Mistä puhutaan, kun keskustellaan eutanasiasta?

Keskustelu eutanasiasta on juuri nyt ajankohtaista, koska kansalaisaloite eutanasialainsäädännön valmisteluun ryhtymisestä on tehty. Kyselyiden perusteella lähes kahdeksankymmentä prosenttia suomalaisista kannattaa eutanasiaa, mutta kuinka moni loppujen lopuksi on pohtinut asiaa syvällisesti, tai tuntee aihepiiristä käytyä keskustelua?  Esko Seppäsen ja Ilkka Taipaleen toimittama kirja Eutanasia puolesta & vastaanantaa keskustelusta moni- ja tasapuolisen kuvan, joten kirjaan tutustumisesta on hyötyä kaikille itsenäiseen mielipiteenmuodostukseen pyrkiville kansalaisille.

Seppänen Esko; Taipale Ilkka (toim.): Eutanasia puolesta & vastaan. Into Kustannus Oy, 2013. 273 sivua. ISBN 978-952-264-205-9.

Kirjan yli kahdessakymmenessä artikkelissa valaistaan eutanasiaan liittyvää problematiikkaa lääkäreiden, saattotyötä tehneiden hoitajien, pappien, lainsäätäjien, tutkijoiden ja muiden ammattilaisten ohella myös kipuja kokeneiden tai läheistensä kuolinkamppailua seuraamaan joutuneiden omaisten näkökulmasta.  Katsaus suomalaiseen eutanasiakeskusteluun asettaa kirjan aihepiirin historialliseen ja kansainväliseen asiayhteyteensä. Kuolevan potilaan hoitoa koskevat ohjeet ja potilaan itsemääräämisoikeutta koskeva sekä muu asiaan liittyvä, voimassa oleva lainsäädäntö esitellään perusteellisesti ja selkeästi.

Kirja liittyy kansainväliseen eutanasiasta käytävään keskusteluun, sillä useissa EU-maissa on valmisteilla eutanasian hyväksyvä lainsäädäntö. Tällä hetkellä eutanasian salliva laki on voimassa Hollannissa, Belgiassa ja Luxemburgissa. Sveitsissä laki sallii itsemurhassa avustamisen, mikäli siihen ei sisälly itsekkäitä motiiveja. Suomessa – toisin kuin useissa muissa maissa – itsemurhan edistäminen ei ole ollut yli sataan vuoteen rangaistava teko.

Tässä artikkelikokoelmassa eutanasialla tarkoitetaan tulollaan olevan kuoleman nopeuttamista lääketieteellisin keinoin ja lääketieteellisillä perusteilla ihmisen itsensä ilmaiseman vapaan tahdon toteuttamiseksi. Useissa artikkeleissa käsitellään kuitenkin myös niin sanottua passiivista eutanasiaa, sekä pohditaan, miten terminaalinen sedaatio tai avustettu itsemurha tosiasiassa eroavat eutanasiasta.

Yksilön oikeuksien puolustajat

Kirjan artikkeleissa eutanasiaa puolustetaan potilaan itsemääräämisoikeuden nojalla ja tavoitteella saada arvokas kuolema. Eutanasialakia puolustavissa puheenvuoroissa pidetään tärkeänä, että tarvittava laki ylipäätään saadaan vireille. Useista kirjoituksista välittyy tarve omien, omaisten tai potilaiden kärsimysten välttämiseen. Kuolevan potilaan eutanasiatoiveen nähdään johtuvan epätoivosta, joka kytkeytyy sairastamisen tuottamaan muuhun kärsimykseen. Kärsimystä voi aiheuttaa hyödyttömyyden ja tarpeettomuuden tunne, sekä tietoisuus lähestyvästä kuolemasta ja odotettavissa olevista kivuista. Joskus kirjoituksissa mainitaan myös kuolintapahtumaan liittyvien tunteiden välttäminen. Tällöin eutanasia on keino potilaan henkisen hädän poistamiseen. Monien puolustajien puheenvuoroista huokuu epäluottamus suomalaiseen hoitojärjestelmään. Kirjoittajat nostavat esiin muun muassa saattohoidon tason ja siihen kohdistuneet säästöt, lääkäreiden riittämättömät taidot kivuntorjunnassa, sekä hoitajien vähäisyyden ja välinpitämättömyyden.

Lain puolustajista erityisesti lääketieteellisen taustan omaavat kirjoittajat määrittelevät tarkkoja juridisia ja eettisiä ehtoja, joiden puitteissa eutanasiaa tulisi toteuttaa. Esiin nousee useita kärsimyksen laatuun ja määrään liittyviä kysymyksiä, jotka nähdään tärkeiksi selvittää lain säätämistä edeltävässä keskustelussa. Kärsimysten ulottuvuuksien arvioidaan muuttuvan ajan myötä, joten pysyvän ohjeiston laatiminen eutanasiaa varten on vaikeaa.  Muutkin lakia puoltavat pohtivat kirjoituksissaan, miten eutanasiaa haluavan potilaan oma, vapaa tahto voitaisiin varmistaa ja jälkikäteen tarvittaessa todentaa, tai miten potilaan sairauden laatu ja parantumattomuus pitäisi todentaa. Selvitettäviin asioihin kuuluu myös se, onko muut mahdollisuudet lievittää potilaan kärsimystä mietitty ja toteutettu ennen eutanasiaa.

Yhteiskunnan ilmapiiristä huolestuneet vastustajat

Erään eutanasialakia puoltavan puheenvuoron mukaan lain sallimisessa ei ole mitään ongelmia, koska vastustajat eivät joutuisi sen kanssa tekemisiin. Vastaväitteenä lain vastustajat näkevät sillä olevan suuret seuraukset yhteiskunnan kulttuurille. Miten esimerkiksi ”lupa tappaa” vaikuttaisi hoitokulttuurissa? Eutanasian laillistaminen voisi tuoda vaaran, että sitä käytetään taakaksi koettujen kanssaihmisten eliminoimiseen. Kirjoituksissa verrataan eutanasialakia aborttilakiin ja sen mukanaan tuomaan käytäntöjen muuttumiseen. Kehityksen eutanasian toteuttamisessa arvioidaan noudattavan samoja lainalaisuuksia. Myös tahdonvastaisen eutanasian pelätään tulevan ennen pitkää mukaan tavalla tai toisella.

Vastustajat arvioivat, että eutanasian korkeat kannatusluvut kansalaisten keskuudessa kertovat kuolemaan liittyvistä peloista ja kivunhoitoon liittyvästä tiedon puutteesta. Kulttuurin, jossa fiktiivinen kuolema on elämässämme joka päivä, samalla kun oikea kuolema on etäännytetty ja eristetty sairaaloihin ammatti-ihmisten hoidettavaksi, katsotaan vaikuttavan käsityksiimme elämästä ja kuolemasta, elämän arvokkuudesta ja kuoleman lopullisuudesta. Se, että kansalaiskyselyissä hyväksynnän taustalla on ilmennyt tarvetta kustannussäästöihin, huolestuttaa monia eutanasian vastustajia.

Vastustajille eutanasia merkitsee toisen yksilön surmaamista. Monet ovat huolissaan siitä, että potilaan todellinen tahto olisi vaikea varmistaa yksiselitteisesti. Vaikka eutanasian saisi vain omasta pyynnöstä, olisi silti erehtymisen ja vahingon mahdollisuus. Surmaamispyyntö ei ehkä heijastakaan pyynnön esittäjän todellista tahtoa, vaan hän testaa pyynnöllään omaa arvoaan läheisilleen. Toisen ihmisen surmaaminen voisi tapahtua myös joko viemällä toivo tulevaisuudesta, suostuttelemalla tai tahdonvastaisesti. Eutanasian kuuluminen potilaan harkittavissa olevaan hoitovalikoimaan olisi omiaan ajamaan masentuneita ja epätoivoisia ihmisiä tähän ratkaisuun, ja tukisi vammaisten tai vaikeasti sairaiden itsetuhoajatuksia.

Useissa puheenvuoroissa pohditaan sitä surua ja syyllisyyttä, jota omaisen kuoltua joutuu käsittelemään. Omaisten syyllisyydentunteita voisi eutanasian kohdalla verrata itsemurhatapauksissa koettuun syyllisyyteen. Eutanasia ja siihen liittyvä ambivalentti tilanne jättäisi usein syyllisyyden ja jossittelun tilaan myös ne, jotka osallistuvat päätöksentekoon. Eutanasia ei vapauta siihen sitoutuneita tunteista, vaan asia jää vaivaamaan, jolloin syyllisyyden tunnetta ei voi korjata lainsäädännöllä. Itsemääräämisoikeus ja elämän hallinnan rajat asettuvat puolustajien ja vastustajien puheenvuoroissa toisiaan vastaan. Yksilöiden toiveet ja tahdot voivat viedä eri suuntiin esimerkiksi lääkärin ja potilaan tai potilaan ja omaisten välillä. Myös oma sisäinen tahto voi horjua.

Haaste saattohoidon kehittämiselle

Lähtökohtaisesti ennen eutanasiaa on varmistettava, että kaikki muu on jo tehty. Kirjan artikkeleissa asianmukaista ja korkeatasoista saattohoitoa vaaditaan kaikkien ulottuville ja kansalaisoikeudeksi. Terveydenhuollon säästöpaineet ja samanaikainen lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan syyllistäminen potilaiden huonosta kohtelusta johtavat kuitenkin ristiriitaan, joka saattaa lisätä eutanasian kannatusta myös kuolevien potilaiden hoidosta vastuussa olevan henkilöstön keskuudessa.

Useissa kirjan artikkeleissa tarjotaan eutanasian vaihtoehdoksi lääkärin koulutuksen parantamista ja saattohoidon kehittämistä. Niissä todetaan, että vaikka saattohoito on Suomessa kehittynyt valtavasti, se on monin paikoin vielä kehittymätöntä, ja työsarkaa riittää saattohoitotyön parantamiseksi. Myös saattohoitoa koskeva tutkimus on ollut vähäistä. Saattohoidon kehittämisen ohella nähdään tärkeänä myös sen kansallinen koordinointi ja laadun valvonta. Toisaalta todetaan myös, että saattohoidossa potilaita ylihoidetaan ja hoito on entistä tehokkaampaa. Omaiset vaativat aikaisempaa useammin tutkimuksia ja hoitoja potilaille, ja myös kuolevien potilaiden oma halu niiden saamiseen on kasvanut. Tämä kertoo kuoleman kohtaamisen vaikeudesta ja kovasta halusta elämään.

Kirjassa esitellyn tutkimuksen mukaan kivunhoidossa ja kivun arvioinnissa on todettu puutteita. Kivun hoidossa on korostunut pelkästään lääkehoito, vaikka tutkimusten mukaan muun muassa hieronta, rentoutus ja siihen liittyvät mielikuvaharjoittelu, lämpöhoito, akupunktio, hypnoosi, musiikki ja terapeuttinen kosketus myös vähentävät kipuja.

Lääkärikunta vastustaa eutanasiaa

Ehkä kaikkein suurin kuilu eutanasian puolustajien ja vastustajien välille muodostuu lääkärin aseman arvioinnissa, sillä käytännössä eutanasian toteuttaa aina lääkäri. Asiassa jyrkin eutanasian puolustaja pitää outona, jos kärsivä joutuu kärsimään siksi, että pelätään lääkäreiden lisääntyvää rikollisuutta. Kyseiseen argumenttiin turvautuva lääkäri syyttää kirjoittajan mukaan kollegoitaan moraalin puutteesta. Hänen mukaansa lääkärille ei tulisi antaa lupaa vetäytyä vastuusta ja valita potilaitaan. Jos potilas hyvin perustein haluaa kuolla, lääkärin velvollisuus on auttaa. Mahdolliset ongelmat kuuluvat rikoslain ja poliisitoimen piiriin.

Toisaalla kirjassa todetaan, että eutanasia- ja kuolinhoitotilanteen rikosoikeudellinen arviointi ei ole helppoa, koska siinä on paljon epävarmuustekijöitä. Suurin osa lain puolustajista ja vastustajista onkin sitä mieltä, että lääkäreitä ei saa pakottaa osallistumaan eutanasian käytäntöön panoon.  Vastustajat arvioivat, että jos lääkärit pakotettaisiin irtisanomien uhalla eutanasiaan, liukumaa tulisi myös sosiaalisten syiden ja vaikeasti määriteltävän masennuksen käyttöön eutanasiapäätösten perusteina. Lääkärit istuisivat ennen pitkää syytettyjen penkillä.

Valtaosa lääkäreiden roolia arvioivista kirjoittajista vetoaa lääkäreiden yleismaailmalliseen etiikkaan, elämän kunnioitukseen. Lääkärin tehtävänä on suojella elämää, ei tappaa. Elämän kunnioittamisen periaatteen murtuminen nähdään lääkärien kohdalla erityisen vakavana, sillä se olisi taakka koko lääkärikunnalle. Kuolinpiikki merkitsee näissä puheenvuoroissa rajapyykkiä ihmis- ja eläinlääketieteen etiikan välillä. Suomen lääkäriliiton kannanotossa kysytään, onko sittenkin helpompaa kestää huonosti perusteltavissa oleva pitkittynyt kuoleman prosessi kuin huonosti perusteltavissa oleva lääkärin tekemä surma.

Eroaako nukutuspiikki eutanasiapiikistä?

Terminaalinen sedaatio on Suomessa laillinen keino kuolevan kärsimysten lieventämiseksi. Sedaatiolla tarkoitetaan tilannetta, jossa nukutetulle potilaalle ei anneta ruokaa, juomaa tai nesteytystä, mutta kuona-aineet katetroidaan pois. Silloin ollaan jo lähellä kuolemaa, ja hoidosta päättävät muut kuin potilas itse. Se on äärimmäinen keino lievittää potilaan kärsimystä sietämättömäksi käyneessä tilanteessa, jollainen on esimerkiksi tukehtumiskuolema. Eutanasian tarvetta puoltavassa puheenvuorossa huomautetaan, että tämäkään toimenpide ei auta sellaista ihmistä, joka on menettänyt elämänhalunsa lähestymässä olevan vaikean kuoleman odotuksessa.  

Eutanasiaa puoltavien joukosta kysytään, miten lääkärin näkökulmasta sedaatiopiikki eroaa eutanasiapiikistä, ja miksi avustettu itsemurha tuntuu moraalisesti helpommin hyväksyttävältä kuin eutanasia. Osalle lääkärikuntaa eutanasia on suuri ahdistuksen lähde. Lääkäriliitto hyväksyy itsemurhan avustamisen ja terminaalisen sedaation ja näkee merkittävän periaatteellisen eron siinä, tuotetaanko uni ja annetaan kuoleman tulla, vai tuotetaanko kuolema.

Kirjaa lukiessa keskustelun moniulotteisuus, käsitteiden ristiriitaisuus ja eettinen jakautuneisuus tulevat selvästi esiin. Artikkeleita vasten on mahdollista peilata omia, elämään ja kuolemaan liittyviä perimmäisiä arvojaan, koska muun muassa käsitys inhimillisyydestä poikkeaa eutanasiaa puolustavien ja vastustavien puheenvuoroissa lähes yhteen sovittamattomasti toisistaan.  Kirjan toimittajat kuuluvat eutanasian kannattajiin, mutta edistävät teoksellaan tasapuolista, myös vastakkaisia mielipiteitä kuuntelevaa ja arvostavaa keskustelua.  

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *