Joka toinen vuosi ilmestyvä "Arkeologia Suomessa" on
ehdottoman hyödyllinen opus niin arkeologian
harrastajalle kuin kokeneella alan tutkijallekin. Tämä
arvostelu on kirjoitettu ennen kaikkea edellisestä
näkökulmasta. Teos, joka koostuu eri kirjoittajien
artikkeleista ja yksityiskohtaisista inventointi- ja
kaivausluetteloista, tarjoaa sekä kattavan
yleiskuvauksen vuosituhannen vaihteen arkeologiseen
toimintaan Suomessa että syväluotaavampia tapaus-
ja paikkakuntakohtaisia esittelyjäkin. Kirja on lähes
pakkohankinta niille, jotka mielivät pysyä kärryillä siinä,
missä suomalaisessa arkeologiassa mennään tällä
hetkellä.

Teoksen varsinainen artikkeliosuus koostuu yhteensä
kuudesta artikkelista. Artikkelit jakaantuvat sisältönsä
puolesta kahteen teemaosioon: yhtäältä on kaksi
yleistä, Museoviraston tehtäviä luotaavaa artikkelia ja
toisaalta neljä tietyn alueen arkeologisia hankkeita
käsittelevää artikkelia. Tällä kertaa teoksessa on
keskitytty länsirannikkoon ja maanosan arkeologiaa
käsitelläänkin aina Turun seudulta
Pohjois-Pohjanmaalle asti.

Niin sanotun yleisosion artikkeleista vastaavat
Museoviraston arkeologian osaston yli-intendentti
Paula Purhonen sekä Museoviraston tutkijat Leena
Koivisto ja Satu Mikkonen-Hirvonen. Artikkeleissa
tarkastellaan museoviraston toimintaa vuosina
1999-2000 muun muassa verraten sitä aiempien
vuosien toimintaan. Artikkeleissa pohditaan
Museoviraston toiminnassa tapahtuneita muutoksia
yhteiskunnan rakenteellisten muutosten ja
kehitystrendien valossa. Näistä tärkeimpinä seikkoina
artikkeleista voidaan nostaa ensinnäkin esiin se, että
työllisyysvaroin tehtyjen arkeologisten kaivausten ja
inventointien osuus näyttää vakiintuneen osaksi
museoviraston arkeologian osaston toiminnan
rahoitusperustaa. Tätä kehitystä ovat tukeneet kuntien
muinaisuuteen painottuneet uudet matkailuhankkeet.
Tähän liittyen voidaan tässä ottaa esille myös Koiviston
ja Mikkonen-Hirvosen esittämä ajatus siitä, että
suurimman haasteen muinaisjäännösalueiden
hoidolle ja käytölle asettaa nykyään juuri kohteiden
kasvava matkailukäyttö. Kirjoittajat, kuten Purhonenkin,
peräänkuuluttavat tässä uudessa tilanteessa sellaisen
hoidon ja käytön mahdollistavan toimintakulttuurin
synnyttämistä, johon olennaisesti liittyy monialainen ja
-toimijainen verkostoituminen. Onkin ilmeistä, että
tällaista toimintamallia kehittämällä taataan
muinaisalueiden hoidon jatkuvuus niin, että kohteiden
populaari- ja tutkimuskäyttö tukevat toinen toisiaan.
Molemmissa artikkeleissa pohditaan myös
ansiokkaasti, joskin turhan lyhyesti, Museoviraston
roolia osana tämän päivän arkeologisen toiminnan
kenttää. Kirjoittajat asettavat tavoitteeksi monipuolisen
verkostoitumisen eri sidosryhmiin, koska sen
katsotaan antavan osaltaan paremmat mahdollisuudet
tutkimusrahoituksen hankkimiselle ja toisaalta
takaavan myös muita tieteellisen keskustelun ja
julkisuuden kannalta välttämättömiä synergiaetuja.

Kaksi ensimmäistä niin sanottua case-artikkelia
käsittelevät Turun yliopiston arkeologista toimintaa.
Kristiina Korkeakoski-Väisänen käsittelee
artikkelissaan opetuskaivausten käyttöä arkeologian
opetuksessa Turun yliopistossa viimeisen 30 vuoden
aikana ja Henrik Asplund tarkastelee puolestaan
laajemmin arkeologisen tutkimustoiminnan muutoksia
ja kehitystä aina 1950-luvulta tähän päivään. Artikkelit
palvelevat erityisesti arkeologian opetuksesta ja
yliopistollisesta tutkimuksesta kiinnostuneita tahoja,
mutta tarjoavat myös esimerkiksi harrastajalle
mielenkiintoisia yksityiskohtaisia kuvauksia Turun
alueen kaivauksilta. Lisäksi ne antavat hyvän
yleiskäsityksen siitä, millaisia erilaisia teoreettisia ja
empiirisiä tutkimustrendejä yliopistollisessa
arkeologiassa on eri aikoina vallinnut – miten sekä
tutkimusta että opetusta on toteutettu eri aikoina
erilaisessa "ajan hengessä". Tältä osin ne toimivatkin
vertailukohtana kahteen edellä käsiteltyyn artikkeliin,
joissa osaltaan tarkasteltiin Museoviraston
arkeologisen toiminnan muutoksia ja kehitystä.

