Menneisyyden julkisivu paraatipuolelta

Kuvateos ’Vanha, kaunis Helsinki’ on klassinen lahjakirja: tiivistelmä siitä, mikä pääkaupungissa on esteettisesti edustavaa ja sen vakaasti historiaan ankkuroivaa, suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kulttuurintutkijan silmin luettuna kirja on myös katsaus siihen, minkä katsotaan olevan vanhaa ja minkä kaunista, ja mitkä kohteet on valittu vanhuutta ja kauneutta ilmentämään. Veikko Roininen aloittaa teoksensa nykyisen pääkaupungin syntysijoilta, Vanhastakaupungista. Sieltä kuitenkin hypätään empirekeskustaan, josta historiallinen Helsinki sitten kiertyy auki laajenevissa ympyröissä.

Roininen, Veikko: Vanha, kaunis Helsinki. Det gamla, vackra Helsingfors. Beautiful old Helsinki. Atena Kustannus, 2003. 144 sivua. ISBN 951-796-309-2.

Kuvateos ’Vanha, kaunis Helsinki’ on klassinen lahjakirja: tiivistelmä siitä, mikä pääkaupungissa on esteettisesti edustavaa ja sen vakaasti historiaan ankkuroivaa, suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kulttuurintutkijan silmin luettuna kirja on myös katsaus siihen, minkä katsotaan olevan vanhaa ja minkä kaunista, ja mitkä kohteet on valittu vanhuutta ja kauneutta ilmentämään.

Veikko Roininen aloittaa teoksensa nykyisen pääkaupungin syntysijoilta, Vanhastakaupungista. Sieltä kuitenkin hypätään empirekeskustaan, josta historiallinen Helsinki sitten kiertyy auki laajenevissa ympyröissä. Maantieteellisesti edetään Senaatintorilta Kruununhakaan ja Katajanokalle, sieltä nykyiseen ydinkeskustaan, Etu-Töölöön ja Kallioon, josta palataan eteläisiin kaupunginosiin, Bulevardia pitkin Hietalahteen, Kaivopuistoon, Ullanlinnaan, Eiraan, Meilahteen ja lähivesien kaupunkisaarille.

Kirjan takakansitekstissä luvataan lukijalle valokuvien, piirrosten ja tekstien avulla tapahtuva matka menneisyyteen, historialliseen Helsinkiin. Johdannossa Roininen kiteyttää suuren eurooppalaisen kaupungin tunnusmerkeiksi merellisen sijainnin ja hienostuneen vanhan arkkitehtuurin: tähän sabluunaan Helsingin voi hyvin sijoittaa.

Kerronnallisesti ajalliset ääripäät ovat Vanhankaupungin 1550-luvulla ja Olympiastadionin myötä 1950-luvulla, mutta rakennuksien kautta esitelty, edustava menneisyys pysyttelee 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Helsingin mittakaavassa alun toistasataa vuotta on kuitenkin pitkä aika ja vanhaksi taloksi pääsee jo alle satavuotiaskin rakennus. ’Hienostuneisuus’ näyttäisi tässä kirjassa merkitsevän keskitetysti empireä ja jugendia.

Menneisyyteen suuntautuvaa matkaa ohjaavat toisaalta rakennukset, toisaalta ihmiset – tässä mielessä ’Vanha, kaunis Helsinki’-teos noudattelee opastettujen kaupunkikierrosten rakenteita. Rakennettu ympäristö kertoo samanaikaisesti siitä, mitä on ollut ja siitä, mitä on edelleen. Ihmiset ovat jääneet menneisyyteen ja herätetään eloon teksteissä.

Tämän jaon kautta kuvat saavat ’Vanha, kaunis Helsinki’-teoksessa mielenkiintoisen kaksoistehtävän. Toisaalta ne ovat kirjan ydinsisältöä, esteettisiä poimintoja siitä nykyaikaisesta helsinkiläisestä maisemasta, joka henkii historiallista arvokkuutta. Toisaalta ne tarjoavat nykyihmisistä merkityksellisesti tyhjät kulissit kertomuksille menneisyyden asukkaista: rakennuttajista, arkkitehdeistä, taiteilijoista, uimahallin asiakkaista. Paikoitellen tekstistä jopa katsoo menneisyyden henkilö sitä tilaa, jota nykykatsoja katsoo kirjan kuvasta: ”Kun Suomen Tietotoimiston toimittaja ja valokuvaaja pääsivät tutustumaan [Yrjönkadun] uimahalliin, toimittaja kirjoitti: ’…ja kun astuimme itse uimahalliin, pääsi meiltä ehdottomasti hämmästyksen huudahdus. On vaikea sanoa mikä meihin voimakkaamin vaikutti, hallin valtava suuruus vaiko sen kauneus.’” (s. 95)

’Vanha, kaunis Helsinki’ on tietenkin rajattu ja rajallinen näkemys, siisti, siloinen ja herraskainen, aurinkokin paistaa aina. Vaikka se on sellaisena helppo havaita lajityyppinsä edustajaksi, Veikko Roininen on liittänyt mukaan myös vähemmän arvattavia kohteita. Kansallisesti merkityksellisten rakennusten ja tilojen lisäksi (Senaatintorin ympäristö kirkkoineen, yliopistoineen ja valtioneuvostoineen, Eduskuntatalo, Kansallismuseo) on Helsinkiä edustamaan valittu paikkoja, jotka eivät ole valtiovallalla ladattuja. Tällaisia ovat esimerkiksi juuri edellä mainittu Yrjönkadun uimahalli, monet puistot ja ulkoilualueet, Eiran sairaala ja naapurinsa, Villa Johanna.

Näistä langoista kudotussa kaupunkikuvassa näyttäytyy Helsinki, joka ei ole korostetun kunniakas – mutta kunniallinen se on. Kalliota myöten.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *