Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen
kustantamo k&h on julkaissut Marjo Kaartisen teoksen
Neekerikammo – kirjoituksia vieraan pelosta.

Dosentti, akatemian tutkijatohtori Marjo Kaartinen on
ottanut teoksessa tehtäväkseen osoittaa suomalaisten
aina nähneen afrikkalaiset villeinä, ikuisina lapsina,
pakanoina, tyhminä, laiskoina, eläimellisinä, ahneina,
rumina ja kyltymättöminä ja että tämä mielikuvasto
kiteytyy – ja on aina kiteytynyt – sanaan "neekeri", joka
myös suomenkielessä kantaa mukanaan rasistisia
viitteitä.

Tehtävässään Marjo Kaartinen mielestäni sekä
onnistuu että epäonnistuu. Hän onnistuu laajalla
aineistolla osoittamaan, miten koko länsimaiseen
kulttuuriin on sisäänrakennettu pelko ja kammo
vieraíden ja erilaisten kulttuurien edustajia – tässä
tapauksessa mustia – kohtaan.

Sen sijaan suomenkielen neekeri-sanan käytön
leimaaminen ajankohdasta ja yhteydestä riippumatta
rasistiseksi tai piilorasistiseksi tuntuu liian
yksioikoiselta ja historiantutkijalle oudolta. Toki
mainitulla n-sanalla tänään on
suomenkielessäkin selvästi pejoratiivinen sävy. Mutta
uutislähetyksissä tai yliopistoluennoilla käytettiin vielä
80-luvulla sanaa neekeri ilman minkäänlaisia
arvovarauksia.

Niinpä Nykysuomen sanakirjakin vuodelta 1978 antaa
neekerille vain täysin neutraalin selityksen:
"negridiseen roturyhmään kuuluva henkilö, joka kuuluu
Afrikan tummaihoiseen alkuväestöön tai polveutuu
siitä".

"Hätävarjelun liioittelulta" vaikuttaa myös Kaartisen
tulkinta, jonka mukaan se, että meidän on vaikea
erottaa japanilaisia tai afrikkalaisia toisistaan on
ilmaus jonkinlaisesta normivalkoisuudesta. Tai
se, että hän tulkitsee Akseli Gallen-Kallelan
afrikkalaista maisemaa ihaillessaan tunteman
koti-ikävän liittyvän taiteilijan kolonialistiseen
katseeseen.

Kantaaottavaa historiankirjoitusta

Toisaalta Kaartinen osoittaa ansiokkaasti, miten
monin, joskus vaikeasti havaittavinkin tavoin käsitys
"valkoisen rodun ylemmyydestä" on juurtunut syvälle
länsimaiseen kulttuuriin. Teoksessa osoitetaan, miten
tuo vailla oikeita perusteita oleva ylemmyysasenne
usein pilkistää ihmisten puheista, vaikkeivät he sitä
välttämättä itse tarkoittaisikaan. Ylemmyysasenne voi
ilmetä, vaikkei termiä neekeri käyttäisikään.

Historiantutkijana Kaartinen on rohkea ja avoin. Hän
ilmoittaa pamflettinsa päätteeksi selkeän poliittisen
päämääränsä:

"Olen … sitä mieltä, että me voimme oppia
kohtaamaan toisen ja vieraan. Se edellyttää kuitenkin
oman kulttuurisen aparaattimme lähilukua ja sen
ymmärtämistä, mikä on kulttuurinen kuva. Siihen olen
tässä kirjassani pyrkinyt. Kulttuurinen kuva on
muutettavissa, vaihdettavissa ja rikottavissa. Vieras
voidaan kohdata toisinkin."