Historian ja elämänkertojen tutkijat ovat löytäneet uudet haasteet tarttuessaan tavallisten ihmisten näkökulmaan heidän elämismaailmansa kuvauksissa. Hannu Auramon tapaus on esimerkki, kuinka Suomen historialliset tilanteet heijastuvat yhden ihmisen kehittymisessä ja vaikutusmahdollisuuksissa verkostojensa kautta. Auramon elämää viitoittaneet valinnat sattuivat itsenäisyyden alkuun ja osoittavat hyvin, kuinka vaikeasti ennustettavissa tilanteissa yksilö tekee omat strategiset ratkaisunsa. Teos kuvaa riskejä harkitsevan miehen unettomia öitä ja tinkimätöntä työmoraalia, jolla elämää yritetään hallita vastuuntuntoisesti.

Hannu Auramon vanhemmat olivat rautatieläisiä ja halusivat varmistaa lastensa tulevaisuuden hyvillä opinnoilla. Hannusta tuli rakennusinsinööri ja opiskelun ohessa suoritettujen virkamiesharjoittelujen koulima ahkera työntekijä. Partiolaisena hankittu johtamiskokemus ja etiikka olivat hänen koko elämänsä yli jatkuva johtolanka. Auramon kiinnostus tekniikkaan ja innovointiin näkyi jo hänen ensimmäisissä työpaikoissaan sekä poikkeuksellinen organisointikyky sodan aikaisessa suojelutoiminnassa ja jälleenrakennuksessa.

Varsinaisesti Auramon julkinen ura alkoi vasta yrittäjyydestä. Perheen makuuhuoneesta sisustetusta insinööritoimistosta muovautui menestyvä ja kannattava trukkien ja kuljetusvälineiden maahantuontiliike ja edelleen merkittävä työllistävä sekä vientiä harjoittava teollisuusyhtymä. Auramo oli henkilökohtaisesti kehittämässä ja rakentamassa toimintaa, jossa elämäntarinaa kirjoittava Marko Paavilainen näkee patriarkaalisen otteen kaikissa liiketoimintaan ja yrityskulttuuriin liittyvissä kysymyksissä.

Murroskauden aikana Auramon aktiivisesti etsimät toimintamallit rationalisoinnin ja markkinoinnin alalla olivat ajan hengen mukaisia ja insinööritoimisto sovelsi ne kasvavan teollisuuden tarpeisiin. Paperiteollisuus ja logistiikka olivat laajeneva toimiala, jossa Auramon edustama ammattitaito oli arvostettua. Suomalainen laatutietoisuus oli kunniassa Auramon betonirakenteissa ja paperirullien käsittelyssä.

Vanhoja konsepteja korvaava rationalisointi oli Auramon markkinoima idea teollisuudelle, mutta oman toiminnan kehittäminen kangistui vanhemmalla iällä ja johti lopulta yrityksen myymiseen kehitysyhtiölle. Luovuus ei jatkunut enää tilanteessa, jossa ikä ja jaksaminen rajoittivat liikkeelläoloa ja tilanteiden aistimista. Vähän ennen kuolemaansa Auramolla oli tunne, että elämäntyö oli tuhottu kapean kannattavuusnäkemyksen nimissä tehtyyn saneeraukseen. Kuitenkin kansainvälisesti tunnettu erikoistuote, Auramo-pihdit, on yhä markkinoilla, ja sitä kehittävät edelleen entiset auramolaiset italialaisen konsernin osana.

Mielenkiintoiseksi lukuelämykseksi kirjan tekee joskus dramaattisenakin kuvauksena kulkeva vaimon päiväkirjojen antama tulkinta tapahtumista. Kokonaisvaltaisesti työhönsä paneutuvasta yrittäjästä ja liikemiehestä on näin löytynyt tunteva ja tunnelmoiva puoliso ja isä. Suomalainen mies.

Kirjassa ei erityisesti perehdytä syihin, joiden johdosta perheen lapset eivät tarttuneet yrityksen johtoon. Sen voi kuitenkin lukea rivien välistä, joten sukupolvenvaihdoksiin valmistautuville yrityksille löytyy teoksesta mietittävää. Samoin perheyrityksen myyntiä suunnitteleville. Elämäntyöstä luopuminen on suuri asia, jota on vaikea rahalla korvata.

Auramon työstä on jäänyt jäljelle merkittävä tutkimustyötä ja partiotoimintaa rahoittava säätiö ja ennen kaikkea monta suomalaista kotia. Hän teki rintamamiestalojen tyyppisuunnitelmat – omien ihanteidensa mukaisesti materiaalia säästävät ja yksinkertaiset rakenteet.