Nuorsuomalaisuuden lyhyt historia

Vesa Vares luo uudessa tutkimuksessaan katsauksen nuorsuomalaisen puolueen historiaan. Vares kirjoittaa johdannossa, että tutkimuksen materiaali kertyi sivutuotteena muiden tutkimusten (mm. Lauri Ingmanin elämäkerta) yhteydessä. Tästä syystä tutkimus jääkin pintapuoliseksi eikä pureudu aiheeseen syvällisesti.

Vares, Vesa: Varpuset ja pääskyset. Nuorsuomalaisuus ja Nuorsuomalainen puolue 1870-luvulta vuoteen 1918. Historiallisia tutkimuksia 206.. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. 273 sivua. ISBN 951-746-161-5.

Vesa Vares luo uudessa tutkimuksessaan katsauksen nuorsuomalaisen puolueen historiaan. Vares kirjoittaa johdannossa, että tutkimuksen materiaali kertyi sivutuotteena muiden tutkimusten (mm. Lauri Ingmanin elämäkerta) yhteydessä. Tästä syystä tutkimus jääkin pintapuoliseksi eikä pureudu aiheeseen syvällisesti.

Nuorsuomalaisen puolueen historian erikoisuus on se, että puolueen kannatus ei koskaan ollut yhtä suuri kuin sen yksittäisten jäsenten nauttima arvostus. Kun muistaa, että puolueen jäseniä ovat olleet muun muassa presidenttimme K. J. Ståhlberg, P. E. Svinhufvud ja Risto Ryti, tuntuu uskomattomalta, ettei puolue kertaakaan saanut vaaleissa yli 30 kansanedustajaa. Puolueen ongelmana oli se, että toisin kuin esimerkiksi sosialidemokraattisella puolueella, johon työväestön oli helppo samaistua, nuorsuomalaisilla ei ollut "omaa" kansanosaa. Lisäksi ilmeisesti puolueen johdolla oli harhakuvitelmia oman asemansa suuruudesta.

Nuorsuomalaisen puolueen juuret ovat 1800-luvun lopun suomalaisessa puolueessa ja liberalismissa. Ensimmäisiä versioita oli KPT- eli Koko Programmi Toimeen -ryhmä, joka erottui suomalaisen puolueen sisällä 1870-luvulla. Vanhan puoluejohdon ja radikaalin nuorison väliin sijoittui niin sanottu Valvoja-ryhmä, joka sai nimensä lehdestä. KPT-ryhmästä erosi 1880-luvun lopulla maltillisempi ryhmä, joka perusti äänenkannattajakseen Päivälehden eli nykyisen Helsingin Sanomat vuonna 1889. Jo vuosisadan vaihteessa vielä oraalla olleen puolueen kannattajat jakautuivat kahteen ryhmään: toisaalta KPT:n jatkajaksi nousi P. E. Svinhufvudin ja Jonas Castrénin johtama ryhmä ja toisaalta syntyi K. J. Ståhlbergin johtama edellistä maltillisempi ryhmä. Tämä kahtiajako pysyi vallalla koko puolueen historian ajan.

Ensimmäisistä eduskuntavaaleista lähtien puolue oletti kannatuksensa olevan huomattavasti suurempi kuin se todellisuudessa oli. Puolueen sisällä toimivien kahden ryhmän väliset kiistat onnistuttiin melko hyvin pitämään poissa julkisuudesta, mutta pinnan alla kuohui ajoittain voimakkaastikin. Ståhlbergiläiset "varpuset" ja svinhufvudilaiset "pääskyset" kiistelivät ankarasti muun muassa suhtautumisesta venäläisiin ja näiden toimiin.

Varpuset olivat jo siirtymässä vanhanaikaisesta liberalismista kohti pohjoismaista "sosiaaliliberalismia", joka salli yhteiskunnan tukitoimet vähäosaisille. Pääskysistä oli tullut konservatiiveja, koska he kannattivat vanhojen liberaalien arvojen säilyttämistä. Toisaalta pääskysetkin olivat kulttuuriasioissa hyvinkin vapaamielisiä ja uskonnon suhteen kriittisiä, joten mitään yksiselitteisen mustavalkoista kuvaa ei kummastakaan ryhmästä voi muodostaa.

Vuosina 1917–18 Suomi kävi läpi valtiollisen kurimuksen, johon kuuluivat niin maan itsenäistyminen kuin verinen sisällissotakin. Lopulliseksi kuoliniskuksi nuorsuomalaiselle puolueelle koitui kiista valtiomuodosta. Varpuset olivat olleet alkuaan monarkista valtiojärjestystä vastaan, mutta kesän 1918 lopulla lähes koko eduskuntaryhmä muutti suhtautumistaan ja kääntyi monarkian kannattajiksi. Tasavaltalaisiksi jäi vain Ståhlberg muutaman kannattajansa kanssa. Saksan ja monarkistisen valtiomuodon romahduksen jälkeen monet varpuset palasivat tasavaltalaisiin ihanteisiinsa. Näissä jälkitunnelmissa perustettiin edistyspuolue joulukuussa 1918. Kokouksessa nuorsuomalainen puolue jakautui kahtia, kun vähemmistöön jääneet pääskyset liittyivät vastaperustettuun kokoomuspuolueeseen. Nuorsuomalainen puolue heräsi ainakin nimenä uudelleen henkiin 1990-luvulla, mutta tälläkin kertaa puolue jäi lyhytikäiseksi.

Vesa Vareksen Varpuset ja pääskyset on tärkeä perustutkimus aiemmin vähälle huomiolle jääneen puolueen historiasta. Tutkimus on kuitenkin vain raapaisu puolueen vaiheisiin eikä se pyri olemaan kaikenkattava esitys. Kirjassa on paljon lainauksia eri merkkihenkilöiden henkilökohtaisista lähdemateriaaleista, mutta monet lainaukset jäävät tutkimuksellisesti irrallisiksi, koska niitä ei analysoida riittävässä määrin. Toisaalta nämä lainaukset ovat hyviä esimerkkejä ajan vaikuttajien ajatuksista ja siten hyvin kuvaavia. Olisin silti toivonut tiukempaa tutkimuksellista otetta läpi teoksen. Toivottavasti tämä kirja kuitenkin innostaa tutkijoita laatimaan yksityiskohtaisia tutkimuksia nuorsuomalaisen puolueen vaiheista.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *