Muistelua Göstasta

Gösta Sundqvist -elämäkerta sisältää paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia persoonallisesta musiikin monitoimimiehestä, mutta valitettavasti käsittely jää pintapuoliseksi, eikä kaikkea aiheen potentiaalia ole hyödynnetty. Kirjaa voisi luonnehtia pitkäksi takahuonekeskusteluksi, jossa alaa vähemmän tunteva lukija tuntee helposti itsensä ulkopuoliseksi.

Forss, Timo Kalevi: Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin Dynamo. Into Kustannus, 2017. 368 sivua. ISBN 978-952-264-796-2.

Forss, Timo Kalevi: Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin Dynamo. Into Kustannus, 2017. 368 sivua. ISBN 978-952-264-796-2.

Forss, Timo Kalevi: Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin Dynamo. Into Kustannus, 2017. 368 sivua. ISBN 978-952-264-796-2.

Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin Dynamo  on toimittaja-muusikko Timo Kalevi Forssin kirjoittama elämäkerta suomalaisen rockmusiikin omaperäisestä persoonallisuudesta Gösta Sundqvistista (1957–2003). Kirja on siten jatkumoa tämän vuoden aikana ilmestyneille (mies)muusikkoelämäkerroille.

Kirjan rakenne on kronologis-temaattinen. Teos on jaettu neljään osioon otsikoilla ”Matkalla maineeseen”, ”Suosion huipulla”, ”Sivuprojekteja ja tehotuotantoa” sekä ”Grande Finale”. Osiot sisältävät temaattisia lukuja liittyen Sundqvistin muusikkouteen ja muuhun työuraan, bändin keikkailemattomuuteen, sovittaja-laulaja-musiikintekijän rooleihin, radio-ohjelmiin ja niin edelleen. Lisäksi jokainen luku sisältää yhden Leevi and the Leavingsin levyn esittelyn aikajärjestyksessä. Tällainen kirjoitustekninen ratkaisu tuo tekstiin hieman poukkoilua, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi. Sen sijaan levyesittelyt muistuttavat lähinnä levyarvioita, ja ovat siten hyvin puuduttavaa luettavaa. Epäselväksi jää myös, ovatko levyjen kappaleista esitellyt tulkinnat Forssin omia vai aiemmin ilmestyneistä levyarvioista tehtyjä koonteja. Kirjan lopussa on Leevi and the Leavings diskografia sekä listaukset Sundqvistin muusta musiikkituotannosta sekä kirjallisuusluettelo.

image

Kuva: Suuteleminen kielletty on Leevi and the Leavings -yhtyeen ensimmäinen albumi vuodelta 1980. Kerro terveiset lapsille ja Pohjois-Karjala single ilmestyi 1986.

Kirjan kuvitukseen kuuluu kaksi värikuvaliitettä, joissa toisessa on tilannekuvia Sundqvistista ja Leevi and the Leavings-bändistä. Toinen kuvaliite sisältää levyjen kansikuvia. Kirjan kannessa komeilee mustavalkoinen lähikuva parrakkaan Gösta Sundqvistin kasvoista. En tiedä, onko kyseessä kustannuskysymys, mutta mielestäni kuvitus olisi palvellut lukijaa tekstin ohessa, ei erillisenä liitteenä. Nyt ne jäävät hieman irtonaiseksi asiayhteydestään.

Monitahoinen Gösta Sundqvist

Turun Taiteiden yössä järjestetyssä haastattelussa 2017 Forss totesi, että hän halusi tehdä nimenomaan julkisen elämäkerran keskittyen Sundqvistin uraan musiikintekijänä. Tämä ratkaisu on mielestäni oikein hyvä, mutta toteutus ei ole täysin onnistunut. Elämäkerta sisältää runsaasti mielenkiintoisia yksityiskohtia Sundqvistin elämästä ja bändin vaiheista. Lisäksi perehdytään myös hänen sivuprojekteihinsa Ylen radiotoimittajana ja jalkapalloseura Johanneksen Dynamon valmentajana.

image

Kuva: Leevi and the Leavings ”Raparperitaivas” videolla.

Kulttuurihistorian näkökulmasta katsottuna on merkittävää se, kuinka Sundqvist otti sanoituksissaan kantaa moniin yhteiskunnallisiin ja jopa aikaansa edellä oleviin aiheisiin, kuten seksuaalivähemmistöihin, ympäristön suojeluun ja yhteiskunnan eriarvoisuuteen. Nämä aiheet kuitenkin kuitataan kirjassa muutamalla lauseella. Tämä saa kulttuurintutkijan kerta toisensa jälkeen ärtymään tekstiä lukiessa. Mielestäni juuri tällaisessa elämäkerrassa pitäisi nimenomaan sitoa kohteensa merkitys suurempaan asiayhteyteen, kulttuuriseen ja historialliseen kontekstiin. Nyt Sundqvistin merkitys suomalaiselle rockmusiikille jää oikeastaan lukemattomien anekdoottien alle. Jonkin verran hänen musiikillista perintöään pohditaan kirjan viimeisessä luvussa, jossa nuoremman polven musiikintekijät, kuten Paula Vesala, Olavi Uusivirta ja Jouni Hynynen, pääsevät kertomaan suhteestaan Sundqvistin musiikkiin. Tämäkin pohdinta jää kuitenkin hyvin yleiselle tasolle.

Elämäkertakirjoittaja: kaveri vai ulkopuolinen tarkkailija?

Toinen ammattitutkijaa hämmentävä kirjoitustekninen seikka on se, että Sundqvistin lähipiiriä, bändikavereita ja yhteistyökumppaneita siteerataan pitkiä pätkiä tekstissä, mutta ne on upotettu Forssin oman tekstin joukkoon, kylläkin lainausmerkeillä varustettuna. Kirjallisuusluettelosta ei käy ilmi, ovatko nämä haastattelut Forssin itsensä tekemiä tai poimittu jostain aiemmin julkaistusta haastatteluista. Sundqvistin ajatusmaailmaan lukija pääsee käsiksi lehtihaastettujen kautta. Nämä lainaukset on kuitenkin erotettu muusta tekstistä. Tällainen ratkaisu luo lukijalle kuvan, että Forss asettaa itsensä niin sanotusti samalle viivalle muiden aikalaiskommentoijien kanssa. Hän on myös muusikko, ei ulkopuolinen tutkija, joka muistelee muiden tavoin muusikkopersoona Gösta Sundqvistia. (Forss ei omien sanojensa mukaan kylläkään tavannut Sundqvistia kuin kerran.)

Tämä mielikuva korostuu entisestään sillä, ettei Forssin kirjoitustyyli juuri eroa haastatteluaineistojen tyylistä. Tämä, ja kirjan kohdehenkilön systemaattinen kutsuminen Göstaksi, osaltaan luo lämminhenkistä ja kepeää tunnelmaa, vaikka täysin kritiikittömästi Forss ei kirjansa kohteeseen suhtaudukaan. Tekstin tyyli on siis sympaattinen, mutta toisaalta myös vieraannuttava. Kirja on muusikoiden välinen keskustelu- ja muistelutuokio. Peruslukija voi kokea itsensä ulkopuoliseksi, koska käytetty slangi ei välttämättä aukene missään vaiheessa.

Toki kirja sisältää myös aivan hykerryttäviä juttuja, jotka naurattavat. On suorastaan hilpeätä, miten keikkailemattomuudestaan tunnettu Leavings-keulahahmo moittii Soundin haastattelussa 1993 keikkamuusikoita todellisuudesta vieraantuneiksi, jotka eivät osaa kasvaa aikuisiksi ja vain notkuvat pubeissa tai reissaavat pitkin maata keikkabussilla. (s. 190) Vähänkään alan kanssa tekemisissä olevat lukijat löytävät tästä kommentista kosketuspintaa. Ja tietenkin kirjan lukuisat yksityiskohdat ovat jo itsessään mielenkiintoisia. Esimerkiksi se, että keikkailemattomuudestaan tunnettu Leevi and the Leavings teki kuitenkin yhden live-esiintymisen (tavallaan) Iittalassa vuonna 1978. Yleisön teinien joukossa oli myös muuan Aki Sirkesalo.

image

Kuva: Gösta Sundqvist Elina Kivihalmeen dokumenttifilmissä 1990.

Muusikoiden keskinäistä muistelua

Tätä kirjaa voisi luonnehtia noin 350-sivuiseksi takahuonekeskusteluksi. Olen ollut vastaavissa tilanteissa vuosien varrella itsekin mukana, ja kuten niissäkin, myös tätä kirjaa lukiessa tuli aavistuksen verran ulkopuolinen olo. Hyvä jos ymmärsin kolmanneksen siitä, mistä puhutaan. Tämä elämäkerta on mielestäni suunnattu alan ammattilaisille, muusikoille ja muuten aiheeseen hyvin perehtyneille harrastajille. Niin sanotulle suurelle yleisölle kirja jää etäiseksi. Tämä on sääli, sillä elämäkerta sisältää runsaasti mielenkiintoisia juttuja omaperäisestä musiikkipersoonasta, jonka musiikkituotanto on osa kaikkien suomalaisten, ainakin noin 30-vuotiaiden ja sitä vanhempien, kokemusmaailmaa. Potentiaalia loistavaan elämäkertaa olisi siten ollut. On ikävää, ettei tätä ole hyödynnetty täysin.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *