Kirjan on toimittanut sotahistoriaan erikoistunut Andrew Wiest, jonka kirjoittama johdantoluku tuo erinomaisella tavalla esille Vietnamin sodan monimutkaisen luonteen. Sota ei ollut pelkästään amerikkalaisten ja vietnamilaisten sota, vaan konfliktiin sekaantui useita kansakuntia, joiden osallistuminen oli sidoksissa eri syihin ja tavoitteisiin. Kyse oli vietnamilaisten itsenäisyystaistelusta kolonialisteja (aluksi ranskalaisia ja myöhemmin yhdysvaltalaisia) vastaan, vietnamilaisten keskinäisestä sisällissodasta, sekä yhdestä kylmän sodan näytöksestä kommunismin ja länsimaailman välisessä kilpailussa. Sota oli myös Tyynenmeren alueellinen konflikti, kun etenkin Australia ja Uusi-Seelanti pelkäsivät kommunismin leviämistä Ranskan siirtomaavallan alta vapautuneista maista.

Wiestin johdantoluvun jälkeen Vietnamin sodan tarkastelua syvennetään lukuisien eri artikkelien ja näkökulmien kautta. Näkökulmallisesti artikkelit voidaan jakaa kolmeen pääkategoriaan: globaaliin näkökulmaan, paikallistason silminnäkijäkertomuksiin ja sodankäynnin eri osa-alueita ruotiviin tutkimuksiin.

Vietnamin sota globaalina konfliktina

Ensimmäisessä näkökulmassa sotatapahtumat laajenevat Vietnamin ulkopuolelle. Luvussa 2 Ranskan sota Indokiinassa käydään nimensä mukaisesti läpi ranskalaisten siirtomaavallan roolia osasyynä Vietnamin sodan syttymiseen. Luvussa 5 Sota Vietnamin ulkopuolella sotatanner laajenee naapurimaiden Kambodžan ja Laosin puolelle, kun Yhdysvallat alkoi kiinnittää laajemmin huomiota kommunismin torjumiseen Indokiinassa. Kahdeksannessa luvussa Diggerit ja kiivit selvitetään Australian ja Uuden-Seelannin roolia sotatoimissa.

Artikkelien ansio on siinä, että ne auttavat valottamaan Vietnamin sodan merkitystä laajemmassa ajallisessa ja alueellisessa kontekstissa. Toisaalta hieman ihmetyttää, miksi artikkeleista ole muodostettu omaa kokonaisuuttaan, vaan ne vaikuttavat ripotellun sattumanvaraisesti omille paikoilleen.

Vietnam läsnäolijoiden silmin

Silminnäkijäkertomuksissa on pyritty huomioimaan kaikki osapuolet, koska ääneen pääsevät sotilaat niin Pohjois- ja Etelä-Vietnamin kuin Yhdysvaltain puolelta sekä taisteluiden jalkoihin jääneet siviilit. Luvussa 3 Pitkäjänteistä taistelua keskitytään sotaan pohjoisvietnamilaisen sotilaan, Bui Tin, näkökulmasta, kun etelävietnamilaista näkemystä edustaa kuudennessa luvussa Näkökulma tarinan kääntöpuolelta kenraaliluutnantti Lam Quang Thin. Hänen jälkeensä siviilien kokemia kärsimyksiä valottavat Le Ly Hayslip ja Dien Phan artikkelilla Ristitulessa. Kymmenennessä luvussa, Kentällä, pääsevät ääneen amerikkalaiset sotilaat, joiden haastatteluihin ja kirjeisiin pohjautuvan artikkelin on kirjoittanut Vietnam-veteraanien muistitietoon perehtynyt Bernard Edelman.

Erilaiset näkökulmat auttavat paljastamaan sodan herättämien tunteiden monimutkaisuuden, joten on ollut hyvä valinta antaa kaikkien osapuolten äänten päästä esille. Lisäksi artikkelit auttavat parhaimmillaan purkamaan sotaan liitettyjä myyttejä: esimerkiksi Lam Quang Thin todistaa, ettei Etelä-Vietnamin armeija ollut niin tehoton kuin monet yhdysvaltalaiset ovat ajatelleet.

Vaikka totesin toisen näkökulman muodostuvan paikallistason silminnäkijäkertomuksista, eivät artikkelit ole perinteisiä silminnäkijäkertomuksia. Kaikissa vietnamilaisten kirjoittamissa luvuissa ei ole kyse pelkästä muistelusta, vaan näkemys on analyyttisempi ja kirjoittajat ovat tehneet jonkin verran tutkimustyötä artikkeleidensa tueksi. Tässä mielessä amerikkalaissotilaiden haastatteluissa ja etenkin kirjekatkelmissa kuuluu parhaiten ruohonjuuritason ääni.

Sodankäynnin eri ulottuvuudet

Loput luvut keskittyvät sodankäyntiin pääasiallisesti yhdysvaltalaisten näkökulmasta. Ainoastaan neljännessä luvussa Tie etelään perehdytään Ho Tši Minhin polkuun eli pohjoisvietnamilaisten huoltoreitin toimintaan, mutta näkemys on amerikkalaissävytteinen, koska huomio on huoltoreitin merkityksessä Yhdysvaltain kärsimään tappioon. Luku 9 Sodan johtaminen, luku 11 ”Kärpästen läiskintää pajavasaralla” ja luku 12 Taistelu Mekongista puivat johtavien kenraalien toimintaa, ilmasotaa ja jokisotaa. Kolmannessatoista luvussa Toisenlaisen sodan taktiikka tarkastellaan Vietnamissa toteutettua sotilaallista taktiikkaa teorian ja käytännön kautta. Luku 14 ”Olohuonesota” laajentaa sodan Yhdysvaltain maaperälle tuoden esille Vietnamin sodan mediasotana, jolloin tiedotusvälineiden ansiosta sota tunkeutui osaksi amerikkalaisten päivittäistä elämää.

Artikkelien perusteella yhdysvaltalaisten kokemus sodasta keskittyy sotilaallisiin aiheisiin, jolloin vältellään ideologisten vastakohtien käsittelyä. Varsinkin ilma- ja jokisotaa käsittelevissä luvuissa ollaan niin sodankäynnin teknologisten kehitysaskelten ja sotakoneiden kuvailun lumoissa, että lukeminen käy raskaaksi. Toisaalta luvuissa 9 ja 13 tuodaan selkeästi esille Yhdysvaltain armeijan puutteita Vietnamin sodassa niin henkilötasolla kuin taktiikan kehittämisessä ja toteuttamisessa, joten asioita tarkastellaan kriittisesti. Parhaimmillaan myös näissä artikkeleissa ja luvussa 14 puretaan Vietnamin sotaan liittyneitä myyttejä. Kuten ”Olohuonesota” osoittaa, eivät tiedotusvälineet suhtautuneet sotaan kriittisesti kuin vasta sen loppuvaiheessa, vaikka sodan ajalta on jäänyt ensisijaisesti elämään mielikuva sotaa kritisoineesta mediasta.

Kiitoksen arvoinen päätös

Jos kirjan johdantoluku oli erinomainen, voi samaa sanoa myös päätösluvusta, jossa käydään läpi sodan perintöä. Yhteenveto sodan lopputuloksista pitkällä aikavälillä paljastaa, ettei sodassa loppujen lopuksi ollut juurikaan voittajia, vaan kaikki hävisivät lopulta jotain.

Vaikka kirjan olisi voinut jakaa temaattisesti selkeämmin omiin osa-alueisiinsa, on Vietnamin sota kokonaisuutena kiitoksen arvoinen tietoteos, koska se valottaa havainnollisesti sodan monimutkaista luonnetta. Lukijan kannalta on myös hienoa, että kirjan alkuun on liitetty aikajana, jossa käydään läpi sotatapahtumat ytimekkäästi. Käännöstyöstä vastannut Simo Liikanen on puolestaan tehnyt oivan liitteen kirjan loppuun laadittuaan katsauksen suomenkielisestä Vietnamin sotaa käsittelevästä kirjallisuudesta.