Musiikkimies muistelee

Kapellimestari Eri Klasin muistelmat alkavat lapsuudesta sodan varjossa ja päätyvät meidän päiviimme. Tästä asetelmasta jäsentyy lahjakkaan yksilön ja ajoittain ahdasmielisen yhteisön kehitystä ja vuorovaikutusta kiintoisasti kuvaava, henkisesti ja sosiaalisesti avartuva ajanjakso, jota monet historialliset seikat muovaavat. Perhettään ja vaikeita lapsuuden kokemuksiaan Klas kuvaa vähän, mutta vaikuttavasti. Perhe ja suku ovat hänelle tärkeitä ja näistä hän kertoo asiaan kuuluvalla arvokkuudella.

Klas, Eri: Eri estradeilla. Otava, 2002. 288 sivua. ISBN 951-1-16995-5.

Kapellimestari Eri Klasin muistelmat alkavat lapsuudesta sodan varjossa ja päätyvät meidän päiviimme. Tästä asetelmasta jäsentyy lahjakkaan yksilön ja ajoittain ahdasmielisen yhteisön kehitystä ja vuorovaikutusta kiintoisasti kuvaava, henkisesti ja sosiaalisesti avartuva ajanjakso, jota monet historialliset seikat muovaavat.

Perhettään ja vaikeita lapsuuden kokemuksiaan Klas kuvaa vähän, mutta vaikuttavasti. Perhe ja suku ovat hänelle tärkeitä ja näistä hän kertoo asiaan kuuluvalla arvokkuudella. Sen sijaan koulunkäyntiä, opiskelua ja musiikkiin suuntautumistaan hän tarkastelee valoisammin ja humoristisemmin. Viulunsoiton opinnot päättyvät, kun perhetuttu David Oistrah kehottaa jazzbändissä rumpuja soittavaa nuorta miestä ryhtymään kapellimestariksi – samalla hänestä tulee myös kuoronjohtaja. Opiskeluajoiltaan Tallinnassa ja Leningradissa Klas kertoo lämpimästi henkilöistä, kuten Gustav Ernesaksista, jotka vaikuttivat paljon hänen taiteelliseen kehitykseensä.

Suomalaista lukijaa Klasin muistelmat kiinnostavat monella tavalla. Häneltä saamme ensikäden tietoa Suomen ja Neuvosto-Viron ensikosketuksista YYA-sopimuksen hengessä, kun yhteisiä YYA-juhlia vietettiin 1961 ja 1963. Tuolloin Klas kuului neuvostoliittolaiseen valtuuskuntaan ja tutustui matkallaan suomalaisiin kevyen musiikin edustajiin ja jazzartisteihin. Olli Häme, Jaakko Borg ja monet muut tulivat tutuiksi ja yhteistyö maittemme jazzpiirien välillä alkoi. Aikalaismuistoja Klas kertoilee myös Suomen ja Viron välisten yhteyksien solmimisesta ja alkuvaiheista. Näitähän olivat television yhteisohjelmat ”Sävelsilta” ja ”Naapurivisa” sekä Helsinki-Tallinna laivayhteyden perustaminen vuonna 1965.

Varsinaisesta kapellimestarin kaudestaan erityisesti baletin ja oopperan palveluksessa Tallinnassa ja Moskovassa Klasilla on paljon kerrottavaa. Turun kaupunginorkesteria hän johti vuonna 1971 ja siitä alkoi hänen menestyksensä Neuvostoliiton ulkopuolella. Tässä jaksossa Klas kuvailee valtiokoneiston ja sen konserttitoimiston kiusantekoa ja vaikeuksiaan päästä konsertti- ja työmatkoille ulkomaille, erityisesti Ruotsiin.

Ruotsiin Klas toki pääsee, mutta sen kuninkaallisen oopperan kapriisit saavat hänet pian kyllästymään ”länsimaiseen demokratiaan”. Hän kuvailee hupaisesti hankaluuksiaan ruotsalaisen ammattiyhdistystoiminnan kanssa. Harjoituksista ei tule mitään kun ammattiryhmät pitävät tupakkataukonsa porrastetusti 15 minuutin välein ja oopperailta päättyy dramaattisesti kun tekninen henkilökunta päättää ryhtyä lakkoon varttituntia ennen esityksen loppumista ja pistää näyttämön pimeäksi ennen työpaikalta poistumistaan. Kiusallista tämäkin.

Konserttimatkojensa välissä Klas luo hienoja ja oivaltavia säveltäjäkuvia aikamme modernin musiikin tekijöistä, Alfred Schnitkestä, Arvo Pärtistä ja eräistä muista. Säveltäjiin ja taiteilijatovereihinsa Klasilla on hyvin arvostava ja kunnioittava suhde. Hänen muistoisaan elävät sekä ihminen että taiteilija, luovuus ja persoonallisuus, joista elävä taide syntyy.

Musiikkikritiikkiä kapellimestarin näkökulmasta käsittelevä jakso on erityisen kiinnostava. Siinä Klas tuo esille kritiikin tärkeyden ja tarpeellisuuden. Hyvä kritiikki punnitsee esityksen hyvät ja huonot puolet, panee lukijan harmittelemaan, ettei itse ollut kuulemassa ja houkuttelee hänet seuraavaan konserttiin. Huono kritiikki lyttää taiteilijat, solistit ja kapellimestarin arvioimatta heidän todellista osaamistaan ja taiteellisia ratkaisujaan tai analysoi esitettyä sävelteosta, kiinnittämättä osaamiseen ja taiteelliseen puoleen mitään huomiota. Esimerkit molemmista kriitikkotyypeistä löytyvät suomalaisesta musiikkikritiikistä.

Muistelmien vironkielinen nimi ”kes ma olen?” viittaa identiteetin hahmottamiseen ja minuuden pohdiskeluun. Nämäkin teemat Klasin kerronnassa tulevat esille ja kulkevat mukana eri estradeilla, mutta silti kerronta keskittyy pääasiassa musiikillisen toiminnan muisteluun. Klas kertoo muistelmiaan sujuvasti, kiinnostavasti ja jännittävästi, useat tapaukset ja sattumukset ikään kuin anekdootiksi tai kaskuksi kiteyttäen. Hänellä on inhimillistä ja humaania näkemystä, mutta hän esittää myös närkästyksensä älykkäällä huumorilla höystäen, kun asiat turhamaisuuksien vuoksi eivät toimi.

Teoksen loppuun kustantaja on liittänyt yhdeksän suomalaista luonnehdintaa kapellimestarista, jonka merkitys meikäläisenkin musiikkielämän kannalta on merkittävä. Näissä Klasin suomalaiset ystävät ja taiteilijatoverit kertovat muistojaan, tunnelmiaan ja vaikutelmiaan tuttavuudestaan ja kohtaamisistaan maestron kanssa vuosien varrella. Lisäävätkö nämä kirjan kiinnostavuutta, tuomalla jotakin lisää kapellimestarin omakuvaan, on jo toinen juttu.

Osmo Kekäläinen

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *