Reilussa vuosikymmenessä internet on yleistynyt harvojen entusiastien harrastuksesta jokapäiväiseksi tiedon ja uudenlaisen yhteisöllisyyden lähteeksi. Ei siis ole ihme, että internetin ja virtuaalisen kommunikaation tutkimus on eräs nopeimmin kasvavia tutkimuksen aloja. Yhteiskunnallisten vaikutusten arvioimisen lisäksi internet houkuttelee tutkijoita monipuolisen ja
ajankohtaisen materiaalin varastona. Kuitenkin relevanttien teoreettisten ja metodologisten mallien kehittely on vielä lapsenkengissään, ja selkeiden tutkimustraditioiden vakiintumattomuus vaikeuttaa tutkimuksen rajausta ja fokusointia.

Tervetulleen panoksen virtuaaliaineiston tutkimukseen tarjoaa Robert Arpon kirjallisuuden ja kulttuurintutkimuksen alaan kuuluva väitöskirja. Työssään Arpo analysoi kolmea internet-keskusteluryhmää asettaen tutkimukselleen kunnianhimoisen päämäärän luoda malli keskusteluryhmien tutkimukselle. Ryhmiä Arpo tarkastelee niin yhteisöinä kuin tiloinakin, käyttäen teoreettisena viitekehyksenä sekä Goffmanilaista kehyksen käsitettä, että Luhmannin järjestelmäspesifiyttä korostavaa näkemystä kommunikaatioyhteiskunnasta.

Analyysinsä välineinä Arpo soveltaa herkullista yhdistelmää diskurssianalyysiä, etnometodologista keskusteluanalyysia ja kielirekisterien analyysia. Eri näkökulmiin sitoutuneiden metodien yhdistelmä mahdollistaa aiheen laajemman tarkastelun eri metodien paikatessa toistensa heikkouksia ja sokeita pisteitä. Metodologinen yhdistelmä palvelee myös Arpon teoreettista päämäärää rakentaa siltaa yksittäisten internet-aineistojen ja laajempien yhteiskuntatieteellisen teoreettisen keskustelun välille.

Tutkimuksen materiaalina käytetyt keskusteluryhmät käsittelevät kirjailija Joseph Conradia, uuspakanallista uskontoa wiccaa ja Romaniaa. Valinta osoittaa tutkijan kekseliäisyyttä ja monipuolisuutta, ja tarjoaa hedelmällisen lähtökohdan käsitellä erilaisia virtuaalisen kommunikaation tyylejä. Kuten Arpo osuvasti toteaa, voidaan näiden ryhmien kommunikaation luonne nähdä ”kirjallisen ja suullisen kulttuurin rajankäyntinä.” Runsaiden lainauksien kautta keskustelujen kielellinen maku välittyy myös lukijalle, joskin havainnollistavien esimerkkien jälkeen olisin toivonut lainausten esittämistä lukijaystävällisemmässä tekstimuodossa.

Kirjallisuuden klassiseen traditioon sitoutuneen Jolly Rogers sivuston alainen Joseph Conrad Hatteras Campfire keskusteluryhmä osoittautuu kirjalliseen keskustelun sijaan luonteeltaan varsin funktionaaliseksi. Pääosa viesteistä on opiskelijoiden lähettämiä avunpyyntöjä opinnäytetöihinsä, sekä vastauksia näihin. Jopa mainostajat ovat löytäneet tämän foorumin tarjotakseen palveluja opiskelijoille, jotka haluaisivat selvitä ”hieman helpommalla”. Ryhmästä löytyy kuitenkin myös sofistikoituneempaa kirjallisuusaiheista keskustelua, ja osa ryhmäläisistä paheksuu opiskelijoiden suorasanaisia pyyntöjä löytää valmiita töitä. Seuraten viitekehystään Arpo analysoikin erilaisten argumenttien ja argumentoinnin tyylien käyttöä auktoriteetin määrittämisen tapoina ja neuvotteluina ryhmän tilan luonteesta.

Toisin kuin Conradia käsittelevässä ryhmässä, kahdessa muussa esimerkkitapauksessa keskusteluryhmät näyttäytyvät selkeämmin yhteisönä. Uuspakanallisessa alt.religion.wicca keskusteluryhmässä Arpo erottaa keskustelun pääteemoiksi kiistelyt trollauksesta, wiccan maailmankuvasta ja uskomusjärjestelmästä, sekä sen suhteesta yhteiskuntaan ja kristinuskoon. Kiinnostavimmaksi näistä nousee häiriköksi leimaava trolli-nimikkeen käyttö retorisena aseena. Kiistoissa hyväksytyn kommunikaation tapojen ja sisällön luonteesta tulkintojen kehyksenä toimii niin laajempi wicca-yhteisö kuin ryhmän sisäinen keskustelu.

Soc.culture.romania-keskusteluryhmästä Arpo tarkastelee viittä keskustelusäiettä, jotka liittyvät Transilvaniaan. Ryhmä muodostaa yhteisön, mutta heikommassa muodossa kuin wicca-ryhmässä, paikantuen enemmänkin internetin ulkopuoliseen kansalliseen yhteisöllisyyteen. Keskustelu Transilvanian kansallisuuskysymyksestä muotoutuu lähinnä kiistelyksi valideista historian tulkinnoista. Arpo jakaa ryhmässä esitetyt puheenvuorot romanialais- ja unkarilaismielisiin, joista kummallakin puolella argumentteja esitetään joko maltillisella tyylillä, tieteellisen tosi / epätosi argumentointia noudattaen, tai henkilökohtaisemmalla, aggressiivisella tyylillä.

Keskusteluryhmien analyysin jälkeen Arpo siirtyy pohtimaan internetin ja sähköisen kommunikaation merkitystä yhteiskunnallisen teoreettisen keskustelun kontekstissa. Arpo vuoropuheluttaa ansiokkaasti joitakin modernin yhteisöllisyyden ja uuden informaatiotekniikan keskeisiä tutkijoita (Castells, Mattelart, Luhmann, Thompson, Lash, Baudrillar) avaten sellaisten käsitysten kuin ”tietoyhteiskunta” tai ”kommunikaatioyhteiskunta” teoreettisia taustaoletuksia. Teoreettinen keskustelu liittyy relevantisti Arpon analyysiin, mutta yhteyden muodostaminen jää paikoitellen lukijan oman hahmotuksen varaan. Arpo yhtyy Välimäen näkemykseen, jonka mukaan kommunikaatioyhteiskunnan pyrkimys tehostaa viestintää hiomalla sen muotoja aiheuttaa muodon korostumista sisällön kustannuksella, yhteiskunnallisen keskustelun fraasiutumista. Näiden sulkeumien läpi henkilökohtainen kokemus pyrkii kuitenkin Välimäen mukaan jatkuvasti murtamaan. Juuri tällaisille murtautumille alttiina kohtina Arpo näkee internetin keskusteluryhmät. Arpoa lainaten, ne ovat paikkoja, joissa henkilökohtainen kokemuksella on mahdollisuus päästä ”tuulettamaan kommunikaatioyhteiskunnan viestintärakenteita”.

Virtuaalisen kommunikaation tutkimus on sikäli epäkiitollinen aihe, että lähes eksponentiaalisesti lisääntyvän kirjallisuuden myötä tutkimustulokset vanhenevat nopeasti ja viimeisimmän teoreettisen keskustelun perässä pysyminen on työlästä. Kirjan julkaisuvuoteen nähden 2000-luvulla julkaistujen tutkimusten määrä on Arpon käyttämässä teoreettisessa kirjallisuudessa yllättävän pieni. Puute selittyy suurelta osin väitöskirjatyön jättöprosessin hitaudella, ja samankaltaisesta julkaistun materiaalin ”vanhentumisesta” on valitettu internetin tutkimuksessa yleisestikin. Ajallinen viive vaikuttaa joihinkin Arpon tulkintoihin pyrkimyksenä täyttää tutkimuksellisia aukkoja joiden täydentämistä on jo aloiteltu, sekä keskustelunavauksina toimivien argumenttien esittäminen suuntiin, joihin on jo lähdetty kulkemaan. Esimerkiksi uskonnoista internetissä on 2000-luvulla ilmestynyt runsaasti tutkimuskirjallisuutta, jonka peilaamista Arpon tulkintaa vasten olisin analyysissa mielelläni lukenut. Arpon aiempaa tutkimusta esittelevässä luvussa 60- ja 70-luvun internetin teknologian tutkimus, toki olennainen osa tutkimuksen historiaa, saa lähes yhtä paljon painoarvoa kuin uudempi, ja myös Arpon kysymyksenasettelua lähempänä oleva, internet-kommunikaation luonteen yhteiskunnallinen ja kulttuurologinen tutkimus. Lisäksi voidaan todeta, että antropologisen tutkimuksen valtavirran rinnalle on viime vuosien aikana alkanut hiljalleen nousta Arponkin soveltama kielen konstruktivistista tulkintaa edustava (tai tässä tapauksessa sitä lähestyvä) näkökulma.

Metodologisissa jälkisanoissaan Arpo esittää ikuisuuskysymykseltä tuntuvaan ongelman tulostensa kattavuudesta ja yleistettävyydestä. Arpo myöntää aineistonsa edustavan hyvin pientä palaa internet-avaruudessa. Kuitenkin jo kolmen erityyppisen keskusteluryhmän vertailu on ansiokas näkökulman laajennus. Onnistunut aineistovalinta tuo esiin virtuaalisen kommunikaation ja tulkinnan tapojen moninaisuutta, mutta mahdollistaa myös sekä yleisempien johtopäätösten tekemisen, että näiden kiinnittämisen edelleen laajempaan teoreettiseen keskusteluun. (Kiinnostava hypoteettinen kysymys on, kuinka monta keskusteluryhmää pitäisi Arpon metodilla käydä läpi, jotta tutkija saavuttaisi jonkinlaisen saturaatiopisteen.) Kirjan lopussa Arpo esittää osuvasti tutkimuksensa päämärän ja merkityksen. Väitöskirjan tehtävä oli kehittää malli internetin keskusteluryhmien tutkimukseen. Mallin nyt saatua muotonsa voi sen hyötykäyttö ja testaus alkaa. Tutkimus siis jatkukoon!