Mitä on menestys?

Ihminen kaipaa menestyskokemusta, menestyksen kokemisen tarve on meissä kaikissa. Menestymisen toivomisessa ei ole mitään pahaa. Tämä on menestymisen tarpeen inhimillinen perusta, se perusta, jolta ponnistaen kohti menestymisen kokemuksen saavuttamista ihminen ponnistelee inhimillisen hyvinvointinsa eteen. Ihminen on kuitenkin viisauden puutteessaan onnistunut kääntämään menestymisen tarpeen toiminnaksi oman pahoinvointinsa eteen, jossa ihminen on hyvin onnistunutkin.

Nyytäjä, Outi: Menestys ja moraali. Minerva, 2007. 160 sivua. ISBN 952-5591-65-4.

Ihminen kaipaa menestyskokemusta, menestyksen kokemisen tarve on meissä kaikissa. Menestymisen toivomisessa ei ole mitään pahaa. Tämä on menestymisen tarpeen inhimillinen perusta, se perusta, jolta ponnistaen kohti menestymisen kokemuksen saavuttamista ihminen ponnistelee inhimillisen hyvinvointinsa eteen.

Ihminen on kuitenkin viisauden puutteessaan onnistunut kääntämään menestymisen tarpeen toiminnaksi oman pahoinvointinsa eteen, jossa ihminen on hyvin onnistunutkin. Tämä onnistuminen ei kuitenkaan tuota tulokseksi vapautta ja onnea, vaan typeryyttä, pikkusieluisuutta ja inhimillistä kärsimystä. Tällaisesta menestyksestä kirjoittaa Outi Nyytäjä kirjassaan Menestys ja moraali. Ja siinä keskittymisessä on kirjan voima ja heikkous: pahoinvointia tuottava toiminta menestykseksi on kirjassa kohtalaisen hyvin esitelty, mutta hyvinvointia tuottava toiminta menestyksen eteen on tahallisesti jätetty vaille käsittelyä. Vaikka valinta on tietoinen, siinä on myös kirjan heikkous.

Välillä Nyytäjä muistuttaa menestysideologian pahoinvointia tuottavien oppien rinnalla inhimillisten tunteiden, kuten vihan, hyvää tuottavista puolista (esimerkiksi luku Saako vihastua vääryydelle, saako tuntea luokkavihaa? s. 44-45). On tarpeen pläjäyttää menestysideologia julki, mutta on tarpeen käsitellä myös niitä tunteita ja toimintoja, jotka tuottavat inhimillistä hyvää. Jos menestysideologia on niin laajalle levinnyttä, kuin Nyytäjä kirjassaan esittää, sen tuottama todellisuus saattaa lukijalle olla paljon tunnetumpi kuin sellainen todellisuus, jossa hyvää tuottava inhimillisyys kukoistaisi.

Luokkavihan ja -tunteen käsittelyä Nyytäjä jatkaa vielä toisella luvulla (Luokkaviha ja luokkatunne s. 46) ansiokkaasti, mutta lyhyesti. Nyytäjän mukaan ihmisen käy huonosti, jos hän menettää luokkansa. Tuohon ajatukseen olisi toivottavaa, että Nyytäjä vielä palaisi. Konkretisoiden, tapausesimerkein, vaikka fiktiivisin. Kertomusta luokkansa menettäneistä ihmisistä kaipaisi menestysideologian vallassa oleva pieni maailmamme.

Samassa luvussa Nyytäjä perään kuuluttaa uskallusta lähteä isomman ja vauraamman, koko liberalistisen talouden kimppuun. Eikö tuollaista toimintaa edesauttaisi myös, ja ehkä ennen kaikkea, kieltäytyminen tuon liberalistisen talouden tarjoamista hyvistä tavoiteltavina hyvinä, jotka tuottavat ihmiselle kokemusta onnistumisesta ihmisenä, kokemusta menestymisestä? Ylläpitääkö luokkatunnetta tavoiteltavien hyvien joukko, joka eroaa toisen luokan tavoiteltavien hyvien joukosta? Hajoavatko luokat, jos kaikki tavoittelevat samoja hyviä, samoja menestymisen symboleja? Onko luokkatunne samaistumista, samaistumista mihin, ja luokkaviha vihaa sitä tai niitä luokkia kohtaan, jotka uhkaavat hyvän elämän edellytyksiä valta-asemasta käsin? Tällaiset kysymykset jäävät käsittelemättä Nyytäjän kirjassa, tarkoituksellisesti, mutta ainakin Nyytäjä heittää materiaalia kirjassaan tuollaisten kysymysten pohtimiseksi.

Nyytäjä havainnollistaa kirjassaan, kuinka menestysideologian orjuuttamia ovat kaikki, niin kutsutut voittajat siinä missä häviäjätkin, osoittaen, että tällöin lopulta myös voittajat ovat häviäjiä. Kuten jo aiemmin opetettiin, kapitalismi ei orjuuta vain työväkeä, vaan yhtälailla kapitalistit tarvitsevat emansipaatiota kehittyäkseen ihmisinä, kukoistaakseen inhimillisesti, jolle kukoistukselle vallitseva yhteiskunnallinen tila oli esteenä, niin kapitalisteille kuin työväenluokallekin. Menestysideologian vallassa olevan yhteiskunnan voittajien tulee elää ja toimia tuloksekkaasti, saavuttaa ja tuottaa hyviä tuloksia sekä tulla hyvin toimeen – minkälainen inhimillinen vapaus vallitsee tuollaisessa pakkojen ja painostavien odotusten tilassa?

