MERIMIES ON ERIMIES

Kirsi Uola käsittelee väitöskirjassaan Vastakohtien meren ristiriitainen sankari suomalaisen merikirjallisuuden lajiproblematiikkaa ja kyseisen kirjallisuuden esittämää kuvaa suomalaisista merimiehistä. Merikirjallisuus on ongelmallinen lajityyppi, se on omituinen sekoitus faktaa ja fiktiota. Uola kuvaa, miten kirjojen arvosteluissa painotetaan kirjoittajien ”asiantuntemusta” ja merenkulun ja laivaelämän kuvausten ”aitoutta”, vaikka samalla toki käsitellään teosten kaunokirjallisia ansioita. Merikirjallisuudessa korostuu ammatillinen näkökulma, keskeisinä toimijoina ovat merimiehet eivätkä esimerkiksi matkustajalaivan turistit.

Uola, Kirsi: Vastakohtien meren ristiriitainen sankari. Suomalainen merikirjallisuus - oppositioasetelmia ja rajanvetoja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. 488 sivua. ISBN 951-746-555-6.

Kirsi Uola käsittelee väitöskirjassaan Vastakohtien meren ristiriitainen sankari suomalaisen merikirjallisuuden lajiproblematiikkaa ja kyseisen kirjallisuuden esittämää kuvaa suomalaisista merimiehistä. Merikirjallisuus on ongelmallinen lajityyppi, se on omituinen sekoitus faktaa ja fiktiota. Uola kuvaa, miten kirjojen arvosteluissa painotetaan kirjoittajien ”asiantuntemusta” ja merenkulun ja laivaelämän kuvausten ”aitoutta”, vaikka samalla toki käsitellään teosten kaunokirjallisia ansioita.

Merikirjallisuudessa korostuu ammatillinen näkökulma, keskeisinä toimijoina ovat merimiehet eivätkä esimerkiksi matkustajalaivan turistit. Merielämän tuntemukseen kuuluu myös monenlaisten laivan osien ja työtehtävien nimitysten sekä merenkulun termien esiintyminen. Kirjoissa käytetäänkin erikoissanastoa siinä määrin, että ne voivat edellyttää myös lukijalta jonkinlaista alan asiantuntemusta. Monet merikirjojen kirjoittajista ovat itse olleet aikaisemmin merillä, ja jotkut kirjoista lähestyvätkin muistelmia. Liika viihteellisyys tuo meriromaanille helposti seikkailukirjan tai nuorisokertomuksen leiman, eikä tällaista teosta enää lasketa ”oikeisiin” meriromaaneihin.

Kirjan alkuosassa Uola esittelee pitkään suomalaista merikirjallisuutta, sen määritelmiä ja rajanvetoa muuhun kirjallisuuteen. Tutkija on kerännyt tarkasteltavaksi käytännöllisesti katsoen koko suomalaisen merikirjallisuuden, 113 nimikettä, jotka ovat ilmestyneet vuosien 1889 ja 2002 välillä. Näistä hän on valinnut lähemmän tutkimuksen kohteeksi 55 teosta. Kun kysymyksessä on kaunokirjallisuuden tutkimus, aineistosta on rajattu pois selvät muistelmat ja tietokirjat. Pois on rajattu myös merisotakirjallisuus. Kun en itse tunne aluetta kovin hyvin, on vaikea sanoa, olisiko sotakirjallisuuden mukaan ottaminen tuonut jotakin lisää tai muuten vaikuttanut olennaisesti käsiteltyyn merimiehen kuvaan.

Merten sankarit
Merikirjallisuuden keskeisiä toimijoita ovat merillä työskentelevät miehet. Uola esittää, että vaikka merikirjallisuuden henkilöt ovat fiktiivisiä, henkilökuvauksessa pyritään tyypillistämiseen, jolloin kuvitteellisen henkilöhahmon kautta rakentuu kuva kokonaisesta ryhmästä. Uola peilaa oikean merimiehen erikoislaatua merikirjallisuudessa erityisesti suhteessa ”toiseen”, joka on tilanteen mukaan ”maakrapu”, uskovainen, nainen, homo tai ei-suomalainen. ”Toiseen” verrattuna korostuu todellisen merimiehen erityisyys.

Merimies on sankari, mutta hänen sankaruutensa voi olla monenlaista. Voittoisa sankari on esimerkiksi nuori ja kokematon tulokas, joka vaikeuksien kautta muuttuu kokeneeksi merenkävijäksi. Tiellä sankaruuteen on erilaisia koetuksia, jotka uhkaavat päähenkilön sankaruutta, mutta tämä selviää kokeista voittajana. Sankari voi myös olla häviävä sankari, joka aluksi vaikuttaa voittoisalta, mutta syystä tai toisesta menettää sankaruuden kunnian. Sankarijuoneen kuuluvat myös auttajat, joita yleensä ovat muutamat kokeneemmat merenkävijät, ja vastustaja, joka on tavallisimmin ilkeä esimies tai kateellinen työtoveri.

Uusimmassa merikirjallisuudessa sankaruus ei yleensä ole kovin keskeistä, vaikka voi ilmetä joissakin yksittäisissä tapahtumissa. Päähenkilön elämä täyttyy henkilökohtaisista ongelmista ja ristiriidoista eikä kirjan päättyessä tapahdu selkiytymistä, vaan samanlainen epätäydellinen elämä jatkuu edelleen. Merimiehen ammattia ei enää edes välttämättä kuvata minään erityisenä, vaan se on työ, johon päähenkilö voi olla sattumalta ajautunut. Tällaiset tarinat eivät myöskään rakenteellisesti vaadi selviä auttajia tai vastustajia.

Laiva ja meri
Meriromaanin keskeinen toimintaympäristö laiva. Laiva merellä on suljettu työpaikka, se on miehistölle yhtä aikaa vankila ja koti. Työyhteisö on tiukan hierarkkinen. Kapteeni on jumala laivassa, mutta joutuu tottelemaan varustamon käskyjä. Työympäristö on myös äärimmäisen maskuliininen, miehinen kovuus on ammattitaidon lisäksi arvostettu ja välttämätönkin ominaisuus laivalla. Kuitenkin itse laivaa käsitellään usein feminiinisenä, se on joskus ”kaunotar”, tavallisemmin ”vanha eukko” tai ”vanha huora”. Uola näkee laivan naiseksi kuvailussa yhtäältä ajatuksen laivasta kotina, toisaalta käsityksen, jonka mukaan laiva on oikukas kuin nainen, mutta mies pystyy sitä kuitenkin hallitsemaan.

Kun laiva on merellä, se on meren armoilla, ja usein merikirjallisuudessa korostuukin meren voima ja arvaamattomuus. Merenkulku voidaan nähdä jatkuvana kamppailuna luonnon kanssa ja ehkä myös sen kesyttämisenä tai valloittamisena. Merellisen sankaruuden suurin näytös voi tapahtua myrskyssä, jossa päähenkilö pääsee osoittamaan sankarinkykynsä.

Meri on jatkuva uhka, mutta se on myös tie kaukomaille. Kun laiva saapuu satamaan, merimiehen arki muuttuu hetkeksi juhlaksi. Eksoottisen maan vieraassa satamassa viina virtaa ja kuumat naiset odottavat seiloreitaan. Sataman prostituoitu ei oikeastaan ole edes ihminen, vaan hetken käyttöesine, joka unohtuu viimeistään seuraavassa satamassa. Mutta jos kysymyksessä on kotisatama, siellä käyttäydytään toisin. Siellä odottaa uskollinen vaimo tai morsian tai ainakin kunnolliset kotikylän tytöt, ja kotikylässä käydessään merimies odottaa – usein turhaan – tulevansa kohdelluksi kaukomaiden matkaajana, paljon nähneenä ”erimiehenä”.

Lopuksi
Vastakohtien meren ristiriitainen sankari on kiinnostava tutkimus kirjallisuudenlajista, joka harvoin nostetaan esille. Mitään kovin yllättäviä tuloksia teoksessa ei paljastu, vaan esille nousevat merikirjallisuuden teemat ja merimiesten kuvat tuntuvat varsin tutuilta, toisinaan jopa hiukan itsestään selviltä. Kirjan keskeinen teema on maskuliininen sankaruus, joka paikantuu laivalle, merelle ja myös satamiin. Kirsi Uolan käyttämät western-rinnastukset toimivat paikoin varsin hyvin. Jonkin muun genren, esimerkiksi sotakirjallisuuden, sankarimiesten tutkimukseen peilaaminen olisi saattanut myös olla hedelmällinen vaihtoehto.

Kirja itsessään on miellyttävää luettavaa, se on huolellisesti toimitettu eikä sisällä häiritsevästi painovirheitä. Kahdelle palstalle taitettu lähdeluettelo on erikoisen näköinen, mutta toimii kuitenkin hyvin. Myös kiitokset, jotka tavallisesti sijoitetaan esipuheeseen, tulevatkin yllättävästi vastaan aivan kirjan lopussa.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *