Mistä aineksista syntyy erilainen musiikkifestivaali?

“Työni festivaalijohtajana ja muusikkona on mahdollistanut elämän kahdessa rinnakkaisessa mutta erilaisessa maailmassa”, toteaa sellisti ja festivaalijohtaja Seppo Kimanen muistelmiensa saatesanoissa. Nämä erilaiset maailmat jäsentävät hänen muistelmiensa rakenteen kahdeksi temaattiseksi kehityslinjaksi, joiden kietoutumista ja vuorovaikutusta toisiinsa lukija saa kiinnostuksella seurata koko teoksen ajan. Muusikko Kimanen, esiintyvä taiteilija, saa kuitenkin vain vähäisen sivuosan Kimasen teoksen kokonaisuudessa. Muistelmien edetessä festivaalijohtajuus kohoaa Kimasen elämän ja muistelmien pääteemaksi. Se kertoo valtavirrasta poikkeavan ja laadullisesti erilaisen musiikkifestivaalin, Kuhmon kamarimusiikin, synnystä ja kehittymisestä maailmalla arvostetuksi kamarimusiikkitapahtumaksi.

Kimanen, Seppo: Kimasen lento. Teos, 2013. 447 sivua. ISBN 978-951-851-488-9.

Nuoruusvuodet ja musiikkiopinnot

Kimanen syntyi Klaukaassa 1949, kävi koulunsa Nurmeksessa ja lyseon Joensuussa. Musiikkiharrastus alkoi jo lapsena ja innostus musiikkia kohtaan kasvoi, niin että hän alkoi ottaa sellotunteja ja pääsi Joensuun Nuoriso-orkesteriin sellistiksi. Lukioikäisenä hän soitti myös kevyttä musiikkia ravintolaorkestereissa. Musiikillisen toimeliaisuuden yhteydessä hän kuvailee paikkakunnan musiikkielämää ja kertoilee muistoja kohtaamistaan soitonopettajista ja muista musiikkipersoonista. Nuoruusmuistoissa esille nousee musiikkielämän muuttuminen kohti kunnallista ja virkavaltaista kulttuuripolitiikkaa. Kimasen mielestä tämä kuvastuu siinä, että 1960, -70 ja -80 -luvuilla muusikoille tarjoutui lukuisia esiintymistilaisuuksia, mutta 1990-luvulle tultaessa ne alkoivat harventua. Hänen mielestään kunnalliset kulttuurisihteerin virat söivät niin paljon kunnallisen kulttuuritoimen taloudellisia resursseja, ettei toiminnan kehittämiseen ja ylläpitämiseen enää riittänyt määrärahoja, mikä johti mm. paikallisten musiikkiyhdistysten toiminnan taantumiseen.

Lapsuus- ja nuoruusmuistojen yhteydessä Kimanen ottaa esille useita sellaisia harrastuksia ja virikkeitä, jotka myöhemmässä elämässä ja henkisessä kasvussa kehittyvät merkityksellisiksi. Musiikin lisäksi näitä ovat kiinnostus kirjallisuuteen sekä itämaisiin filosofioihin ja ajattelutapoihin. Hän lueskeli Lin Jutangia, Erich Frommia, intialaista filosofiaa, sai virikkeitä itämaisista uskonnoista, harrasti liikuntaa, urheilua, mm. itämaisia lajeja kuten kung-futa. Myöhemmin Pariisissa opiskellessaan hän osallistui Krishnamurtin luennoille ja hänen oppeihinsa ykseyden kokemisesta, oman tiensä löytämisestä sekä ihmisen henkisestä kasvusta ja siitä, kuinka  kaikki ismit ovat vaarallisia koska annetut totuudet voivat osoittautua harhoiksi. Niinpä päättää heittää hiiteen kaikki filosofiset saivartelut, ryhtyä muusikoksi ja perustaa perheen. Syksyllä 1968 Pariisissa hän tapasi viulutaiteilija Yoshiko Arain ja myöhemmin avioitui tämän kanssa. Myöhemmin avioliiton kautta kehittyi hedelmällisiä kulttuuriyhteyksiä japanilaiseen kulttuurielämään, säveltäjiin ja muusikoihin.

Kuhmon Kamarimusiikin synty

Keväällä 1968 Pariisissa hälinässä sellonsoittoa opiskelleen Kimasen mieleen juohtui lapsuusmuisto maanmittari-isän kanssa tehdystä retkestä Kuhmon erämaapitäjään. Se toi mieleen Kuhmon rauhan ja kesäöiden valoisuuden ja sitä seurasi vallankumouksellinen näky erilaisesta musiikkifestivaalista, joka sijoittuisi suomalaiseen kesäiseen maisemaan. Kuhmon idea oli syntynyt ja se lähti alusta alkaen “musiikki kuuluu kaikille” -ajatuksesta, musiikillisesta ja koulutuksellisesta tasa-arvon periaatteesta. Kimanen perustelee ajatustaan sillä, että maassamme on periferioita, joihin korkeatasoinen musiikinopetus ei yltänyt, mutta virtuoosisen soittotaidon saavuttaminen edellyttää oivaltavaa ohjausta jo varhain. Kuhmon kaltaisessa tapahtumassa ne pohjoissuomalaiset nuoret, joille Helsinki hyvine opettajineen oli toivottoman kaukana, saisivat suoraan kosketuksen maailman huippuihin – hänen omassa lapsuudessaan ei sellainen ollut mahdollista. Tämän vuoksi Kuhmossa vierailevien taiteilijoiden tuli myös opettaa siellä.

Kuhmon ideaa ja musiikki kuuluu kaikille periaatettaan Kimanen perustelee myös musiikillisilla argumenteilla. Oopperamusiikkia pidetään pelkästään yhteiskunnan kapealle eliitille suunnattuna, vaikka oopperan ystäviä on kaikissa sosiaaliryhmissä. Jos Kuhmo, tuo pieni maaseutuyhteisö innostuisi kamarimusiikista, hän voisi todistaa, ettei edes kaikkein vaikeimpana pidetty musiikki edellytä kuulumista johonkin kuvitteelliseen eliittiin – eiväthän muusikotkaan ole “paremmista piireistä”, 1700-luvulla he olivat pelkästään aateliston alempaa palvelusväkeä. Tästä syntyi päätös Kuhmon kamarimusiikkifestivaalin järjestämisestä – ensimmäinen festivaali toteutui kesällä 1970. Konserttien ja opetuksen yhdistäminen tarjosi syrjäseudun nuorisolle mahdollisuuden kuulla elävää musisointia ja saada kansainvälisen tason opetusta – tätä mahdollisuutta Kimanen oli itse kaivannut musiikkiopintojensa alkuvaiheessa. Syntyi “Kuhmon henki”, jossa esitykset palvelevat sekä säveltäjää että musiikkia, eivätkä olleet pelkästään esittäjän taituruuden näytteitä ja jonka järjestelyt perustuivat pääasiassa paikallisen väestön talkootyöhön.

Kuhmon Kamarimusiikin käynnistyttyä Kimanen käy vuosi vuodelta seikkaperäisesti läpi ohjelmistosuunnittelun sekä taiteilijoiden valintaperusteet. Päästyään Helsingin Juhlaviikkojen johtajaksi vuonna 1978 hän pääsee vertailemaan Neuvostoliiton ja läntisten maiden musiikkimaailman toimintatapojen ja arvostusten eroja. Useiden muiden neuvostotaiteilijoiden lisäksi hän saa neuvoteltua poliittiseen paitsioon ajautuneen sellotaiteilija Natalia Gutmanin juhlaviikoille. Länsimaiden musiikkielämässä kukoisti järjestelmä, jossa jo nimeä saaneet muusikot saivat  huippupalkkioita, mutta vastaavan tasoisille ei-nimeä-saaneille maksettiin huomattavasti vähemmän. Kuhmon henkeen kuuluu “sama palkka samasta työstä kaikille” -periaate, joka vastustaa taiteilijoiden eriarvoistumista. Tämä asetelma muuttuu vasta kun itäblokki murtuu – taiteilijoita ei enää saanut alehintaan. Huomattava ero näiden tapahtumien välillä on myös se, että Kuhmossa kukoisti talkoohenki, juhlaviikkojen hallintoelimiin kuului taideorganisaatioiden edustajia, poliittisia vaikuttajia ja virkamiehiä.

Helsingin Juhlaviikkojen pesti antoi Kimaselle aihetta kritisoida musiikkielämän globaaleita rakenteita ja toimintamalleja. Festivaalijohtaja kopioivat toisiaan: sama kaava kaikilla ja samat esiintyjät kiersivät kaikissa tapahtumissa. Palattuaan takaisin Kuhmoon hänellä on tarkoitus muodostaa ainutlaatuisia kokoonpanoja, esitellä uusia musiikkikulttuureita ja länsimaiselle kuulijalle vierasta musiikkia. Näitä aineksia tarjosi Kaukoidän musiikki, jota Kuhmossa esiteltiin tulevina vuosina yhä enemmän. Se käyttää mikrointervalleja, soinnullisia poikkeamia ja erikoisia tahtilajeja, eikä ole sävellajisidonnaisuutta.

Kuhmon kloonaus

Festivaalijohtajana ja ohjelmistosuunnittelijana Kimasesta kehittyy kansainvälisesti tunnettu toimija musiikkimaailmassa. Hän kokee elämäntehtäväkseen kamarimusiikin ilosanoman levittämisen mahdollisimman monelle. Hän johti Kuhmon Kamarimusiikkia 35 vuotta aina vuoteen 2005 saakka. Kuhmo vaikutuksesta maailmalle syntyi useita samankaltaisia musiikkitapahtumia. Sen konsepti kopioitiin ensiksi Korsholman musiikkijuhlille, hieman myöhemmin Gidon Kremer perusti Itävallan Lockenhausin kamarimusiikkifestivaalin Kuhmosta saamiensa ideoiden ja kokemusten perusteella. Myös japanilainen Kitakyushun festivaali noudattelee Kuhmon henkeä, ja sen organisoijana toimii Kuhmo no kai eli Kuhmon ystävien yhdistys. Kuhmon arvostuksen kohotessa se pääsee maailmanmusiikkijuhlien vertailussa parhaiden joukkoon. Festivaalijohtajan tehtävistä luovuttuaan Kimanen on toiminut vielä Lontoon Suomi-instituutin johtajana sekä kulttuuri- ja lehdistövirkamiehenä Tokion suurlähetystössä, jossa hän edisti myös maittemme välisiä kaupallisia suhteita.

Kimasen muistelmateos avaa varsin kiinnostavan ja seikkaperäisen näkökulman musiikkimaailman toimintatapoihin ja myös sen kulissien taakse. Kirjoittajan luoma kuva urastaan on valtava menestystarina. Se on kertomus miehestä, joka pystyy toteuttamaan oman unelmansa ja omat ihanteensa. Ensinnäkin hän nostaa kamarimusiikin arvostusta valtavasti, kohottaa sen marginaalista keskiöön. Yleisemmällä tasolla hänen työllään on kansakunnan identiteettiä luova merkitys suomalaisen kulttuurin ja musiikin kansanvälisenä esittelijänä ja tunnetuksi tekijänä. Kimasen jouhevan ja auvoisan kerronnan edetessä lukijan mieleen nousee kuitenkin kysymys siitä, onko “Kimasen lento” pelkkää nousukiitoa? Eikö hän urallaan kohtaa mitään suuria pettymyksiä, epäonnistumisia tai ylipääsemättömiä ongelmia? Saako hän kaiken minkä haluaa? Muistelija kyllä tuo esiin eri toimijoitten välisiä ristiriitoja, jännitteitä ja eriäviä näkemyksiä, mutta nämä ratkeavat taitavien neuvottelujen ansiosta suotuisasti, tuottamatta mitään valtavia pettymyksiä. Kuhmon konsertti- ja kulttuuritalokin saadaan toteutettua hyvässä “talkoohengessä”. Kaiken tämän perustana on kuuluisa “Kuhmon henki”, jossa kaikki ovat samanarvoisia – muusikot, kuulijat ja talkooväki.

 

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *