Mielenkiintoinen ja monien näkökulmien Lappi

Uusi Lappi: maa, kansat, kulttuurit kuuluu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamaan teossarjaan, jonka aloitti kirja Inkeri: historia, kansa ja kulttuuri vuonna 1991. Lappi-kirjaa varten teossarjan alaotsikoksi vakiintunut ”maa, kansa, kulttuuri” muutettiin muotoon ”maa, kansat, kulttuurit” korostamaan laajan alueen moninaisuutta. Television kulttuuriuutisissa Ilmo Massan kanssa kirjan toimittanut Hanna Snellman sanoi, ettei teos edusta maakuntahenkeä. Kirjan alkusivuilla muistutetaan, että kauneuden, hiljaisuuden ja puhtauden lisäksi Lapista löytyy rumuutta, melua ja likaisuutta.

Toim. Massa, Ilmo ja Snellman, Hanna: Lappi: maa, kansat, kulttuurit. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. 270 sivua. ISBN 951-746-505-X.

Uusi Lappi: maa, kansat, kulttuurit kuuluu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamaan teossarjaan, jonka aloitti kirja Inkeri: historia, kansa ja kulttuuri vuonna 1991. Lappi-kirjaa varten teossarjan alaotsikoksi vakiintunut ”maa, kansa, kulttuuri” muutettiin muotoon ”maa, kansat, kulttuurit” korostamaan laajan alueen moninaisuutta.

Television kulttuuriuutisissa Ilmo Massan kanssa kirjan toimittanut Hanna Snellman sanoi, ettei teos edusta maakuntahenkeä. Kirjan alkusivuilla muistutetaan, että kauneuden, hiljaisuuden ja puhtauden lisäksi Lapista löytyy rumuutta, melua ja likaisuutta. Lehdistölle laaditussa tiedotteessa todetaan: ”Lappi on erilainen, mielikuviamme villistä kaamoksen maasta murtava teos”. Tämä pitää paikkansa, teos on täysin eri maailmasta kuin vaikkapa matkailuesitteet.

Kirja jakaantuu viiteen osaan: ensimmäisen aiheena on Lapin maa ja maisemat, toisen Lapin kansa, kolmannen yhteiskunnan rakentaminen ja purkaminen, neljäntenä on taiteen ja tieteen Lappi ja viimeisenä Lappi maailmanyhteiskunnassa. Alkupuolella liikutaan pääosin menneisyydessä, kirjan puolivälissä käsitellään Lapin sotaa sekä jälleenrakennusta ja loppupuolella pääpaino on sodasta nykypäivään ulottuvassa ajanjaksossa. Jonkin verran pohditaan myös pohjoisen maakunnan nykyistä tilannetta, ongelmia, mahdollisuuksia ja tulevaisuutta.

Matti Tikkanen määrittelee heti alkusivuilla Lapin tarkoittavan tässä teoksessa Lapin lääniä vastaavaa aluetta. Kyseisen alueen pinta-ala on melkein 30 prosenttia koko Suomesta eikä sitä käsitellä kauttaaltaan samanlaisena ja yhdenmukaisena, vaan moninaisuus tulee hyvin esiin. Lapin historiaa tutkiva voi olla tyytyväinen laajan alueen, suuren kirjoittajajoukon, monien näkökulmien ja aihepiirien keräämisestä yksien kansien väliin. Kirja helpottaa ainakin joidenkin aihepiirien osalta sitä työmäärää, minkä Lappia tutkivat ovat joutuneet usein tekemään kerätessään vinon pinon erilaisia julkaisuja ja tilastoja. Lappi-kirjassa maakuntaa käsitellään läpi teoksen Suomen, kalottialueen, Barentsin alueen ja Euroopan unionin osana ja kansainvälisenä toimijana. Kuitenkaan lappilaisten arkea, elinkeinoja, toimeentuloa, kokemuksia ja näkemyksiäkään ei ole unohdettu.

Kirjoittajia on suuri määrä, loppuun sijoitetusta luettelosta löytyy 44 nimeä. Joukkoon mahtuu nuoria tutkijoita, kokeneita konkareita ja erityisen paljon Oulun ja Lapin yliopistojen tutkijoita. Varsinaiset käsittelyluvut ovat ammattitutkijoiden kirjoittamia, mutta niiden lomasta löytyy myös sivun tai parin mittaisia tekstejä, joissa perehdytään johonkin suppeampaan teemaan kuten Kemijärven selluloosatehtaaseen, Pohjois-Suomen arkistolähteisiin Oulun maakunta-arkistossa tai lappilaisiin urheilijoihin. Lyhyempiä tekstejä ovat kirjoittaneet muutkin kuin akateemiset tutkijat, muun muassa kirjailija Jari Tervo.

Valitettavasti teoksessa ei ole lähdeviitteitä eikä kirjallisuustietojakaan kuin varsinaisissa käsittelyluvuissa. Muutamissa kohdissa jää epäselväksi, ovatko esitetyt väitteet oletuksia ja mutu-tietoa vai löytyykö niille vankempia perusteita. Erityisen mielenkiintoinen on Mikko Jokisen väite, jonka mukaan Lappi erottautuu muita maakuntia selvemmin omaleimaisena alueena. Olisin myös kaivannut jonkinlaista pohdintaa Suomessa valinneista Lappiin liittyneistä mielikuvista, koska tähän villiin kaamoksen maahan kuitenkin otettiin niin ponnekkaasti kantaa sanoutumalla siitä irti. Lapin liikenneoloista olisin lukenut mielelläni enemmänkin kuin mitä kirja tarjosi, ovathan ne vaikuttaneet moniin asioihin ja ilmiöihin hyvinkin konkreettisesti.

Kirja perustuu tieteelliseen ja selvästi ajanmukaiseen tietoon ja on tyyliltään asiallinen. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että Mikko Jokisen teksti (sivuilla 16-17) aiheutti mielessäni melkoista ihmetystä. Mielenkiintoisen omaleimaisuutta koskevan alkuväittämän jälkeen Jokinen maalailee kuvaa tyypillisistä lappilaisista ja antaa vinkkejä heidän pariinsa työhön suuntaaville, tähän tyyliin:

”— Lappilaiset ovat sypäkkää väkeä. Tämä käy ilmi eritoten suullisessa ilmaisussa. Kuten Peräpohjolassa on tapana, asioista tavataan puhua suoraan ja jämerästi, ja mielenilmaukset ovat usein ääreviä. Reipas itseilmaisu usein hämmentää ja säikäyttää muualta tulleen – kuinka pirussa se nyt noin suuttui ja alkoi möykkäämään? Naiset eivät suinkaan tee poikkeusta. Piippua herttaisilla keski-ikäisillä rouvilla ja emännillä ei enää hampaissaan ole, mutta noituminen ja kiroaminen ovat herkässä mitättömältäkin tuntuvienkin asioiden äärellä.— Työssä on siis avuksi, jos tavoitteet ja keinot käännetään ymmärrettävälle kansankielelle ja pystytään osoittamaan miten asia palvelee lappilaisille tärkeitä asioita. Hankalat ja liian hienolta kuulostavat sanat, käsitteet ja päämäärät kannattaa karsia esityslistoista ja muista papereista pois. Pääkaupunkiseudun lespaavaa ja narisevaa kielenkäyttöä tulee varoa kuin ruttoa.—”

Ilmeisesti maatalous-metsätieteiden maisteri ja Metsäntutkimuslaitoksen tutkija Jokinen on muodostanut nämä käsityksensä omassaan työssään. Sata vuotta sitten esimerkiksi koulujen maantiedon kirjat viljelivät mielellään tämän tyylisiä kansanluonnekäsityksiä. Mutta miksi ihmeessä ne halutaan herättää henkiin samalla, kun Lappiin liittyvistä eksoottisista mielikuvista tai maakuntahengestä pyritään eroon? Jos kyse on huumorista, onko sen paikka tieteellisessä julkaisussa?

Ulkoasultaan Lappi-teos värikkäine kansineen ja monine kuvineen on houkutteleva. Kiitoksena ansaitsevat kuvatoimittaja Sanna Schildt-Jansson ja taittaja Terhi Lehtonen. Lyhyemmät tekstit varsinaisten käsittelylukujen lomassa keventävät ja elävöittävät kokonaisuutta. Kuvista suurin osa on ennen julkaisemattomia valokuvia. Huomattava määrä niistä on valokuvaaja Unto Järvisen 1970-80-luvuilla ottamia mukavan arkisia kuvia. Sisällysluettelon koin hieman sekavaksi, sillä usein kirjoittaja, otsikko ja sivunumero on mahdutettu samalle riville, samanlaisella fontilla ja ilman pidempiä välejä. Ehkä kirjoittajien nimet olisi voinut jättää sisällysluettelosta pois, löytyväthän ne kuitenkin sisäsivuilta.

Kaiken kaikkiaan Lappi: maa, kansat, kulttuurit on monipuolinen ja mielenkiintoinen kokoomateos, jota voisin suositella kenelle hyvänsä Lapista kiinnostuneelle.

Kirjoittajat: Ulla Aatsinki, Jarmo Ailio, Peter von Bagh, Matti Enbuske, Ilkka Hakkarainen, Harri Hautajärvi, Tuija Hautala-Hirvioja, Arto Haveri, Lassi Heininen, Elina Helander, Hilkka Helsti, Niko Hänninen, Markku Ihonen, Mikko Jokinen, Marianne Junila, Maija Kallinen, Juha Kanerva, Sirpa Karjalainen, Heikki Kerkelä, Jouni Kitti, Riitta Kontio, Heikki Laitinen, Aila Lauha, Anna-Riitta Lindgren, Maria Lähteenmäki, Ilmo Massa, Samuli Onnela, Päivi Pihlaja, Vesa Puuronen, Kaisa Raitio, Petri Raivo, Esko Riepula, Helena Ruotsala, Pekka Sammallahti, Reija Satokangas, Hanna Snellman, Asko Suikkanen, Leena Suopajärvi, Raila Taipale, Ilkka Teerijoki, Jari Tervo, Matti Tikkanen, Marja Tuominen, Johanna Vaattovaara

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *