MONITIETEISIÄ NÄKÖKULMIA INTEGRAATION DYNAMIIKKAAN

"Muuttuvat asemat" -artikkelikokoelma luotaa poliittista, sosiaalista ja kulttuurista integraatiota hyvin moninaisesti ja kirjoittajat päätyvät aika ajoin rohkeisiinkin problematisointeihin integraation käsiteapparaatin suhteen. Turussa päämajaansa pitävän Kulttuurisen vuorovaikutuksen ja integraation tutkijakoulun puitteissa tuotettu teos on monipuolinen katsaus integraatioon liittyvään yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen. Lähinnä turkulaisten kulttuurintutkijoiden ja yhteiskuntatieteilijöiden voimin kirjoitettu artikkelikokoelma pyrkii toimittajien sanojen mukaan luotaamaan integraation ja globalisaation ilmentymiä ihmisten arjessa. Ihmisten välistä vuorovaikutusta ja yhteisöjen arkea hallitsevana teemana kirjassa toimii muutos.

Mäkikalli, Maija ja Siivonen, Katriina: Muuttuvat asemat - kompassi integraation arkeen. Kirja-Aurora, 2000. 224 sivua. ISBN 951-29-1780-7.

"Muuttuvat asemat" -artikkelikokoelma luotaa poliittista, sosiaalista ja kulttuurista integraatiota hyvin moninaisesti ja kirjoittajat päätyvät aika ajoin rohkeisiinkin problematisointeihin integraation käsiteapparaatin suhteen. Turussa päämajaansa pitävän Kulttuurisen vuorovaikutuksen ja integraation tutkijakoulun puitteissa tuotettu teos on monipuolinen katsaus integraatioon liittyvään yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen. Lähinnä turkulaisten kulttuurintutkijoiden ja yhteiskuntatieteilijöiden voimin kirjoitettu artikkelikokoelma pyrkii toimittajien sanojen mukaan luotaamaan integraation ja globalisaation ilmentymiä ihmisten arjessa. Ihmisten välistä vuorovaikutusta ja yhteisöjen arkea hallitsevana teemana kirjassa toimii muutos. Toimittajien mukaan tutkijoiden tavoitteena on kirjassa lisäksi ollut tarkastella empiiristä arkea poliittisten, taloudellisten ja kulttuuristen teorioiden valossa. Tämän on toivottu avaavan näkökulmia arjessa kokemuksiin välittyvien laajempien prosessien taustalla. Käsitteiden ja näkökulmien avaamisen he puolestaan katsovat heijastuvan takaisin muutoksiin. Tällä tavoin toimittajat perustelevat kirjan johdannossa sen merkitystä. Kirjan kaltaiset tietoa ja ymmärrystä tuottavat projektit voivat ohjata ihmisten toimia muutoksessa. He kirjoittavat toiveikkaasti: ”Tässä konkretian ja käsitteiden vuorovaikutuksessa ja monien toimijoiden kentässä tutkijan rooli on kaksinainen: toisaalta hän tarkkailee ja analysoi, toisaalta vaikuttaa osaltaan työllään ja elämällään maailmaan ja sen muutokseen”.

Luokittelisin teoksen kymmenen artikkelia omavaltaisesti kolmeen teemaan: (i) Kansallisuuden symboliikkaa, (ii) etnisiä ja kulttuurisia suhteita sekä (iii) makrotaloudellista ja -poliittista integraatioprosesseja käsittelevään osioon. Ensinnäkin Keijo Virtanen, Janne Mäkelä ja Kari Kallioniemi käsittelevät kansallista symboliikkaa sisältävien ilmiöiden muutosta globalisaation aikakaudella. Virtanen problematisoi osiossaan yliopistojen roolia nykyisessä tilanteessa, jossa niiltä odotetaan vastauksia elinkeinoelämän ja veronmaksajien tarpeisiin vahvistuneeseen tulosajatteluun nojaten. Ovathan julkishallinnon ja elinkeinoelämän diskurssit kovaan ääneen korostaneet yliopistojen roolia paikallisen hyvinvoinnin takaajana 1990-luvulla syntyneen hi-tech -huuman imussa. Virtanen itse korostaa yliopiston merkitystä yhteisen hyvän tuottajana, kuitenkin sillä ehdolla, että yliopistot säilyttäisivät – kasvavista ulkopuolisista odotuksista huolimatta – kriittisyytensä ja kykynsä kyseenalaistaa yhteiskunnallisia ilmiöitä. Hän peräänkuuluttaakin pitkäjänteisyyttä niin yliopistotyöltä kuin sen ulkopuolisilta tulosodottajiltakin.