Ensimmäisessä ’Pohjanmaa-artikkeleista’ Janne
Ikäheimo kirjoittaa alisen Oulunjokilaakson
arkeologisista tutkimuksista vuosien 1995-2000
aikana. Artikkelin painopiste on uuden
varhaismetallikauteen painottuvan aineiston ja
tutkimuksen esittelyssä. Yhtenä mielenkiintoisimmista
seikoista artikkelista jäi mieleen selitys sille, miksi
asuinpainanteita on vasta viime vuosina löytynyt niin
runsaasti: niiden olemassaolo tiedostettiin ja
tunnustettiin varsinaisesti vasta 1990-luvun
puolivälissä, joten niihin on vasta sen jälkeen osattu
kiinnittää inventoinneissa huomiota. Lisäksi artikkeli
vilisee tietoja todella kiinnostavista löydöistä:
punamultakuoppa, josta löytyi purupihkaa ja hiotun
kiviesineen katkelma, vuolukivinen hirvenpää ja
keittokuopparykelmät. Viimeisessä varsinaisessa
artikkelissa Mirja Miettinen esittelee ruotsiksi
Keski-Pohjanmaan arkeologiaa aina vuodesta 1986
vuoteen 2000. Luettelomaisessa artikkelissaan hän
tarkastelee muun muassa alueen arkeologisen
toiminnan rahoitusrakenteen muutoksia,
kaivaustoiminnan volyymia eri aikoina ja vertailee
kaivauskohteiden luonnetta niiden ajoittumisen
perusteella. Lisäksi artikkeli sisältää yksityiskohtaisen
luettelon Keski-Pohjanmaan kaivauksista em. vuosien
väliseltä ajalta.

Kokonaisuudessaan "Arkeologia Suomessa
1999-2000" on värikäs ja hyvin kirjoitettu teos.
Havainnollistavuutta lisäävät hyvät ja tarkoin harkiten
käytetyt graafit ja kuviot, joilla kirjassa on esimerkiksi
valotettu niin kaivaus- ja inventointipaikkojen
sijoittumista kartalla kuin erilaisten arkeologiaan
vaikuttaneiden tekijöiden ajallista vaihteluakin. Myös
kymmenet teoksessa käytetyt valokuvat tukevat tekstiä
ja visualisoivat lukijalle kaivaus- ja inventointikohteita.

Teoksen artikkelit tarjoavat löytöjä koskevia faktoja,
arkeologisen toiminnan kehityshistorioita sekä yleisesti
että alueellisesti ja mielenkiintoisia
ammattiarkeologien näkökulmia niin Museoviraston
kuin yleisemminkin arkeologian asemaan
suomalaisessa yhteiskunnassa. Alan harrastajan
näkökulmasta juuri tapauskohtaiset ja varsin
perusteelliset artikkelit ovat kirjan kiinnostavinta antia.
Niiden määrään ja laatuun soisi panostettavan
jatkossakin. Itse suhtauduin kirjassa julkaistuihin
case-artikkeleihin hyvin kaksijakoisesti: yhtäältä niissä
olisi voitu käsitellä myös muita alueita, kuin pelkästään
länsirannikkoa, mutta toisaalta taas yhteen kirjaan ei
voi mahduttaa kerralla kaikkea ja oli mielenkiintoista
lukea sellaisten alueiden muinaisjäännösten
inventoinneista ja kaivauksista, jota ei muuten
juurikaan tunne.

Kirjan loppuosan "antologia" vuosien 1999-2000
inventoinneista ja kaivauksista puolestaan palvelee
niin "nojatuoliharrastajia" kuin niitäkin, jotka työkseen
kulkevat maastossa bongaamassa
muinaisjäännöksiä. Kaivaus- ja inventointiluettelot
tarjoavat kokonaiskuvan tämän hetken arkeologisista
kiinnostuksen kohteista. Aktiivisesti alaa seuraavat
saavat luettelosta välttämätöntä tietoa uusista
löydöistä. Jos olet esimerkiksi kiinnostunut
pyyntikuopista, voit luettelosta kartoittaa kuinka paljon
uusia pyyntikuoppakohteita on vuoden 2000
Museoviraston, tai muissa, inventoinneissa löytynyt ja
sen jälkeen lähteä itse katsastamaan kohteet
maastoon. Lisäksi luettelot kertovat siitä valtavasta
ajallisesta ja kulttuurisesta haarukasta, jonka kanssa
arkeologisessa toiminnassa ollaan tänä päivänä
tekemisissä: kun esimerkiksi Enontekiöllä suoritetaan
kaivauksia saamelaisten historiallisen ajan
markkinapaikalla tai Siikajoen kirkonkylällä
inventoidaan Suomen sodan aikaista Siikajoen
taistelupaikkaa, niin Karijoen Susiluolassa tutkitaan
130 000 vuotta vanhoja Neanderthalin ihmisen jättämiä
jälkiä