Naisenergiaa Tuusulanjärvellä

Riitta Konttinen on tarttunut tuttuun ja suosittuun aiheeseen esitellessään suomalaisia ateljeekoteja. Hän kuitenkin onnistuu kertomaan asiasta elävästi ja tuo esiin uusia näkökulmia aiheeseen. Taas kerran hän myös kirjoittaa naisten historiaa ansiokkaasti esiin. Kirja on syvemmän tutustumisen arvoinen retki aikansa taidemaailmaan.

Konttinen, Riitta: Onnellista asua maalla Tuusulanjärven taiteilijayhteisö. Siltala, Helsinki, 2013. 368 sivua. ISBN 978-952-234-170-9.

Taiteilijakodeista on tehty lukuisia mielenkiintoisia ja kauniita kirjoja, joissa keskitytään esittelemään rakennusten ulkoisia puitteita matkaoppaan tavoin. Nyt ilmestynyt, Ateneumissa esillä olevan Tuusulanjärven taiteilijayhteisöstä kertovan näyttelyn Järven lumo yhteydessä Riitta Konttinen on jälleen kerran ottanut asiakseen syventää tietoa ja oikaista yleisiä käsityksiä, sikäli kun siihen on aihetta. Kirjassaan Onnellista asua maalla Tuusulanjärven taiteilijayhteisö hän käy läpi jo useaan kertaan kirjoitettuja asioita tunnetuista kotimaisista taiteilijoista ja heidän perheidensä elämästä 1900-luvun alun maaseutuidyllissä Tuusulassa.

Aineistona kirjoittajalla on ollut laaja kirjeenvaihto-, päiväkirja ja museoarkisto. Väistämättä tuli kirjaa lukiessa mieleen mitä meistä jälkeen jääkään kun kaikki kirjallinen aineisto loistaa poissaolollaan nykyisessä koneistuneessa maailmassamme. Konttinen tarkastelee Tuusulanjärven elämää myös Arts and Crafts –liikkeen ajatusten, muiden kansainvälisten taiteilijakoti-idyllien (kuten Carl Larssonin) ja Ellen Keyn ihanteiden pohjalta. Nämä vaikutteet olivat tuttuja aikaansa seuraaville Tuusulanjärven asukeille, joten ne ovat muokanneet elämää yhteisössä niin sisustuksen, elämäntyylin kuin asenteidenkin osalta. Konttinen kertoo kirjassa elävästi mm. Venny Soldan-Brofeldtin taidekasvatusajatuksista ja yhteisön lasten elämästä.

Tuusulanjärven rantatiellä sijaitsee viiden perheen taiteilijakodit, jotka muodostivat kiinteän yhteisön. Yhtä lukuun ottamatta ne olivat rakennettuja kunkin perheen sen hetkisiin tarpeisiin ja toiveisiin. Toisin kuin annetaan ymmärtää, taiteilijat ottivat osaa rakennustöihin melko vähän. Kukin teki mitä parhaiten osasi hyödyntääkseen ja rahoittaakseen omaa rakennusprojektiaan. Yhdessä taiteilijajoukko muodosti monipuolisen kulttuuri- ja taidekattauksen, joka osaltaan rikastutti yhteisön elämää niin osaamisensa kuin ystäviensäkin kautta.

Ahola oli taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin ja kirjailija Juhani Ahon perheen koti, joka oli ainut vuokra-asunto. Pariskunta muutti Tuusulanjärvelle ensimmäisenä kaikista taiteilijoista ja heidän esimerkkiään noudattaen muut ihastuivat maalaisidylliin. Myös edullisempi asuminen ja lisääntynyt tilantarve perheiden kasvaessa houkutti muita taiteilijoita tulemaan maalle. Moni kaipasi lisäksi työrauhaa, jota kaupungin houkutuksissa ei tuntunut löytyvän. Tuusulasta pääsi kuitenkin tarvittaessa pääkaupunkiin sujuvasti.

image

Ahola (Kuva: Tuusulanjärven Rantatie sivusto)

Ainola rakennutettiin säveltäjä Jean ja puolisonsa Aino Sibeliuksen perheen kodiksi. Nykyään se toimii museona ja on ehkä tunnetuin ja parhaiten säilynein alueen kodeista Halosenniemen ohella. Suvirannan asukkaita olivat taidemaalari Eero ja hänen näyttelijäpuolisonsa Saimi Järnefeltin perhe. Eero Järnefelt oli Aino Sibeliuksen veli, joten pariskunta oli kiinteästi tekemisissä puolin ja toisin. Toinen, nykyään kotimuseona toimiva talo Halosenniemi rakennettiin taidemaalari Pekka ja pianisti Maija Halosen perheen kodiksi ja lisäksi joukkoon kuuluu Erkkola, joka oli runoilija J.H.Erkon koti. Erkko kuoli jo 1906, joten hän asui ja vaikutti yhteisössä lyhyimmän kauden.

Kunkin perheen arkitaloutta hoitivat palvelijat, mutta naisväki osallistui ajasta poikkeavasti perheen elättämiseen ja kotitöihin vaihtelevasti. Vennyllä oli selkeimmin oma uransa taiteilijana ja kuvittajana, mutta kielitaitoiset naiset mm. tekivät käännöstöitä perheen talouden kohentamiseksi ja omaksi ilokseen tai viljelivät puutarhassa niin ruokakasveja kuin kukkasiakin. Kukin naisista joutui pohtimaan oman roolinsa naisena yhteiskunnassa ja perheessä. Suurin osa heistä päätyi luopumaan urastaan perheen hyväksi ja toteuttamaan kiinnostuksen kohteitaan yhteisön parissa. Niin yhteisön naisille kuin miehillekin koti oli työpaikka samalla kuin koti. Tämän yhteensovittaminen oli järjestelykysymys, jossa etenkin taiteilijoiden jälkipolvi on muistelmiensa mukaan joutunut joustamaan.

Konttinen kokoaa kirjassaan taiteilijayhteisön olemassaolon kaaren, johon hän on mahduttanut ajan virtaukset, konkreettiset asiat rakentamisvaiheista uran- ja elämänvaiheisiin sekä rakentanut erityisesti yhteisön naisista henkilökuvia miestensä rinnalle. Uutta kirjassa on se, kuinka Konttinen oikoo käsityksiä miesten ja naisten roolista sekä rakentamiseen liittyvistä faktoista. Niukka kuvitus ei houkuttele selailuun ja kirja saattaa jäädä monelta lukematta. Se on kuitenkin harmi, sillä kokonaisuudessaan teos on mielenkiintoinen ja antaa paljon lisää tietoa ja auttaa ymmärtämään konkreettista elämää tuon ajan taiteilijoiden keskuudessa sen jälkeen kun ylimääräinen, vaikkakin ansaittu gloria on karsittu pois. Onnellista asua maalla Tuusulanjärven taiteilijayhteisö jatkaa Konttisen ansiokasta naisten merkityksen nostamista taidehistorian kirjoituksessa.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *