja kulttuurintutkimus on Suomessa joitakin poikkeuksia ja pioneereja lukuunottamatta melko pitkään rajannut matkat ja erityisesti matkailun ja turismin oman työsarkansa ulkopuolelle tai ainakin sen marginaaliin. Tilanne on tältä osin muuttumassa. Kuten sanottu, matkailusta on tullut yhä kasvavassa määrin akateemisen mielenkiinnon kohde. Eeva Jokinen ja Soile Veijola toteavatkin "Touring Cultures" -kokoomateoksen (1997) artikkelissaan matkailijan hypähtävän nykyisin esiin lähes kaikkialla; jokainen kutsuttu ja itseään arvostava konferenssiesitelmöitsijä nostaa matkailijan esiin postmodernin ajan symbolina tai muuna sellaisena. Siinä ei liene mitään pahaa. Jokinen ja Veijola huomauttavat kuitenkin, että samalla aiempaan matkailun tutkimukseen ei useinkaan ole huomattu tutustua. Tämä vaivaa myös osin käsillä olevaa teosta. Esimerkiksi se millaisena matkalainen näyttäytyy paikallisväestön silmin ei ole matkan ja matkailun tutkimukseen "harvemmin liitetty kysymys" (s. 14), vaan suhteellisen hyväksytty ja moninaisesti koeteltu näkökulma ja yksi matkailun tieteellisten sarjojen teemanumeroiden aiheista. Samoin matkan ja matkailun tutkimuksen peruskäsitteitä käytetään paikoin löyhäsormisesti. Se ei sinällään ole suuri synti tai edes häpeä. On kuitenkin hyvä muistaa, että turismi on modernin ajan ja tarkemmin vapaa-aikaan ja massojen liikkumiseen kytkeytyvä matkailun ilmiö, jonka alkuvaiheet ainakin länsimaissa historiallisesti liittyvät mm. yhteiskunnan teollistumiseen, vapaa-ajan lisääntymiseen ja vakiintumiseen. Siten esimerkiksi termi "siirtomaaturismi" sisältää mitä todennäköisimmin käsitteellisen ristiriidan. Pienistä puutteistaan huolimatta Matkakirja on tutustumisen arvoinen ja suositeltava lukukokemus matkailun ja kulttuurin tutkimuksen ja opetuksen parissa työskenteleville.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *