Sata lasissa on Turun historiallisessa arkistossa julkaistu artikkelikokoelma, jossa esitellään paikallisen yliopiston tutkijoiden antia suomalaisen autoilun historian tutkimisessa. Suomalaista autoilua on tutkittu monesta eri näkökulmasta, Turussa on erityisesti tarkasteltu autoilun vaikutuksia yhteiskuntaan, Jyväskylässä puolestaan on keskitytty kuorma- ja linja-autoliikenteeseen.

Viime vuonna tuli kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Suomessa ja Turussa autoiltiin ensimmäisen kerran. Teoksen ensimmäisessä artikkelissa Jukka Marttila käsitteleekin ensimmäistä autoa, turkulaisen kauppaneuvos Victor Forseliuksen vuonna 1900 hankkimaa Benz Velo Comfortablea. Tässä Tarkemmassa tarkastelussa helsinkiläisen kamariherra Hjalmar Linderin vuonna 1895 hankkima automobiili (joka usein ensimmäiseksi autoksi mainitaan) osoittautuukin ostetuksi aikaisintaan vuonna 1901. Myöskään helsinkiläisten vuonna 1899 hankkimat saksalaiset Patriat ja ranskalaiset Phoebukset eivät kelpaa ensimmäisiksi autoiksi, vaikka niitä aikoinaan automobiileina mainostettiin. Nämä "itsekulkevat" olivat moottoripyöriä.

Jo ensimmäiset autot ja moottoripyörät aiheuttivat useimpia nykyisinkin tuttuja liikenneongelmia. Käräjillä auto-onnettomuuden vuoksi oltiin jo vuonna 1903, kun hammaslääkäri Widenäsin Opel Darracg oli pillastuttanut hevosen ikävin seurauksin. Ja jo vuonna 1899 Ivar Wilskman pohti Suomen urheilulehdessä liekö moottoriurheilu urheilua lainkaan.

Onnettomuudet ja auton statusarvo eivät kuitenkaan syntyneet vuonna 1900 vaan ne periytyivät hevosrattailta, kieseiltä ja kaleskoilta. Marjo Kaartinen osoittaa eri maista keräämänsä aineiston perusteella, että monet nykyisin pelkästään autoiluun liitetyt arvot periytyvät aatelisten katetuista ja lasitetuista vaunuista. Onpa jo 1500-luvulla käyty huviajeluillakin. Ihmisen ja eläimen yhdistelmä oli yhtä vaarallinen kuin ihmisen ja koneen.

1900-luvun alkupuolella räjähdysmoottoriauto sai erilaisia muotoja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Esimerkiksi mainittakoon Jussi Lehtosen käsittelemä myymäläauto. Elannon myymäläauto palveli helsinkiläisiä asiakkaita vuodesta 1932 alkaen.

Suomalaiset kaupungit pysyivät pitkään pieninä ja keskitetyn keskustan ympärille rakentuneina. Turku kasvoi voimakkaasti 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa. Markus Kivistö käsittelee artikkelissaan Turun kaupunkirakenteen muuttumista autoistumisen ja kasvun myötä. Turun asemakaava-arkkitehti Olavi Laisaari määritteli vuonna 1962 pamfletissaan "Tehokas kaupunki" täydellisen funktionalistisen autokaupungin periaatteet amerikkalaisten esikuvien mukaan. Toimivan ja tehokkaan kaupungin elinsuonet olivat autoliikennettä välittävät kadut. Näiden periaatteiden mukaan Laisaari oli ohjannut Turun rakentamista 1947-1960.

Turussa rakentaminen 1950- ja 1960-luvulla keskittyi keskustan ruutukaava-alueelle: nopeasti kasvavan kaupungin ylityöllistetty asemakaavaosasto myönsi melko avokätisesti rakennusoikeuksia katumaan luovutusta vastaan välttyäkseen vuosia kestäviltä valituskierteiltä. Pian kävikin ilmi, etteivät leveämmät kadut riittäneet kasvaneelle liikennetarpeelle vaikka raitiovaunulinjatkin poistettiin häiritsemästä autoilua vuosina 1965-72. Laisaaren ajatukset tehokkaasta kaupungista ovat toteutuneet, tehokas kaupunki hänen ajattelussaan olikin epäyhtenäinen, koska kaupunki elää jatkuvassa muutostilassa.

Kurkistuksen autoilun tulevaisuuteen tarjoaa Jaakko Suominen Ritari Ässän ja ihmeauto KITTin kautta. Automatisoidun auton idea on jäljitettävissä vähintään 1940-luvulle. Tietokonetta asennettiin myös autoon heti sen keksimisen jälkeen. Televisiosarjan KITT oli 1980-luvulla kaiken tämän kehittelyn ja unelmoinnin huipentuma. Mikrobitti-lehdessä 1985 esiteltiin, että Fordin insinööri Terry Thielin mukaan KITT olisi "periaatteessa mahdollinen", mutta tällainen oikea auto olisi rekka eikä virtaviivainen Trans Am. Vuonna 2000 Mikrobitti on kertonut internet-autosta, joka auttaa autoilijaa liikennevälineen hallinnassa ja viihdyttää matkustajiaan.

Artikkelikokoelma Sata lasissa tuo oivasti esille, mitä autoilu on oikeas-taan muuttanut ja mitä ei. Kulttuurihistoriallisesti katsoen auto ei olekaan mullistus vaan vaunut, jotka eivät enää tarvitse hevosta eteensä.

julkaistu: Kulttuurintutkimus 18(2001):1, s. 46-47.