Pysyvästi vieraana -teosta voisi luonnehtia jopa romaaninomaiseksi lukukokemukseksi. Donatella Di Cesaren yli 300-sivuinen opus, jonka Tapani Kilpeläinen on suomentanut, sisältää vain neljä varsinaista lukua, jotka on nimetty lähes runollisella tavalla: Siirtolaiset ja valtio, Onko vieraanvaraisuus loppu?, Pysyvästi vieraana ja Yhteiselo kolmannella vuosituhannella. Luvut itsessään pitävät sisällään lukuisia alaotsikoita, mikä helpottaa ja rytmittää lukemista.

Vaikka teoksessa käsitellään filosofiaa, se ei missään vaiheessa latistu ainoastaan nimien heittelyyn, vaan filosofien ajatuksia kontekstualisoidaan ja höystetään esimerkein. Kirja sisältää lukuisia osuvia vertauksia muuttoliikeilmiöistä. Yksi parhaimpia on ajatus junanvaunusta, jossa matkustajat ärsyyntyvät uusista tulokkaista joutuessaan tekemään heille tilaa, ja seuraavalla asemalla edelliset tulokkaat ovatkin jo osa paikkansa lunastaneita.

Muuttoliikefilosofian lisäksi teos sisältää myös muuttoliikekäsitteiden etymologiaa eri kielillä. Usein lähtökohtana on kirjoittajan äidinkieli italia, mutta myös muita manner-Euroopan kieliä (englanti, saksa, ranska) sekä hepreaa, latinaa ja kreikkaa käydään läpi.

Samalla paneudutaan syvälle muuttoliikkeiden ja niihin liittyvien poliitikkojen historiaan. Osuvaa vertailua tehdään esimerkiksi antiikin Kreikan syntyperään liittyvän poliittisen järjestelmän ja antiikin Rooman inklusiivisen järjestelmän, jossa kansalaisuus ulotettiin aina uusille valloitetuille alueille, välillä. Antiikista tullaan myös nyky-Euroopan keskusteluihin tasavaltalaisen kansalaisuuden ihanteista, kuten Jürgen Habermasin ajatukseen perustuslaillisesta patriotismista ja Habermasin ja Jacques Derridan ajattelun yhtäläisyyksiin.

Di Cesaren myllyn läpi käyvät niin Immanuel Kant kosmopoliittisuusajatuksineen kuin viime vuosikymmeninä vastakkain asettuneet kommunitaristiteoreetikot Charles Taylor ja Michael Walzer sekä valtioiden ulossulkemista oikeuttava David Miller ja toisaalta liikkumisvapauden moraalista oikeutta puolustava Joseph Carens.

Keskustelu turvapaikkaoikeudesta lomitetaan turvapaikkajärjestelmän historiaan, jossa ns. Nansen-passi luotiin alun perin toisen maailmansodan jälkeen Venäjältä peräisin oleville pakolaisille ja ihmisoikeuksiin perustuva jokaisen oikeus hakea turvapaikkaa turvattiin vasta 1950-luvulla. Pakolaiskeskustelun yhteydessä käydään läpi myös Hannah Arendtin ”oikeus oikeuksiin” -ajattelua ja Arendtin kokemusten nivoutumista hänen filosofiseen ajatteluunsa.

Muukalaisuus ja kuuluminen poliittiseen yhteisöön

Teoksessa tutkitaan erilaisia ajattelutapoja siitä, miten poliittiseen yhteisöön kuuluminen määritellään. Perinteisten maantieteelliseen sijaintiin perustuvan kansalaisuuden (ius solis) ja verenperintöön perustuvan kansalaisuuden (ius sanguinis) lisäksi Di Cesare pohtii muun muassa Euroopan unionin kansalaisuuden merkitystä. Sen sijaan, että siitä olisi tullut ylikansallinen kansalaisuus, siitä tulikin vain unionin kansalaisten kaksinkertainen etuoikeus. Di Cesaren mukaan ”Eurooppa jäi kansakuntien panttivangiksi” ilman, että olisi yritetty keksiä uusia yhteisyyden muotoja.

Kiinnostavaa on myös muukalaisen olemuksen pohtiminen. Muuttoliike näyttäytyy lähtökohtaisesti epäilyttävänä, koska se haastaa teeskennellyn ajatuksen siitä, että jokainen kuuluisi paikkaan, jossa on syntynyt. Tämä ei liity pelkästään maahanmuuttoon vaan yhtä lailla maastamuuttoon. Siirtolaisesta tulee tavallaan olematon: hän ei ole olemassa saapumispaikassa, jossa hänet kielletään, eikä lähtöpaikassa, josta hän on ponnistellut pois. Abdelmadek Sayak on kutsunut tätä kaksinkertaiseksi poissaoloksi, jossa ollaan läsnä siellä, mistä ollaan poissa ja poissa sieltä, missä ollaan läsnä.

Siirtolainen voi olla samaan aikaan haluttu, mutta ei tervetullut – haluttu työläisenä, mutta muukalaisena ei-tervetullut. Samalla muuttoliikeretoriikalla myös viedään muuttajien yksilöllisyys. Pois lähteminen on yksilöllinen valinta, mutta pois pyrkivät niputetaan massamuuton alle. Vastaavasti poissulkemispolitiikka kuvataan ”taisteluna salakuljettajia vastaan”, jolloin koko muuttoliikeilmiö sälytetään salakuljettajien vastuulle. Samalla voidaan esiintyä siirtolaisten vapauttajina, kun heitä pidetään vähemmistön vaikutuksen alaisuuteen joutuneina. Vastaavaa tekopyhyyttä voitiin Di Cesaren mukaan havaita jo valloitusaikoina, jolloin saatettiin tunnustaa alkuperäisasukkaiden oikeus maahansa, mutta silti katsoa, että heillä on velvollisuus hyväksyä valloittajat mailleen.

Kaiken kaikkiaan Pysyvästi vieraana on ajatuksia herättävä ja sivistävä teos. Silti se on nopea- ja helppolukuinen, ja kirjan olisi toivonut jatkuvan jopa pidempään. Sitä voikin suositella jokaiselle, joka haluaa ymmärtää muuttoliikkeeseen liittyvää dynamiikkaa ja ihmisten intohimoista suhtautumista aiheeseen. Kirja ei tarjoa vastauksia siihen, millä tavalla muuttoliikepolitiikka tulisi järjestää, mutta se auttaa ymmärtämään erilaisten järjestelmien takana piileviä ajatusmalleja.