Lenin on noussut jälleen haudastaan — tai pikemminkin mausoleumistaan — Suomessa. Helsingissä on taitettu peistä Leninin patsaan pystyttämisestä. Monet Turun Suikkilan lähiön Leningradinkadun asukkaat ovat jo pitkään halunneet luopua perinteikkäästä kadunnimestä. Epävirallisesti suikkilalaiset puhuvat Pyhän Pietarin kadusta tai yhdeltä osin Kölninrinteestä. Leniniä ei ole kuitenkaan lopullisesti lyöty. Vladimir Iljits on löytänyt uuden uljaan sähköisen mausoleumin loppuvuodesta 1999 julkaistulta WSOY:n ja HiQ visualin Sovied Dada -rompulta.

Soviet Dada on multimedia, joka tutustuttaa selailijansa neuvostoliittolaiseen kulttuuriin ja historiaan tragikoomisia ja groteskeja piirteitä unohtamatta. Suomen- , englannin- ja venäjänkieliset versiot sisältävä levy esittelee neuvostokulttuuria erityisesti Leninin elämän ja henkilöpalvonnan kautta. Rompun perussävy on humoristinen, mutta faktatiedosta ei ole tingitty. Sisällöllisesti romppu koostuu Neuvostoliiton historian esittelystä, Leninin elämäkerrasta, neuvostotaiteen sekä ideologian piirteiden erittelystä. Rompulta löytyy myös pari neuvostoaiheista peliä ja erilaisia kyselytestejä. Levy pyörii sekä PC- että Mac-koneissa. Kyrillistä näppäimistöä ei tarvita 🙂

Romppu kuuluukin Postkekkoslovakialaisen Suomen siihen lähimenneisyyden tulkintaperinteeseen, jolle on tyypillistä vasemmistokulttuurin — osin ironinenkin — estetisoiminen ja nostalgisoiminen. Vasemmistolaulujen tyylin ja tuotannon kierrättämisen ohella tästä kertovat Itä-Saksan ajan kulttuurin ihannointia ja muistelua, ostalgiaa, kuvaavien tv-dokumenttien esittäminen valtakunnanverkossa sekä neuvostotaiteen näyttelyiden tuottaminen Suomeen. Esimerkiksi turkulaiset saivat nauttia muutama vuosi sitten sosialistisen realismin helmistä laajassa Wäinö Aaltosen museon näyttelyssä.

Cd-rom-muoto on ironisoivalle neuvostonostalgialle otollinen. Erilaiset sisällöt ja aineistot nivoutuvat monipuoliseksi kokonaisuudeksi. Seikkailu punaisen ja kullan väreillä koristellussa muistojen Sovietlandiassa voi alkaa…

Sikin sokin Sovietlandiassa

Soviet Dada käynnistyy lyhyellä dokumenttifilmipätkällä ja kielivalinnalla. Sen jälkeen uudelle käyttäjälle kirjoitetaan neuvostopassi ja viisumi. Passiin ilmestyy leimoja selailijan edetessä rompun sisällön parissa.

Multimediateoksen sisältämät osat on linkitetty perusteellisesti toisiinsa. Satunnainen selailija on kuitenkin välillä hukassa laajan aineiston keskellä. Navigointityökalujen lisäksi apu löytyy Passi-osion alta. Ainakin sieltä pääsee aakkoselliseen hakemistoon (hakusanoja ’aatelistosta’ ’Zinojeviin’) ja oivallisesti toteutettuun sisältökarttaan, johon on punaisella tähdellä merkitty ne paikat joissa virtuaali-Neuvostoliitossa seikkaileva vieras on jo käynyt.

Passiosiosta käyttäjä löytää myös henkilökohtaisen mitalikokoelmansa. Sinne kerääntyy pinssejä, kun käyttäjä suorittaa rompun tehtäviä. Kun selailija on kerännyt kaikki viisitoista prenikkaa, hänestä tulee virtuaalipuolueen kunniajäsen. Merkiksi arvosta käyttäjä saa oman jäsenkirjan ja ”ilon kuunnella neuvostojuhlamusiikkia 20 sekuntia”. Tie mallikansalaiseksi ei ole kuitenkaan helppo. Esimerkiksi vääristä vastauksista kyselyosissa saa rangaistuksen. Tomppelit ja toisinajattelijat joutuvat uudelleenkoulutukseen.

Jos Leninin henkilöhistoria tuntuu tylsältä, toisenlaista aineistoa löytyy vaikkapa virtuaalisesta museosta. Museoalueella kulkijaa avustaa venäläisittäin murtaen Suomea puhuva naisopas, joka laukoo aina silloin tällöin vitsejä tyyliin: ”Tiedätkö miksi miliisit liikkuivat aina kolmen ryhmissä? Yksi osasi lukea, toinen kirjoittaa ja kolmas valvoi näitä älymystön edustajia.”

Virtuaalimuseo jakaantuu osiin. Omat osionsa ovat saaneet veistokset, kulttiesineet, mitalit ja merkit, kirjat, postimerkit ja rahat, maalaukset sekä julisteet. Jokainen osasto pitää sisällään parikymmentä näyttelyesinettä. Näiden lisäksi museosta löytyy myös erillisnäyttelyitä. Ne kertovat lisätietoja esimerkiksi kuva- ja julistetaiteista. Omalaatuinen näyttely on koottu Rosa Liksomin neuvostoliittolaisten tarve-esineiden ja lelujen kokoelmasta. Se pitää sisällään muun muassa nukkeja, helmitaulun, haitarin sekä hygieniatarvikkeita ja kaasunaamarin. Näyttelyesineet on varustettu lyhyillä teksteillä, jotka kertovat tavaroiden hankintahistoriasta.

Virtuaalimuseon kautta pääsee kurkistamaan myös Tampereen vuonna 1946 avattuun Lenin-museoon, joka lienee tätä nykyä maailman ainoa. Rompulla kerrotaan lyhyesti museon vaiheista. Museota vähemmän tuntevana on kiinnostavaa kuulla esimerkiksi, että alunperin museosta kaavailtiin Lenin-Stalin-museota. Niin ikään mielenkiintoisia ovat instituution kävijämääriin ja räjäytyssuunnitelmiin liittyvät vaiheet.

Multimedian teossa on myös laajalti hyödynnetty museon kokoelmia ja henkilökunnan asiantuntemusta. Sen sijaan muita suomalaisia Leninin elämään liittyviä paikkoja tai monumentteja ei ole esitelty.

Kaikenkarvaisia neuvostopelejä

Romppu sisältää myös pelejä. Suurin osa niistä on erilaisia visailuja. Selailija saa testata omaa Lenin-tietouttaan tai tunnistaa neuvostoliittolaisen kaupan hyllystä löytyviä tuotteita. Hyvistä tiedoista saa palkinnon, epäonnistumisesta rangaistuksen. Edellä mainitun uudelleen koulutuksen lisäksi yhtenä vaarana tietojen häviäminen kovalevyltä. Onneksi kyseessä on vain leikki eikä mitään oikeasti katoa. Tosin ainakin itseäni koskeva tiedostojen tuhoamisella vitsailu menee helposti mauttoman ja huonon huumorin puolelle. Tietokonevirusvaaralla ei pitäisi pilailla.

Kyselyjen ohella selailija pääsee myös varsinaisten tietokonepelien makuun. Levyltä löytyy uuden talouspolitiikan NEP-peli. Siinä taustaskenaariona on tilanne, jossa nuoret pioneerit rakentavat rautatietä. Pelaajan tehtävänä on hoidella rautatiehanke onnelliseen päätökseen.

Rautatiepeli rakentuu osioista. Pelaajan pitää ohjata junasta jäänyttä Sergeitä niin, ettei hän saa haltuunsa paloviinapulloa. Toisissa osioissa pelaajan täytyy esimerkiksi viedä kaalia tai paloviinaa työtätekeville sekä antaa kulakeille opetus. Pelit on toteutettu varsin karusti, mikä sopii aiheeseen. Pitkään niiden parissa ei kuitenkaan jaksa viettää aikaa.

Soviet Dada on erinomainen esimerkki kotimaisesta uusmediatuotannosta. Kerrankin historian alan cd-romilla on saatu lähes kaikki palaset kohdalleen. Lenin-kultti on aiheena onnistunut. Aineiston valinta, tekninen toteutus ja käsikirjoitus on tehty huolellisesti.

Vaikka rompun sisältö on kepeä, se sopii oivallisesti esimerkiksi opetuksen ja opiskelun tueksi. Soviet Dada osoittaa, ettei multimediamuotoisen tietoteoksen tarvitse olla tylsä. Ironia ja informaatio voidaan liittää mainiosti yhteen.