Janne Mäkelä ja Kari Kallioniemi puolestaan käsittelevät populaarien symbolien vaikutusta kansalliseen kulttuuriin kiihtyvän globalisaation aikakaudella. Mäkelä tarkastelee sitä kulttuurisesta, musiikkiin ja musiikkiteollisuuteen vaikuttavasta, näkökulmasta ja Kallioniemi englantilaisuuden ja sitä rakentavien kansallisten symbolien, kuten esimerkiksi rockkulttuurien, kautta. Mäkelän näkökulmassa korostuu musiikkiteollisuuden kasvanut valta ja siihen liittyvä musiikin kulutuksen standardisointi, mutta myös toisaalta lokaalit tulkinnat ja musiikin kautta välittyvät paikalliset eronteot ja merkityksenannot. Kari Kallioniemi käsittelee myös kansallisuuden representaatioissa välittyviä mielikuvia – tosin hieman toisesta näkökulmasta. Hän hahmottelee erilaisia symboliikan prosesseja, joilla brittiläisyyttä rakennetaan mediavälitteisessä maailmassa. Hän ottaa lähtökohdakseen Benedict Andersonin ajatuksen, jonka mukaan ihmisten kansallinen identiteetti rakentuu imaginaarisena sosiaalisessa vuorovaikutuksessa valtasidonnaisten erottautumisten ja samaistumisten prosesseissa ja tarkastelee moniulotteisesti brittiläisyyttä, jossa ”etnisyys on piilotettu poliittiseen ja imperiaaliseen retoriikkaan, jolloin se on nähty edustamassa yhtenäistä, homogeenista brittiläisyyttä” (48). Ikään kuin yhteenvetona Kallioniemi esittää, että Britti-imperiumin hajoaminen, sitä seurannut siirtolaisuus ja manner-Euroopan sisäiset levottomuudet 1800- ja 1900-luvuilla ovat siinä määrin värittäneet Brittein saarten etnokulttuurista karttaa, että Britanniassa on nykyään yhden kansallisen identiteetin sijaan edullisempaa puhua monista kulttuurisista identiteeteistä.

Kirjan ”toisessa osassa” Annika Forsander, Katriina Siivonen ja Helena Ruotsala käsittelevät eri tavoin etnisyyttä, paikallisuutta ja aikaan ja tilaan sidottua kulttuuri-identiteettiä. Annika Forsander luotaa artikkelissaan valtaväestön ja tieteellisten teorioiden suhtautumista maahanmuuttajuuteen eri aikoina sekä pohtii kriittisesti nykyisten integraatiodiskurssien eri ulottuvuuksia. Katriina Siivonen taas tutkii, kuinka Euroopan unioniin liittymiseen niveltyneet aluehallinnon muutokset ovat vaikuttaneet länsirannikon ruotsinkielisissä yhteisöissä paikallishallintoon osallistuvien tahojen suhteisiin ja paikallisiin identiteetteihin. Helena Ruotsala puolestaan tarkastelee poronhoidon suhdetta uusiin poliittisiin ja taloudellisiin päätöksentekotasoihin, jotka ovat seurausta liittymisestä Euroopan unioniin ja kiihtyvästä globalisaatioprosessista.

Kaikki kolme nojaavat käsityksissään etnisyydestä ja kulttuurista ainakin joiltain osin Fredrik Barthin teoretisointeihin. Kirjoittajille on yhteistä, että he tarkastelevat etnisyyttä eri kulttuuriryhmiä erottavien prosessien ja kulttuurisen rajankäynnin viitekehyksessä. Etniset ryhmät hakevat ennen kaikkea vahvuutta omista erityispiirteistään. Ne tuottavat omat symbolijärjestelmänsä ja organisoivat erilaisia tapahtumia tai muodostavat erilaisia organisaatioita pitääkseen yllä eroa muihin kulttuureihin ja mahdollistaakseen oman ryhmän yksilöiden samaistumisen omaan kulttuuriin. Tällä erottautumisten ja samaistumisten kentällä tuotetaan yhteiskunnallisen keskiön (valtaväestön ja sen edustajien) ja etnisten vähemmistöjen suhteita eri tavoin eri aikoina. Monimutkaisten prosessien seurauksena ihmisryhmille ja alueille syntyy identiteettejä, jotka asemoivat ja kiinnittävät kohteitaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Yhteistä kaikille kolmelle artikkelille on se, että identiteettejä ja kulttuuriryhmiä koskevaa tietoa tarkastellaan vallankäytön ja neuvottelujen tuotteina. Kaikki kirjoittajat asettuvat postkolonialistisen epistemologian mukaisesti vähemmistöjen puolelle ja tarkastelevat miten nämä kokevat yhteiskunnallisen vallankäytön keskiössä suunnitellut toimenpiteet tai heihin kohdistetut yhteiskuntapoliittiset käytännöt. Artikkeleissa heijastuu kriittisyys virallisissa diskursseissa tuotettua tietoa kohtaan, joka tutkimustulkinnoissa näyttäytyy usein asioiden kaunisteluna. Artikkelien lukemisen jälkeen jää tunne siitä, vaikkakaan se ei teksteissä varsinaisesti artikuloidu, että kukin kirjoittajista haluaa omassa kontekstissaan ehdottaa vähemmistöille sellaista asemaa, jossa heidät ensinnäkin hyväksyttäisiin tunnustettuina toimijoina mukaan heitä koskevaan päätöksentekoon ja toiseksi heidän mahdollisuutensa erilaisuutensa säilyttämiseen taattaisiin heidän ehdoillaan. Muutamissa kohdin tämä liiallinen valtablokin ja vähemmistön vastakkainasettelu kuitenkin mielestäni kostautuu ja kirjoittajat jättävät käsittelemättä niitä tärkeitä linjoja ja toimintamalleja, joissa ns. valtaväestön toimijat ja vähemmistöjen edustajat etsivät vaihtoehtoja valtaa käyttävien instituutioiden päätöksenteolle. Esimerkiksi Ruotsala olisi voinut nostaa poronhoitajien ja luonnonsuojelijoiden kiistojen lisäksi esille heidän yhteisrintamat Ylä-Lapin metsähakkuukiistoissa. Niissähän luonnonsuojelijat ja poronhoitajat ovat rinnan protestoineet Metsähallituksen vanhojen metsien hakkuita alueella.

Kirjan parasta antia on integraation eri tasojen, suuntien ja ulottuvuuksien moninainen tarkastelu. Kirjoittajat edustavat näkemyksineen ja tieteenaloineen toisistaan poikkeavia näkökulmia ja metodologisia perspektiivejä. Siksi artikkelikokoelmassa on varmasti jokaiselle jotain uutta. Kulttuurintutkijalle tai yhteiskuntatieteilijälle joidenkin artikkelien sisältö on jo ennestään tuttua, mutta toiset taas tarjoavat täysin uusia ja yllättäviä näkökulmia integraatioproblematiikkaan. Tässä suhteessa itselleni uusia ajatuksia herättäviä tekstejä ovat esimerkiksi Heikki Rantalan ja Antti Loikkaan artikkelit, jotka yhdessä Katja Keisalan artikkelin kanssa muodostavat teoksen kolmannen teemakokonaisuuden. Rantala käsittelee epävirallisen talouden merkityksiä Euroopan postsosialististen maiden asukkaille nykyisen siirtymätalouden, osittain jo sen jälkeisessä, vaiheessa. Rantala kuvaa artikkelissaan vakuuttavasti, kuinka erilaiset epäviralliset taloudelliset ilmiöt, jotka ylläpitävät tuotantoa ja vaihtoa virallisen palkkatyön ulkopuolella, elävät voimakkaasti virallisen pääomavetoisen talouden ohella vaikuttaen ihmisten elinolosuhteisiin ja -mahdollisuuksiin varsinkin matalan materiaalisen elintason alueilla. Loikas taasen tarkastelee valtioiden suvereniteetin ja yritysten vallan välistä suhdetta integroituvassa Euroopassa, jossa valtiot ovat osittain menettäneet yksinoikeuden poliittiseen auktoriteettiin ja jossa on siirrytty monitasoisen poliittisen auktoriteetin aikakaudelle. Loikas käyttää esimerkkeinään yhtäältä valtioiden välisiä, Euroopan unioniin liittyviä, taloussopimuksia ja toisaalta julkisten palvelujen yksityistämistä. Taloudellinen integraatio, kansallisvaltioiden talouksien sitominen maailmanmarkkinoihin ja erilaiset unionin julkista palvelutuotantoa koskevat harmonisointisopimukset ovat saaneet aikaan sen, että Eurooppassa valtioauktoriteetti on hajaantunut monitasoiseksi auktoriteetiksi, jossa sekä yhteisiksi talouspoliittisissa diskursseissa artikuloidut intressit että kansallinen fragmentoituneisuus ohjaavat integraatiokehitystä. Loikas punnitsee valtion ja markkinoiden nykyistä suhdetta ’smithiläisen’ liberalismin hengessä todetessaan, että poliittisilla instituutioilla on yhä roolinsa sellaisten tehtävien ylläpitäjänä (mm. sisäisen tasa-arvon, peruspalveluiden, energiatuotannon ja liikenneyhteyksien turvaamisen), joita markkinat eivät voi korvata.