Nämä niin kutsutut voittajat ovat menestysideologian kruunupuolella, klaavapuolella häviäjät. Molemmat saman ilmiön tuotoksia ja heikentämiä. Tästä kruunaklaavasuhteesta sietäisi kuulla enemmänkin, Nyytäjältä itseltään tai muilta keskustelun herättäjiltä. Jos toiset ovat hyväksikäytettyjä toisen hyvän tuottajiksi, niin tuo suhde huonontaa aina ja on pahaksi myös hyväksikäyttäjälle, toki, väkivalta on aina este väkivaltaisen henkilön kehittymiselle ja kypsymiselle. Ja sama pätee yhteiskunnan tasolla. Siellä, missä vallitsee hyväksikäyttöä, vallitsee myös tila, joka estää inhimillisen kehittymisen ja kypsymisen. Vapauden valtakunta ei mahdollistu ennen kuin väkivalta on lakkautettu yhteiskunnallisena rakenteena.

Nyytäjän häviäjät ovat köyhiä, työttömiä ja työtätekeviä köyhiä ja muita muotoja tuosta välistä tai niiden ulkopuolelta. Niitä, joita ei kutsuta menestyjiksi, hyvin toimeen tuleviksi, tuloksekasta elämää viettäviksi henkilöiksi. Nyytäjä lainaa Reko Ravelaa, jonka mukaan köyhyys on sosiaalinen asema hierarkkisen yhteiskunnan pohjalla. Kaikkein kipeimmäksi asiaksi köyhyydessä koetaan yleensä sosiaalinen nöyryytys, sulkeminen ulos yhteisön ’normaalista’ elämästä (s. 112).

Ja edelleen samasta teemasta Nyytäjä lainaa osuvasti Kaarina Hazardia, joka toteaa, että köyhyys on sitä, että kanssakäymisen välineet on takavarikoitu (s. 114). Näissä lainauksissa Nyytäjä kuvaa osuvasti aikamme ja paikkamme luokkayhteiskunnan luonnetta, luokkayhteiskunta ei ole mihinkään kadonnut, tai ehkä se on pikemmin tullut takaisin, joka tapauksessa on niitä, jotka lukeutuvat myös henkilökohtaisena kokemuksenaan hierarkkisen yhteiskunnan pohjalle sosiaalisen asemansa perusteella.

Kun menestysideologia on päässyt määrittelemään tavoiteltavat hyvät, ne, jotka ovat jääneet niitä vaille, eivät ole niitä saavuttaneet, kärsivät puutetta, elämässä onnistumisen puutetta. Niin kauan kuin menestysideologia määrittelee tavoiteltavia hyviä, on puutteen kokemus konkreettinen, niin menestyjillä kuin häviäjillä, sillä menestyjien puutteen kokemus perustuu tarpeeseen tuottaa aina enemmän, saada lisää, olla rikkaampi, omistaa enemmän.

Jolloin puutteen kokemusta ei poista taloudellinen kasvu ja tasaisesti jakautuva rikkaus (joka ei tosin ole mahdollista kilpailuyhteiskunnassa, jossa on pakko olla voittajia ja häviäjiä), jos menestysideologia edelleen määrittelee tavoiteltavat hyvät, vaan tavoiteltavien hyvien pitää olla jotain muuta kuin menestyksen aineellisia tai kulttuurisen tai sivistyksellisen pääoman symboleja. Mitä voisivat olla tavoiteltavat hyvät, jotka tuottaisivat inhimillistä hyvinvointia ja mistä tuollaisia tavoiteltavia hyviä voidaan löytää?

Tavoiteltavia hyviä ovat inhimilliset hyvät, jotka tuottavat inhimillistä hyvinvointia. Siis hyvät, jotka tekevät ihmisestä hyvän. Ensimmäisenä näistä Nyytäjä mainitsee oikeudenmukaisuuden (s. 152). Mikä muu voisi tulla ensimmäisenä mieleen ajateltaessa inhimillisiä hyviä, kuin oikeudenmukaisuus, mikä muu voisi yhtä lailla ihmisyyttä määrittää? Paitsi rakkaus, joka hyväntahtoisuutena on läheistä sukua, miltei erottamaton, oikeudenmukaisuuden kanssa. Seuraavaksi Nyytäjä mainitsee piispa Eero Huovisen, joka on perännyt oikeudenmukaisuutta työpaikoille (s. 153) ja sitten ranskalaisen papin Abbé Pierren, jonka kiivautta ja hyvyyttä Nyytäjä kiittää. Näiden jälkeen Nyytäjä kirjoittaa vielä luvun ranskalaisesta marokkolaissyntyisestä 55-vuotiaasta yksinhuoltaja-naissiivoojasta, jonka kirjoittamaa kirjaa Nyytäjä kehuu yhdeksi kauneimmista.

Näihin kahteen lukuun Nyytäjä päättää kirjansa ja näistä, ja muutamista muista pitkin kirjaa mainituista, lukija saa poimia ainekset sellaisen elämänmalliin, joka voisi korvata menestysideologian tarjoaman elämänmallin. Näyttää vähältä, mutta niissä on riittämiin. Paljoutta arvostavassa maailmassamme on ehkä vaikea ymmärtää vähän runsautta, riittävyyttä, mutta vähästä löytynee ihmisen onni. Ja onnea kaikki lopulta kaiketi tavoittelevat. Ja menestymiskokemusta. Sitä, että on onnistunut elämässään ja onnistunut olemaan kiitettävä ja ansiokas ihminen, siis ihmisenä hyvä. Menestymisen tavoittelu on kannatettavaa, silloin, kun sillä tähdätään ihmisenä onnistumiseen. Muunlaisen menestymisen tavoittelu on ihmiselle tuhoisaa. Se epäinhimillistää ihmisen.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *