Myymäläautoja alkoi 1950-luvulla liikkua yhä useammin eri puolilla Suomessa. Ensimmäiset myymäläautot olivat kulkeneet Etelä-Suomessa jo 1930-luvulla, jolloin helsinkiläinen edistysmielinen osuusliike Elanto aloitti myymäläautotoiminnan. Yksityiskauppiaat yrittivät alkuvaiheessa vastustaa myymäläautoja ja he väittivät niiden olevan kulkukauppaa, johon tarvittiin erillinen lupa. Elanto voitti kuitenkin kiistan korkeimmassa oikeudessa. Yksityiskauppiaat tosin vastustivat muutenkin osuuskauppojen toimintaa. Kuitenkin nekin sodan jälkeen lähtivät aktiivisesti mukaan myymäläautoistumiseen.

Yli tuhat myymäläautoa liikkui niiden toiminnan huippuaikana 1960- ja 1970-luvuilla Suomen teillä. Kaikilla neljällä suurella keskusliikkeellä oli omat autot ja ne saattoivat ajaa samoja reittejä hieman eri aikataulun mukaan. Alalla toimi myös keskusliikkeiden ulkopuolella olevia yrittäjiä. Myymäläautot olivat tärkeitä maaseudun asukkaille. Alkuvaiheessa niillä korvattiin maaseudun harvenevaa kauppaverkostoa. Kaupat lopettivat sivumyymälöitään ja korvasivat ne autoilla. Myöhemmin myymäläautojen lopettamisen jälkeen jouduttiin usein lakkauttamaan myös maaseudun pikkukauppa, joka oli saatettu perustaa pelkästään, jotta oli saatu lupa myymäläautolle. Myymäläautotoimintaa varten tarvittiin sen alkuvaiheessa enemmän lupia ja sitä koskivat tarkemmat määräykset kuin myöhemmin.

Myymäläautot liittyivät osaltaan autoistumiseen ja niiden kehitys oli riippuvainen autoistumisen kehityksestä. Autojen kehittyminen mahdollisti myymäläautojen kehittymisen liikkuviksi kauppaliikkeiksi. Maaseudun tiestö ei kuitenkaan kehittynyt samassa tahdissa autojen teknisen kehityksen kanssa. Kun autojen määrä 1960-luvulla lisääntyi suuresti se merkitsi sitä, että maaseudultakin voitiin käydä kauempana kaupassa. Maaseudun kauppaverkosto supistui ja myymäläautoja tuli tilalle. Kuitenkin maaseudun myymälät ja myös myymäläautot menettivät lopulta autoistumisen vuoksi asiakkaita.

Jussi Lehtosen kirja käsittelee mielenkiintoista asiaa suomalaisen kaupan historiassa. Se perustuu osittain Lehtosen kansatieteen pro gradu-tutkielmaan ja on julkaistu ennen Lehtosen tekeillä olevaa väitöskirjaa, joka käsittelee laajempaa ilmiötä maaseudun pyörillä liikkuvista palveluista. Pääasiallisena lähdeaineistona ovat myymäläautoja koskevien kyselyiden vastaukset sekä Lehtosen tekemät laajemmat haastattelut. Muuta lähdeaineistoa on hyvin vähän. Mukaan on saatu sekä myymäläautoissa työskennelleiden että niiden asiakkaiden näkökulma. Kyselyn vastauksia on melko laajasti eri puolilta Suomea. Kaikista pohjoisin Suomi Rovaniemen pohjoispuolelta kuitenkin puuttuu vastauksista. Lehtonen antaa varsin yhtenäisen kuvan myymäläautotoiminnasta eri puolilla Suomea, eikä hän pyrikään etsimään alueellisia eroja. Eri keskusliikkeiden välisiä eroja hän tuo esiin.

Myymäläautoimintaa tarkastellaan monipuolisesti, mutta valitettavan hajanaisesti ja sekavasti. Kirjasta puuttuu kunnollinen jäsennys ja siinä on mennyttä ja tulevaa sekaisin. Siinä kerrotaan myymäläautotoiminnan syntyminen, kehittyminen ja supistuminen. Monet asiat kuitenkin toistuvat hyvin usein ja kirjoittaja joutuu itsekin usein toteamaan, että tämähän on jo kerrottu. Kirjassa ei varsinaisesti ole ajallista jaottelua, vaan vanhat asiat kerrotaan sekaisin tulevaisuuden pohdintojen kanssa. Se käy liian usein ilmi, että myymäläautot ovat väistyvää kulttuuria, joka on kohta loppumassa Suomesta. Tulevaisuuden pohdinnan olisi hyvin voinut jättää kokonaan pois tästä kirjasta ja keskittyä menneisyyteen. Menneisyyden muistelua leimaa jossain määrin liiallinen nostalgisointi, mutta myös myymäläautojen negatiivisia puolia tulee esiin joissakin muistelmissa.

Kirjan nimi ”Viettelyksen vaunu” oli ilmeisesti käytössä viisikymmentäluvulla vain Lohjan seudulla. Nimi viittaa enemmänkin amerikkalaiseen menestysnäytelmään ja elokuvaan kuin myymäläautoihin yleisemmin. Vuonna 2001 ilmestyi tämän niminen kirja, joka käsitteli autoilukulttuuria. Myymäläautot olivat aikoinaan kuitenkin varsin arkipäiväinen asia niin kuin kaupassa käyminen yleensäkin.