”Näkökulmia kulttuuriympäristöön” on Lounais-Suomen ympäristökeskuksen julkaisu, jossa käsitellään Varsinais-Suomen ja Satakunnan kulttuuriympäristöjä. Kummassakin maakunnassa toimii kulttuuriympäristötyöryhmä, joiden jäsenet ovat osallistuneet julkaisun tekemiseen.

Julkaisun tavoitteena on tarjota monipuolisesti tietoa Lounais-suomen kulttuuriympäristön hoitoon, suojeluun ja kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä. Julkaisu antaa kuvan Lounais-Suomen kulttuuriympäristön kehityksestä esihistorialliselta ajalta lähtien aina nykytilaan asti. Julkaisussa määritellään Lounais-Suomen kulttuuriympäristön alueelliset ominaispiirteet. Tarkoituksena on kulttuuriympäristöä koskevan yleisen tiedon kokoaminen. Ympäristökeskus levittää julkaisua alueensa kuntiin, joten se toimii oppaana kunnissa ainakin rakentamisen ja ympäristöhallinnon piirissä työskenteleville. Kohderyhmäksi sopivat myös tavalliset kansalaiset, sillä kuten teoksen esipuheessa muistutetaan perustuslain 20 §:n sanoin: Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkaisun soisi kuuluvan jokaisen alueen kunnan kirjaston ja kirjakaupan valikoimiin.

Julkaisussa on kolme osaa: ensimmäinen osa ”Lounais-Suomi – ainutlaatuinen kulttuurihistoriallinen maisema” kertoo kulttuuriympäristön käsitteistä, alueen maisemassa ilmenevistä kulttuuripiirteistä, valtakunnallisista arvoista ja tavoitteista sekä esittää nelikenttäanalyysin kulttuuriympäristöistä.

Toisessa osassa ”Kulttuuriympäristön arvot muuttuvat” käydään läpi alueen kulttuuriympäristön kehitystä neljän osakokonaisuuden kautta: 2.1.arkeologia ja kulttuurimaisema kertoo Lounais-Suomen asutuksen synnystä , 2.2.maaseutu kertoo talonpoikaisesta rakentamisesta, maaseututaajamista ja maaseudun kulttuuriympäristön muutoksista, 2.3 rakennukset ja ympäristö kuvaa eri tematiikkaan liittyviä rakennuksia ja 2.4 kaupunkikulttuuri kaupunkien syntyä. Toinen osa on kuvallisesti värikkäin ja antaa selkeän ja konkreettisen kuvan alueen rakennusperinnöstä.

Kolmannessa osassa annetaan opastusta siitä, miten kulttuuriympäristöön voi vaikuttaa.
Kulttuuriympäristön vaaliminen ja hoito, suunnittelu ja ympäristöhallinnon keinot käsitellään tässä viimeisessä luvussa

Julkaisua voi käydä läpi monella tavalla: tietoa kulttuuriympäristön tilasta ja hoidosta löytyy sille, joka haluaa ohjeistusta. Visuaalista kerrontaa ja kulttuuriympäristökasvatusta saa selaamalla hyvin valittujen kuvien kavalkadia. Punaisella kehystetyt asiantuntijapuheenvuorot sattuvat silmiin seuraavalla selauskerralla. Lukiessani julkaisua yritin kuvitella itseni käyttäjäksi monelta kannalta: Luin teosta hallinnon näkökulmasta, koska toimin toisessa maakunnassa maakuntakaava-arkkitehtina ja olen ollut vuosikausia pienen kaupungin kaupunginarkkitehti ja mietiskellyt rakennetun kulttuuriympäristön asioita ja hoito-ohjelmia.
Toisaalta luin julkaisua kansalaisena, joka olisi kiinnostunut oman alueensa kulttuurihistoriasta. Molempiin katsantokantoihin sain vastauksia. Vertailin teosta näkemiini moniin kulttuuriympäristöohjelmiin (sekä alueellisiin että kuntien tekemiin). Varsinais-Suomessa on laadittu alueellinen kulttuuriympäristöohjelma vuonna 1994 ja Satakunnassa vuonna 1996. Kuntakohtaisia kulttuuriympäristöohjelmia on tehty tai tekeillä Lounais-Suomessa yhteensä kuusi kappaletta.

Luvussa 1. kohdassa ”1.1 kulttuuriympäristö käsitteenä” määritellään kulttuuriympäristöä ja tullaan siihen tulokseen, ettei yleispätevää määritelmää ole. Kulttuuriympäristö jaotellaan rakennettuun ympäristöön, perinnemaisemaan ja muinaisjäännöksiin. Kulttuuriympäristön merkittävin tunnus on ihmisen toiminta. Sitten sekoitetaan hiukan : ”kulttuuriympäristöä laajempi käsite kulttuurimaisema on ihmisen ja luonnon yhteisvaikutuksesta syntynyt kokonaisuus.” Kirja jaottelee sitten seuraavissa alaotsikoissa aihepiirinsä kolmeen osaan: Rakennettu ympäristö (tämä on kyllä paljon laajempi käsite kuin rakennettu kulttuuriympäristö), muinaisjäännökset (joilla ei tosiaan ole ikärajaa vaikka yleensä huomioidaan esihistorialliset ja keskiaikaiset kohteet) sekä perinnemaisemat, jossa puhutaan sitten perinnebiotoopeista ja rakennetuista perinnemaisemista. Nämä molemmat ovat yleensä pieniä ja uhanalaisia; kulttuurimaisemakokonaisuudet yleensä taas saattavat olla hyvinkin laajoja.
Käsitteiden määrittely onkin jossain määrin hankalaa ja samojen asioiden parissa työskentelevät eri tahot ja ammattikunnat saattavat mieltyä hieman erilaisiin sisällönmäärittelyihin.
Itse pidän aika hyvänä ja johdonmukaisena ympäristöhallinnon korkeimman tahon, ympäristöministeriön määrittelyä. Ympäristöministeriö määrittelee kulttuuriympäristöä kotisivuillaan seuraavasti:
”Kulttuuriympäristöllä tarkoitetaan kokonaisuutta, johon kuuluu rakennettu ympäristö, kaupunki- ja kyläkeskukset, torit, kadut, pihapiirit, viljellyt maisema-alueet, puistot ja kiinteät muinaisjäännökset. Näissä on näkyvissä ihmisen toiminnan jäljet.”
( http://www.vyh.fi/aluekayt/kulttymp/kukaindex.htm )Ympäristöministeriön käyttämä määrittely kulttuuriympäristöstä on selkeä ja pitää sisällään kolme isoa, osittain päällekkäistä kokonaisuutta: rakennettu kulttuuriympäristö, muinaisjäännökset ja kulttuurimaisema. Samalla tavoin määritellään ”kulttuuriympäristö” valtioneuvoston 13.06.2001 hyväksymässä ”Rakennusperintöstrategiassa” s.11. ( http://www.vyh.fi/aluekayt/kulttymp/strategi.htm )

Maankäytön suunnittelijana ja arkkitehtina olen sisäistänyt rakennetun kulttuuriympäristön käytön ja suojelun kaavajärjestelmään kuuluvaksi. Julkaisussa on s. 68 oivallinen kuva kulttuuriympäristöstä maankäytön suunnittelussa: inventoinnit ensin, sitten kunnan tai useamman yhteinen kulttuuriympäristöohjelma, sitten yleiskaava ja viimeisenä varsinainen väline eli asemakaava. Asema- ja yleiskaavan toimijataho on selvä: vastuu kuuluu kunnalle. Inventoinneissa onkin jo monta mahdollista toimijaa: kunnat, ympäristökeskus, maakunnan liitto tai maakuntamuseo. Samoin on kulttuuriympäristöohjelman laatimisen laita: ympäristöministeriö on tukenut kuntia niiden laadinnassa, mutta vain murto-osassa niitä on tehty. Eikä alueellisiakaan ohjelmia ole tehty kuin osassa maata. Kuinka rakennusperinnön hoitoon ja inventointiin suhtaudutaan maakuntien liitoissa, vaihtelee eri puolilla maata. Kuntien yhteinen elin voisi toimia aktiivisesti tässä kulttuuriympäristön inventointi ja -hoitoasiassa, koska vastuu siitä kuuluu kaikille kansalaisille ja ennen kaikkea sitä kautta kunnille. Maakuntakaava ja maakunnan liitto organisaationa voisivat olla näkyvänä toimijana tässä kaaviossa; mutta ilmeisesti tilanne Lounais-Suomessa on tällainen , jossa liitoilla ei ole suurta osuutta ja kaavio vastaa sikäläistä todellisuutta.

Julkaisua toivoisi levitettävän mahdollisimman laajasti Lounais-Suomen kuntiin, kirjastoihin ja oppilaitoksiin, jotta kulttuuriympäristönhoito ja tuntemus saataisiin integroitua opetukseen, suunnitteluun, päätöksentekoon ja maankäyttöön ja rakentamiseen liittyvään.