Kirjan viimeisessä artikkelissa Katja Keisala käsittelee Euroopan unionia monitasoisena ja kompleksina ilmiönä, jonka integraatiokehitystä on myös pidettävä moninaisten vaikutusten ja valtasuhteiden ohjaamana prosessina. Tärkein muutos Euroopan yhtenäisyysajattelussa on ollut se, että valtiokeskeisyyden ja kiinteiden hallintorakenteiden sijaan on alettu nähdä unionin sisällä monitasoisia toimijoita, joiden neuvotteluissa ja kamppailuissa hallinnon käytännöt ja ideologiat määrittyvät. Keisalan mukaan esimerkiksi monikansallisista instituutioista onkin tullut valtioiden ohella poliittisia toimijoita, joilla on omia intressejä ja resursseja, ja jotka vakiinnuttavat erilaisia yhteisiä hallinnollisia ajattelu- ja toimintatapoja. Monitasoisuuden tunnustamisesta huolimatta Keisalan, kuten muidenkin makrotason integraatioprosesseja tarkastelevien kirjoittajien, tarkastelu liikkuu hyvin ”protopoliittisella” tasolla. Sen ulkopuolelle jäävät kokonaan kansalaisyhteiskunnan alueella syntyvät ja elävät toimijaverkostot ja ajattelutavat, jotka myös pyrkivät vaikuttamaan integraatioon ja kehittämään eurooppalaisia hallintomalleja, ajattelutapoja ja identiteettejä – usein vieläpä huomattavasti demokraattisemmiksi ja epäeurosentrisimmiksi kuin virallisissa instituutioissa tai valtiollisissa kehyksissä kehitellyt mallit.

Vaikka kirjan johdannossa puhutaan siitä, että tutkija, sen lisäksi, että hän analysoi sosiaalista todellisuutta, myös vaikuttaa siihen ja sen muutoksiin, jää asian eksplikointi artikkeleissa valitettavasti puuttumaan. Kukaan kirjoittajista ei juurikaan reflektoi omaa asemaansa tiedon tuottamisen kentällä. Tämä olisi mielestäni tuonut lisää ”potkua” ainakin osaan artikkeleista (esimerkiksi Ruotsala ja Forsander), joissa tutkija on selkeästi aihevalinnoillaan ja tulkinnoillaan asettunut tietyn ihmisryhmän puolelle analysoidessaan sitä koskevaa sosiokulttuurista vuorovaikutusta. Tällä tavoin olisi voitu havainnollistaa myös niitä tiedon ja vallan yhteenliittymiä, joita integraatioprosessit sulkevat sisäänsä. Vaikka integraatioprosessit artikuloidaankin dynaamisina ja monitasoisina kaikki niiden kaltaiset ”osaksi tulemiset” sisältävät vallankäyttöä, ulossulkemisia ja tyypittelyjä. Kuten esimerkiksi se, mikä käsitetään hyväksi ja oikeaksi integraatioksi tai mikä tai ketkä ovat oikeutettuja integroiduiksi ja millä ehdoin. Nyt tällaiset asiat jäävät varsinkin makrotasolla liikkuvissa artikkeleissa vaille niiden kaipaamaa huomiota ja integraatioprosesseja koskevat metafyysiset totuusoletukset otetaan annettuina.

Teoksen monipuolisuus ja -tieteisyys on sen vahvuus ja heikkous. Aika ajoin lukijasta saattaa tuntua kaukaa haetulta, että samassa teoksessa käsitellään globaalin ja lokaalin suhdetta populaarimusiikissa sekä esimerkiksi Brysseliin siirtyneen hallinnon vaikutuksia pohjoisimman Lapin poronhoitoon. Kirja onkin teemojen moninaisuudesta johtuen varsin epäyhtenäinen ja tasapainoton, joka sinällään on lähes kaikkien monitieteisten ja -teemaisten artikkelikokoelman ”riippakivi”. Lukijalla on paikoittain vaikeuksia seurata teoksen punaista lankaa artikkeleiden epätasaisuudesta johtuen. Muutamissa artikkeleissa empirian ja teorian suhde jää varsin epäselväksi ja artikkelin juoni tuntuu katoavan hyppäyksien ja asiatulvan vuoksi. Tällaiset artikkelit uhkaavat, ansiokkaasta problematisoinnistaan huolimatta, jäädä yleisen tason käsitteelliseksi pyörittelyksi, joista puuttuu selvästi artikuloitu näkökulma. Selkeämpi näkökulman eksplikointi olisi sekä selkeyttänyt kirjoittajan ajatusten seuraamista että antanut kullekin artikkelille enemmän tuloksellista painoarvoa. Nyt moni kiinnostava asia on kyllä purettu paperille viimeistä piirua myöten, mutta lukemisen jälkeen jää miettimään, esitettiinkö asiasta sittenkään mitään muuta kuin tilastotietoa tai suoraa tutkimusmateriaalin referointia. Näin ollen johdannossa luvattu ihmisten arjen käsittely jää valitettavan hataralle pohjalle. Artikkeleissa ei luonnollisestikaan pysty sanomaan kaikkea, eikä useinkaan perustellusti esiin kirjoittamaan metodologisia valintojaan, mutta joskus niiden esittäminen olisi suotavaa tieteellisen näkökulman ja tutkimustulosten tarkentamiseksi. Muutoin tutkimusteksteillä on taipumus pelkistyä ”triviatiedoksi” tai tässä tapauksessa dynaamisiin integraatioprosesseihin liittyvien asioiden ”ylidynamisoimiseksi”. Pahimmillaan tämä heijastuu yhteiskunnallisen eriarvoisuuden pitämisenä itsestäänselvyytenä ja esimerkiksi makrotason integraatioprosesseja käsittelevissä teksteissä kritiikittömyytenä yksipuolista talousjärjestyksen hegemoniaa kohtaan.

Monipuolisuudestaan huolimatta ns. glokalisaation eri muodot ja vaihtoehtoiset globaalit verkostot jäävät kirjassa eksplisiittisesti turhan vähälle huomiolle, kun otetaan huomioon, kuinka suuri niiden vaikutus on ollut sekä globalisaation konkreettisille prosesseille että käsityksillemme ja tiedollemme globalisaatiosta. Annika Forsander on tosin asian jäljillä käsitellessään maahanmuuttajien ja pakolaisten transnationaaleja verkostoja. Silti teos olisi kaivannut esimerkiksi globalisaation vastaisten liikkeiden analyysia tai eri maiden alkuperäiskansojen globaalien verkostojen tarkastelua. Ne olisivat piristävällä tavalla valottaneet sitä, millä tavoin ihmiset ovat jo pitkään muodostaneet erilaisia ruohonjuuritason globaaleja verkostoja, jotka ovat kyseenalaistaneet hegemonisena pidetyn uusliberalistisen globalisaatiokäsityksen.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *