Tiedemaailma etsii yhä uudempia keinoja tutkia sosiaalista toimintaa ja ihmisten välistä vuorovaikutusta. Sosiologit ja sosiaalihistorian tutkijat ovat keksineet hyvin laajan valikoiman teorioita ja menetelmiä, joiden avulla on mahdollista tulkita tätä vuorovaikutusta, ja keskustelunanalyysi on yksi niistä. Kuuluisa englantilainen sanonta ”Speech is silver, but silence is golden” opettaa harkitsemaan tarkoin jokaista lauselmaa ja jättämään mieluummin sanomatta sen, mistä ei ole täysin varma. Kuitenkin vaitonainen henkilö ei pääse helpolla keskustelunanalyytikon käsistä, koska asioiden sanomatta jättämisestä voidaan myös tehdä selkeitä tulkintoja.

Keskustelunanalyysi on suhteellisen uusi metodi (siitä kirjassa käytetään myös termejä ”teoria” ja ”tutkimussuuntaus”), joka syntyi 1960-luvun lopussa Yhdysvalloissa ja rantautui Suomeen vasta 1980-luvulla. Ensin sen omaksuivat suomalaiset kielentutkijat, jotka tarvitsivat keinoja kieliopin ja sosiaalisen toiminnan kohtaamisen ymmärtämiseksi, mutta se laajeni myös sosiologiaan, sosiaalipsykologiaan, kasvatustieteeseen ja puhetieteeseen. Kyseinen kokoomateos jatkaa aiheen aiempaa kehittelyä. Liisa Tainion toimittama oppikirja Keskustelunanalyysin perusteet (1997), Johanna Ruusuvuoren, Markku Haakanan ja Liisa Raevaaran teos Instutionaalinen vuorovaikutus (2001) sekä Leealaura Leskelän ja Camilla Lindholmin kokoomateos Haavoittuva keskustelu: Keskustelunanalyyttisia tutkimuksia kielellisesti epäsymmetrisestä vuorovaikutuksesta edelsivät käsillä olevaa kirjaa yliopistonopetuksen ja tutkimuksen kentällä.

Kyseinen kokoomateos hyödyntää siis aiempaa kotimaista sekä runsasta kansainvälistä, etupäässä amerikkalaista tutkimuskirjallisuutta. Kirjallisuusluettelon tarkastelu osoittaa, että keskustelunanalyysin tärkeimmät tutkimukset on kuitenkin tehty Suomen ulkopuolella.

Kuva: Richard Caton Woodville: Politics in an Oyster House, Walters Art Museum, 1848

Keskustelunanalyysin aiheina ovat poliittiset tv-haastattelut, yrityskokoukset, puheterapia, raamatuntutkiskelu, tuote-esittelijöiden myyntipuheet sekä asioinnit Kelan tiskillä, työpaikoissa, päiväkodeissa jne. eli kaikki ne tilaisuudet, joissa kaksi tai useampi henkilö vaihtaa sanaa. Näin ollen tutkimuskenttä muodostuu tavattoman laajaksi, jopa rajattomaksi, kun siihen myös luetaan kaikki mikrotason arkipäiväiset keskustelut, myös puhelinkeskustelut. Aineistot ovat usein lyhyitä, usein muutaman sekunnin pituisia dialogeja, jotka tulevat teoksessa analysoitavaksi. Mainitsen esimerkkinä aineistoista kahden tuttavan lyhyen ehkä 3-5 sekunnin mittaisen puhelinkeskustelun. Tuttavien piti tavata ruokalassa, mutta ilmeisesti väen paljoudesta he eivät heti löytäneet toisiaan, joten heidän piti soittaa toisilleen. Näin parista kymmenestä sanasta ja äänestä tuli tutkimusmateriaali.

Analyysista syntyy arvokkaampaa tietoa tapauksissa, joissa yhdellä osapuolella on neurologisia, neurokognitiivisia tai psykiatrisia ongelmia, kuten afasia, muistisairaus, autismi tai skitsofrenia. Tästä näkökulmasta analyysi kehittää keinoja parantaa ja sujuvoittaa vaikeutunutta kielellistä vuorovaikutusta.

Keskustelunanalyysi hyödyntää erilaisia resursseja: puhetta, prosodiaa (puheen musikaaliset piirteet), kasvonilmeitä, eleitä ja kehonkieltä. Puhe ja kielenkäyttö ovat hallittavissa toisin kuin katseet, eleet ja muut kehon ilmaisut, jotka välittävät myös tiedostamatta sanattomia viestejä ympärillä oleville ihmisille. Kirjassa pyritään ymmärtämään, miten vuorovaikutukseen osallistuvat henkilöt koordinoivat yhteistä toimintaa. Esimerkkinä arkipäiväisestä tilanteesta esitetään kaupan hyllyjen välissä yksinään ilman vanhempia harhailevaa ja itkevää lasta, jota jokainen aikuinen ymmärtää auttaa jaetun kulttuurisen ymmärryksen perusteella.Katseen suuntaaminen yhteen kohteeseen taas antaa tilaisuuden jakaa tietoa, kokemuksia ja näkemyksiä ja tämän kautta edistää yhteisen tehtävän suorittamista.

Kokoomateoksessa on kolmeen lukuun ja alalukuihin jakautunut selkeä rakenne. Luvut ovat ”Sosiaalisen vuorovaikutuksen resursseja”, ”Vuorovaikutuksen erityisiä haasteita” ja ”Keskustelunanalyysin metodisia lähtökohtia”. Kirjoittajia on yhteensä kuusitoista, ja he edustavat sosiologian ja kielitieteen aloja.

Arkiset tilanteet keskipisteessä

Yleiset vuorovaikutusilmiöt ovat keskeisellä paikalla kirjan jäsennyksessä. Vuorovaikutusta pohditaan erilaisissa arkisissa ja institutionaalisissa konteksteissa. Toimittajien mukaan kirjan tavoitteena on rakentaa aiheesta sellainen kuva, joka vastaa nykyistä tutkimustilannetta mahdollisimman tarkasti. Tietyt ilmiöt, kuten emootiot, ovat kirjassa ylirajallisia, ja niihin palataan uudestaan eri luvuissa.

Kirja perustuu pääsääntöisesti länsieurooppalaista kulttuuria edustavien henkilöiden vuorovaikutukseen. Näin ollen esillä on vuorovaikutus, joka syntyy yhteisistä kulttuurikoodeista ja käyttäytymismalleista. Lukijalle jää pohdittavaksi se, miten kaukana toisistaan olevien kulttuurien edustajat kommunikoisivat, mitä haasteita ja arvaamattomia tuloksia siitä seurasi. Kirjan päätelmät eivät siis välttämättä ole päteviä, mikäli tilanteisiin osallistuisivat henkilöt, joiden puheen ilmaisutavat, eleet ja kehonkieli poikkeaisivat toisistaan merkittävästi ja näin ollen ymmärtäisivät toinen toista aivan eri tavalla, kuin kirjassa esitetään.

Menetelmällä on kaksijakoinen suhteutuminen sosiaalisiin rakenteisiin. Toisaalta sosiaaliset rakenteet ovat ”abstrakteja”, koska niihin ei liity mitään puhetta tai eleitä, toisaalta ne ovat eräänlainen taustalla oleva sosiaalinen todellisuus, jossa henkilöt elävät. Näin ollen kirjassa esitetään, että kommunikoivat henkilöt tukeutuvat myös sosiaalisiin rakenteisiin, kun he muotoilevat toimintaansa toinen toisilleen tunnistettavaksi. Tästä voidaan päätellä, että analyysi ei ulotu sosiaalisiin rakenteisiin eikä käsittele ihmisten vuorovaikutusta niiden puitteissa vaan pyrkii analysoimaan ihmisten repliikkejä arkitasolla.

Teoksessa tullaan siihen johtopäätökseen, että vuorovaikutuksessaan henkilöt joutuvat arvioimaan jatkuvasti itsensä ja toisten suhteellista tiedollista asemaa, valta-asemaa ja emotionaalista asemaa. Kirja käsittelee myös tilanteita, joissa puhumiseen, kuulemiseen ja ymmärtämiseen liittyy ongelmia. Kysymys voi jäädä ilman vastausta, mikäli ”vuorovaikutuskumppani on huonokuuloinen. ” Silloin todetaan, että ”tällaisten vuorovaikutustilanteiden keskustelunanalyyttinen tutkiminen on vaativa, mutta kuitenkin erittäin tärkeä”.

Kokoomateoksen kirjoittajat turvautuvat mikroanalyyttiseen ja deskriptiviseen menetelmään. Tällainen lähestymistapa pohtii puhujien vuorovaikutusta, kuvaa sitä termeillä, mutta ei pysty sanomaan, onnistuiko vuorovaikutus vai ei, mikä puolestaan kyseenalaistaa menetelmän tarkkuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Lukija saa kirjasta vaikutelman, että menetelmänä keskustelunanalyysi on vasta muotoutumassa. Kuten kirjan toimittajat itse toteavat: ”Tulevaisuus näyttää, mihin kaikkeen keskustelunanalyysi vielä taipuu.”