Professori Esko Salmisen teos Mediavallan aika tarttuu mielenkiintoiseen aiheeseen tarkastelemalla median käyttämää valtaa. Kirja piirtää monitahoisen kuvan suomalaisen mediakentän toiminnasta vuoden 1982 presidentinvaaleista aina Tarja Halosen toisen presidenttikauden alkuun asti. Osansa analyysistä saavat niin presidenttipelien medioituminen kuin pääministeri Vanhasen tekstiviestiskandaalikin. Teosta voidaankin pitää ensimmäisenä suomalaisena kirjana, jossa tarkastellaan kokonaisvaltaisesti mediavaltaa ja sen vaikutusta poliittisen näyttämön keskeisimpiin henkilöihin.

Poliitikkojen ja poliittisten taistojen lisäksi kirjassa analysoidaan median käyttämää valtaa suhteessa suomalaista yhteiskuntaa ravistelleisiin tapahtumiin kuten Neuvostoliiton hajoamiseen, 1990-luvun alun lamaan ja Suomen EU-jäsenäänestykseen. Salmisen teoksen ehdottomana ansiona voidaankin pitää sen monipuolisuutta. Sen parasta antia tarjotaan lukijalle kirjan päätösluvussa, jossa kirjoittaja ruotii systemaattisesti median vallassa tapahtunutta kehitystä ja kokoaa keskeisimmät johtopäätöksensä tiiviiksi lukupaketiksi. Teoksen moniäänisyys näkyy kuitenkin myös arkistolähteistä, lehti-artikkeleista ja televisio-ohjelmista koostuvana mittavana lähdeaineistona, jonka Salminen on tuonut hienosti näkyviin käyttämällä tekstissä runsaasti suoria lainauksia analyysinsä pohjana.

Monipuolisuus ei ole kuitenkaan pelkästään myönteinen asia vaan siihen liittyy myös kirjan heikkous. Paikoitellen Salmisen teksti jää varsinaisissa käsittelyluvuissa pintapuoliseksi ja teemasta toiseen siirrytään hyvin nopeasti. Erityisesti sukupuoliaspekti jää analyysissä lapsipuolen asemaan, vaikka kustantajan esittelyssä Salmisen kerrotaan tarkastelevan kirjassaan muun muassa sitä, ”kenellä valta todella on, naisillako vai miehillä?” Myös lukijalle tarjotut sitaatit jäävät toisinaan kavalkadimaiseksi esittelyksi median kirjoittelusta ilman sen syvällisempää analyysiä. Tätä voidaan pitää luonnollisena seurauksena lähdeaineiston ja koko käsiteltävän teeman laajuudesta, mutta terävää analyysiä odottava lukija saattaa siitä huolimatta kokea paikoitellen pieniä pettymyksiä.

Moninaiset aihepiirit saavat kirjoittajan myös sortumaan toisinaan pienille sivupoluille, jotka tuntuvat hieman irrallisilta, vaikkakin mielenkiintoisilta episodeilta kirjan varsinaisen teeman rinnalla. Vaikka Salminen käsittelee esimerkiksi 1990-luvun alun lamaa hyvin mielenkiintoisesti, olisi taustoituksen voinut sitoa napakammin kirjan varsinaiseen teemaan. Ihmetyttämään jäi myös kirjoittajan tapa esitellä Suomen poliittisista tapahtumista kansainvälisessä lehdistössä käytyä keskustelua. Vaikka eurooppalaisten lehtien kirjoittelu valottaa hyvin sitä, miten suomalaista poliittista elämää on huomioitu muissa maissa, jää kirjoittelun merkitys nimenomaan suomalaisen mediavallan kannalta lukijalle selittämättä. Toisinaan tuntuukin, että mediavallan sijaan Salminen kirjoittaa ensisijaisesti suomalaisessa yhteiskunnassa ja poliittisessa elämässä tapahtuneesta kehityksestä median näkökulmasta.

Kokonaisuutenaan Esko Salmisen teos on kuitenkin toimiva ja analyysillisesti ansiokas. Mielenkiintoisena yksittäisenä juonteena voidaan pitää esimerkiksi Salmisen esiin nostamaa median kepukielteisyyttä, joka on kirjoittajan mukaan elänyt 1980-luvulta nykypäivään asti. Myös vaalien alla ajankohtainen imagopolitiikka saa Salmisen kirjan myötä uudenlaista perspektiiviä. Teos tarjoaakin tärkeän ja ajatuksia herättävän puheenvuoron suomalaisen yhteiskunnan valtasuhteiden paljon puhutuista puolista ja niissä parin vuosikymmenen aikana tapahtuneista muutoksista.

Julkaisuformaatiltaan Mediavallan aika noudattaa Kleio-sarjan tuttua ilmettä ja lyhyine alalukuineen se on äärimmäisen lukijaystävällinen teos. Kirja lieneekin suunnattu nimenomaan suurelle yleisölle. Kansantajuisuutensa vuoksi kirja onkin hyvä lukupaketti kaikille niille, jotka kaipaavat analyyttisempää otetta julkisuudessa käytyyn keskusteluun median käyttämästä vallasta ja erityisesti median ja poliittisen elämän suhteesta.

Teosta voi kuitenkin suositella hyvillä mielin kevyenä välipalana ja ajatusten virittelijänä myös kaikille mediatutkimuksesta kiinnostuneille tutkijoille. Lisäksi kirja sopii jatkoksi Salmisen pari vuotta aikaisemmin julkaistulle ja paljon keskustelua herättäneelle tutkimukselle Viestinnällä vallankumoukseen.