Naiset kieltolain puolesta ja vastaan

Aija Kaartisen tuore väitöstutkimus Kansan raittiudeksi ja kotien onneksi, selvittää alaotsikkonsa mukaisesti naisten kieltolakimielipiteitä ja toimintaa kieltolain puolesta ja sitä vastaan 1919 – 1932. Suomen kieltolakiaikaa on tutkittu, mutta yleensä lähinnä laittoman alkoholin osalta tai osana yleistä raittius- ja alkoholitutkimusta. Varsinaista naisiin keskittyvää kieltolakitutkimusta ei Suomessa ole juurikaan tehty, vaikka kieltolaki on usein nähty ”naisten lakina”.  

Kaartinen, Aija: Kansan raittiudeksi ja kotien onneksi. Naisten kieltolakimielipiteet ja toiminta kieltolain puolesta ja sitä vastaan 1919 - 1932. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS), 2011. 300 sivua. ISBN 978-952-222-323-4.

Teoksen lähdeaineisto on sangen monipuolinen; Kaartinen on käyttänyt lähteinään lehdistöä, arkistomateriaaleja sekä henkilökohtaista aineistoa kuten kirjeitä ja päiväkirjoja.  Koko tälle laajalle aineistolle on yhteistä se, että ne kaikki liittyvät jollain tavoin naisiin – naiset ovat olleet joko tekstin tuottajina tai niiden kohteina. Kaartisen tarkoituksena on tuoda naisiin keskittyvän tutkimuksen kautta uutta näkökulmaa kieltolakiajan historiaan. Siinä hän onnistuukin varsin hyvin, etenkin kieltolain vastustajien motiivien kuvaamisessa ja tulkinnassa.

Kaartinen haluaa yhdistää sosiaalihistoriaan mentaliteettien tutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen. Tässä tapauksessa kyseinen lähestymistapa on perusteltu. Kieltolakia vastustavat tai kannattavat tahot eivät olleet mitenkään yksiselitteisesti rajattuja ryhmiä; eivät poliittisen taustansa, sosiaaliryhmänsä tai asuinpaikkansa perusteella.  Aihetta lähestytään sekä kronologisesti että temaattisesti. Kirjan rakenne on pääosin selkeä, mutta mielestäni olisi ollut loogisinta esitellä kieltolakikeskustelua ensin yleisesti, ja mennä vasta sen jälkeen yksityiskohtiin kuten naisten adressiin kieltolakia vastaan vuonna 1931.

Kaartinen tuo heti käsitteenmäärittelyssään mukaan ”yhteiskunnallisen äitiyden” teorian. Kaartinen näkee käsitteen niin, että naisilla oli erityisasiantuntemus koti-, perhe- ja moraalikysymyksissä.  Naiset pystyivät tuomaan tämän asiantuntemuksensa myös julkiseen elämään. Olisin suonut, että teoria olisi näkynyt teoksessa laajemmaltikin. Nyt käsitteen kehittely ja liittäminen diskursseihin tuntui osin jäävän vajavaksi ja päälleliimatuksi.

Teoksella on kuitenkin paljon annettavaa kieltolakiajan tutkimukselle ja raittius- sekä alkoholitutkimukselle muutenkin. Varsinkin kieltolain vastustajien toiminnan ja motiivien kuvailussa Kaartinen on parhaimmillaan. Miksi naiset siis vastustivat kieltolakia? Olihan ollut oletus, että nimenomaan naiset ja järjestöt, joissa toimi suuri joukko naisia, olivat olleet ajamassa kieltolain tuloa. Olivatko naiset pettyneitä kieltolain tuloksiin ja toimimattomuuteen?

Julkisessa keskustelussa kieltolakia vastustavia naisia ei käytännössä näkynyt ennen vuotta 1931. Eikö lakia vastustettu vai eivätkö mielipiteet vain tulleet julki? Todennäköisesti vastustajia oli jo ennen vuotta 1931, mutta vasta naisten adressi kieltolain muuttamiseksi keväällä 1931 oli vedenjakaja. Adressin allekirjoitti 118 537 naista. Tähän mennessä kieltolain vastustajia olivat julkisesti olleet vain pienet piirit, joita kuvailtiin mm. juopoiksi, ruotsinkielisiksi, sivistyneistöön kuuluviksi kaupunkilaismiehiksi. Miksi naiset sitten vastustivat kieltolakia? Syynä ei ollut se, että naiset olisivat halunneet juoda tai muutenkaan levittää alkoholin ilosanomaa. Naiset halusivat parempia raittiusoloja.  Adressia lainaten:  …kieltolaki, siveellisesti repivine vaikutuksineen, on voimassa eikä sen tilalle ole saatu järkevää alkoholilainsäädäntöä, jota olisi mahdollisuus noudattaa, jotta todellinen, hedelmällinen raittiustyö jälleen voisi alkaa. Kieltolaki ei ollutkaan raitistanut kansaa, vaan päinvastoin: moraali oli rappeutunut toimimattoman lain seurauksena.

Kaartinen ei kuitenkaan näe, että kieltolain kaatumiseen johtavat syyt olisivat olleet yksiselitteisiä.  Kieltolain kaatoivat niin valtion heikko taloustilanne kuin poliittiset ja moraaliset syyt sekä tietysti kansanäänestyksen tulos. Lehdistössä kieltolakia kuitenkin puolustettiin aina kansanäänestykseen saakka, joten epäsuhta ”yleisen mielipiteen” ja ”kansan mielipiteen” välillä oli huomattava. Kieltolakiäänestystä voidaan analysoida myös sukupuolen perusteella: vaalissa oli käytössä eriväriset äänestysliput sukupuolen mukaan. Naiset kyllä puolsivat kieltolakia, mutta vastustavia naisia oli siltikin enemmän.

Kaartinen haluaa myös purkaa myyttiä ”epäonnistuneesta kieltolaista”. Jotkut tukijat ovat väittäneet kieltolain lisänneen alkoholin kulutusta jopa ”suunnattomasti”. Koska luotettavia kulutustilastoja ei kieltolakiajalta ole saatavilla, on kestävien päätelmien tekeminen vaikeaa, jopa mahdotonta. Kaartinen uskoo, että asia oli päinvastoin: alkoholin kulutus laski kieltolakiaikana. Absoluuttista selvyyttä asiaan tuskin tullaan koskaan saamaan.

Kansan raittiudeksi ja kotien onneksi on mielestäni tervetullut lisä suomalaiseen alkoholi- ja raittiustutkimukseen.  Se avaa kieltolakikeskustelun monia eri diskursseja ja auttaa näkemään myös sen, miksi täysraittiitkin naiset kannattivat kieltolain purkamista.

 

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *