Mediamaisema laajenee ja sähköistyy

Suomen mediamaisema, Suomen joukkoviestinnän kehitystä ja nykytilaa käsittelevä kokoomateos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2001 WSOY:n kustantamana. Teos perustui vuonna 1994 julkaistuun kirjaan Joukkoviestintä Suomessa, jonka edeltäjä puolestaan oli vuonna 1986 ilmestynyt Suomen viestintäjärjestelmä. Kaikki nämä saavuttivat suositun aseman joukkoviestinnän alalla työskentelevien käsikirjoina sekä oppikirjoina alan oppilaitoksissa. Ovathan tekijätkin Suomen joukkoviestinnän tutkimuksen parhaita ja pitkään vaikuttaneita asiantuntijoita. Kymmenessä vuodessa joukkoviestinnän kehityksessä on tapahtunut paljon, joten uuden, täysin uusitun painoksen julkaiseminen on ollut hyvin perusteltua.

Teoksen kolmas painos on rakenteeltaan aiemman, vuonna 2001 ilmestyneen ensimmäisen painoksen kaltainen. Liikkeelle lähdetään esittelemällä Suomen viestintäjärjestelmää ja joukkoviestinnän taloutta yleensä. Tämän jälkeen siirrytään tarkastelemaan kutakin joukkoviestinnän osa-aluetta erikseen, ja lopuksi pohditaan alan tulevaisuudennäkymiä, sääntelyä ja viestintäpolitiikkaa. Rakenne on osoittautunut toimivaksi, selkeäksi ja loogiseksi, joten muutoksen tarvetta ei ole ollut.

Sisältöön on sen sijaan muutoksia tullut jo senkin takia, että ala on nopeasti kehittynyt, ja uudet, sähköiset viestintämuodot ovat vallanneet alaa etenkin lehdistössä ja äänitteissä. Sähköisten viestimien kehitykselle on teoksessa annettukin runsaasti tilaa, mutta samalla aiemmassa painoksessa ollutta joukkoviestimien historiaa on supistettu. Tämä todetaan myös teoksen alkusanoissa. Historian käsittely on uudessa painoksessa nyt myös kappaleittain epätasapainoista: esimerkiksi äänitteiden osuudessa äänilevyn kehityshistoriaa on mukana useita sivuja, mutta sanomalehdistöä koskevassa kappaleessa historia on jätetty lähes kokonaan pois.

On toki olemassa muita joukkoviestinnän historiaa käsitteleviä teoksia, mutta tällaisessa kokonaisvaltaisessa teoksessa historiakin olisi puoltanut paikkaansa myös uudessa painoksessa. Teoksen sivumäärää historiaosuuden mukana pitäminen olisi kasvattanut vain parinkymmenen sivun verran, mikä ei olisi ollut ollenkaan liikaa yli 300-sivuisessa kirjassa. Kokonaiskuvan saaminen joukkoviestinnän kehityshistoriasta ei nyt onnistu pelkän uuden painoksen avulla. Näin ollen teoksen vanha painos kannattaa edelleen säilyttää.

Lehdistön viimeaikaiset muutokset eivät ole ehtineet uuteen painokseen. Nuorison musiikkilehtien kriisi polarisoitui alkusyksyllä Suosikin ilmoitettua lopettavansa lehden julkaiseminen vuoden 2012 lopussa. Ilmaisjakelulehdistä suurimpiin kuuluva City joutui lakkauttamaan paperilehtensä, ja Sanoman Vartti-kaupunkilehti kaatui vähän myöhemmin. Sähköinen julkaiseminen muuttaa paitsi äänitteiden julkaisemista myös lehdistöä.

Suomessa asuvien kielivähemmistöjen mediaa teoksessa esitellään ilahduttavan monipuolisesti Ahvenanmaatakaan unohtamatta. Venäjänkielisen joukkoviestinnän kohdalla olisi kuitenkin kannattanut mainita lisäksi ainakin Spektr-lehti, ehkäpä myös talouslehti Torgovyj put’ sekä Novosti Helsinki. Spektr-lehden painosmäärä on 25 000, Torgovyj put’in jopa 100 000, joten lehdet ovat suurempia kuin monet suomenkieliset lehdet.

Teoksen visuaalinen ilme on pysynyt ennallaan, vaikkakin painopaperi on vaihdettu heikkolaatuisemmaksi ja sivukokoa pienennetty. Kuvioita ja taulukoita on mukana, mutta säästeliäästi. Virheitä on valitettavasti jäänyt valmiiseen teokseen mukaan. Pahimmista mainittakoon YLEn radiokanavien kuunteluaikaosuuksia kuvaava kuvio 5.2, jossa käyriä vastaavat radiokanavat ovat väärässä järjestyksessä: kuvion mukaan YLEn kuunnelluin radiokanava on Radio 1, kun pitäisi olla Radio Suomi. Kuvio oli virheellinen jo vanhassa painoksessa, joten tuntuu käsittämättömältä, ettei kuviota ole korjattu. Myös kuviossa 5.1 radiokanavien nimet ovat väärissä paikoissa.

Vuoden 2001 painoksessa äänitteitä koskeva kappale oli otsikoitu nykyaikaisesti ”Äänitteet”, mutta uudessa painoksessa kappaleen otsikko on muutettu oudon vanhanaikaiseen muotoon ”Äänilevy”. Ratkaisulle on vaikea keksiä perusteluja etenkin kun sähköisten, ei-fyysisten äänitteiden osuus äänitemyynnistä on voimakkaassa kasvussa samalla kun perinteisen äänilevyn markkinaosuus laskee.

Kokonaisuutena teos tarjoaa ajankohtaisen ja päivitetyn katsauksen Suomen joukkoviestinnän historiaan, mutta em. kuvion kaltaisten virheiden johdosta lukijalta vaaditaan tarkkaavaisuutta ja kriittisyyttä teoksen tietoja käyttäessään.