Eskolan teos jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa käsittää Elsa Eklundin päiväkirjat lisälehtineen muokkaamattomina. Toisessa osassa Eskola tuo esiin oman lukukokemuksensa sekä Elsa Eklundin tyttärenä että itse omat päiväkirjansa julkaisseena 1950-luvun tyttönä. Hän löytää paljon yhtäläisyyksiä omista ja äitinsä päiväkirjoista, sillä molemmista löytyvät samat tunnekuohut suhteessa ystävyyteen, ihastumisiin, rakastumisiin ja uskon asioihin. Molemmista on myös löydettävissä koulumaailman tärkeys ja ympäröivän yhteiskunnan tarkkailua. Eskola avaa äitinsä tyttöaikaista maailmaa erilaisten yksityiskohtien kautta. Hän taustoittaa sitä elämänpiiriä ihmisineen, paikkoineen ja tapahtumineen jossa Elsa Eklund vaikutti ja luo katseensa myös ympäröivään yhteiskunnalliseen rakenteeseen ja tilanteeseen. Päiväkirjoista nousee esiin yhden tytön elinkaari lapsuudesta aikuisuuden alkumetreille. Niissä on paljon aukkoja, mutta myös paljon avaimia, jotka auttavat niiden nykylukijaa sukeltamaan 1910-luvun tytön maailmaan ja sielunelämään ja tässä Eskolan tutkimus- ja taustoitustyö auttaa lukijaa paljon. 

Elsa Eklund syntyi vihtiläiseen talonpoikaisperheeseen vuonna 1901. Elsan ollessa 6-vuotias perhe muutti Helsinkiin, sillä hänen isänsä myi maatilansa ja lähti maitokauppiaaksi pääkaupungin työläiskaupunginosaan Kallioon. Eskola arvelee, että ammatin vaihtamisen lisäksi yksi syy perheen muuttoon Helsinkiin oli halu kouluttaa lapset. Elsa aloitti koulutaipaleensa Alli Nissisen johtamassa Valmistavassa koulussa Kruunuhaassa, josta hän 1911 siirtyi vieressä sijaitsevaan Lucina Hagmanin johtamaan Helsingin Uuteen Yhteiskouluun ja sieltä hän kirjoitti ylioppilaaksi 1919. Kotiympäristön, perheen ja sukulaisten lisäksi koulusta ja sen ihmisistä, opettajista ja oppilaista, tuli tärkeitä ihmisiä nuoren Elsan elämässä ja tämä näkyy myös päiväkirjan sivuilla. Asuinympäristössään Kalliossa Elsa oli oppikoulua käyvänä, keskiluokkaisen, hyvin toimeentulevan perheen jäsenenä vähemmistönä alueen asujaimistossa, joka pääosin koostui työväenluokkaan kuuluvista. Elsalle itselleen tämä asia ei päiväkirjojen valossa näyttäytynyt millään tavalla ongelmallisena, vaikka koulu luokkatovereineen sijaitsikin Pitkänsillan toisella puolella.

Elsa aloitti päiväkirjansa kirjoittamisen Suomen suuriruhtinaskunnassa ja lopetti sen itsenäisessä Suomessa. 1900-luvun alun suuret mullistukset, ensimmäisen maailmansodan alkaminen, Venäjän vallankumousten vaikutukset Suomessa, itsenäistyminen ja vuoden 1918 tapahtumat näkyvät monella tapaa Elsan päiväkirjassa. Niistä henkii myös nuoren naisen historiatietoisuus, ajatus siitä, että hän on silminnäkijänä jollekin historiallisesti merkittävälle murroskohdalle.

Elsan päiväkirjamerkinnät kertovat siitä, millaista oli arki punaisten hallitsemassa Helsingissä. Koulut olivat kiinni ja tiedon saanti sotatapahtumista perustui paljolti huhupuheisiin ja Työmies-lehteen. Kun sodan taistelut huhtikuussa 1918 levisivät myös Helsinkiin, istui Elsa kotinsa ikkunalaudalla ja kirjoitti silminnäkijäraporttia kadulla käydyistä taisteluista. Päiväkirjat kertovat kiinnostavalla tavalla siitä, miten Elsan näkemys sodan tapahtumista muuttui tiedon lisääntyessä. Ollessaan pelkästään Työmiehen varassa Elsa tunsi myötätuntoa punaisia kohtaan ja jollain tasolla ymmärsi heidän kapinaansa, vaikka perhe- ja sukulaisverkosto kuului kokonaisuudessaan valkoisten kannattajiin. Myöhemmin samana vuonna Elsa häpesi näitä ”vaaleanpunaisia” näkemyksiään. 12.8.1918 hän kirjoitti:

Luin noita vanhoja kirjoituksiani kapinan ajoista, ja – häveten… Muuten on anteeksiantamatonta, etten enempää kuvannut noita historiallisia päiviä ja viikkoja. Ja kuinka ”vaaleanpunaisesti” kirjoitinkaan! Mutta eihän meillä ollut täällä Helsingissä ”valkoisen Suomen” mieltä ja innostusta. (EE TPK:t s. 107)

Elsan kunniaksi on sanottava, että hän ei kuitenkaan sensuroinut aikaisempia näkemyksiään. Päiväkirjat ovat säilyneet sellaisinaan, niistä ei ole revitty sivuja eikä niitä ole jälkikäteen editoitu. Tässä yhteydessä haluan nostaa esiin myös toisen nuoren tytön julkaistun päiväkirjan samalta ajalta ja samoilta asuinsijoilta. Kyseessä on SDP:n ja myöhemmin SKDL:n kansanedustajan Sylvi-Kyllikki Kilven (os. Sinervo, s.1899) julkaistut nuoruuden päiväkirjat. Kilven päiväkirjat tosin kävivät läpi melkoisen muokkauksen toimitusvaiheessa 1960-luvulta, mutta niistä on kuitenkin löydettävissä kokemus, joka valottaa Elsan sukupolveen kuuluvan, oppikoulua käyvän työläistytön näkemystä samoista tapahtumista ja aikakaudesta, josta Eklundin päiväkirjat kertovat. 

Kertoessaan sisällissodan tapahtumista Eskola nostaa Elsan rinnalle sodan tarkkailijoiksi kirjailija Juhani Ahon sekä seurapiirirouva Gurli Sevon-Rosenbröijerin, joiden sodanaikaiset merkinnät ovat myös julkaistu. Hän vertailee näiden kolmen eri-ikäisen ja -taustaisen ihmisen näkemyksiä ja huomioita sodasta ja sen kulusta. He kaikki olivat kuitenkin lähtökohdiltaan valkoiseen Suomeen kuuluvia. Käyttämällä Kilven julkaistuja päiväkirjoja Eskola olisi saanut teokseensa mukaan näkökulman myös punaiseen Helsinkiin, niihin ihmisiin jotka olivat mukana sodassa punaisten puolella.

Eskolan tapa kuvittaa historiaa oman sukunsa ihmisten kautta on elävää ja sitä on kiinnostavaa lukea. Hän tuo selkeästi esiin oman asemansa perheen jäsenenä eikä peittele sen mahdollista vaikutusta omiin tulkintoihinsa. Reflektoimalla koko ajan omaa kokemustaan suhteessa äitiinsä, tai aiemmissa teoksissaan vanhempiinsa, hän tekee omat päätelmänsä näkyviksi ja lukijalle näin avoimimmiksi. Kuva nuoresta Elsa Eklundista ja myöhemmin Elsa Enäjärvi-Haaviosta ja Martti Haaviosta olisi varmasti toisenlainen ulkopuolisen tutkijan käsittelyssä, mutta se ei missään määrin laske Eskolan näkemyksen arvoa.