Turun kaupungin taidekokoelman julkiset teokset on koottu kirjan kansien väliin tyylikkäästi. Teoksen nimi Hetkinen ja muistijälki on muodostettu kahden eri taideteoksen nimestä. Kirjan ulkoasun portaikosta ja kultareunuksesta tulee mieleen pieni ylellisyys, toisaalta kuva on järjenvastainen heijastuma jostain, joka täytyisi järjestää tai järkeistää jotenkin. Mieli alkaa heti rakennella tarinoita kannen kuvasta. Toisaalta kannen ulkoasu muistuttaa paljon poikani hyllyistä löytyviä pelikoteloita, koko vaan on aivan eri. Ulkoasun kultaraita saa selityksen, kun tutustuu paremmin teokseen ja näkee koko julkaisukokonaisuuden. Hetkinen ja muistijälki on jatkoa Wäinö Aaltosen museon kaksiosaiselle kokoelmajulkaisulle Korkealta katsoja ja Ajan ote.

Kirja koostuu lähes parista kymmenestä artikkelista, joiden aiheet vaihtelevat pyhimyskuvista ulkoveistoksiin, prosenttitaiteesta hankintalinjauksiin. Monesta julkisesta patsaasta on koottu taustatietoa ja historiaa erillisissä artikkeleissa. Eli tietoa on koottu kansien väliin monipuolisesti ja mielenkiintoisesti. Suurin osa artikkeleista on lyhyitä, joten ne jaksaa lukea helposti. Kaikki artikkelit ovat runsaasti kuvitettuja.  Ruotsinkieliset artikkelit löytyvät lukijaystävällisesti käännettyinä erillisestä käännöstekstien luvusta. Kirjoittajina ovat Turun museokeskuksen oma henkilökunta muutamin lisävoimin. Kaikki kirjoittajat (14) on esitelty, samoin julkisten veistosten tarkemmat tiedot ja sijaintipaikat löytyvät kootusti kirjan lopusta. Kokonaisuutena kirja on selkeä ja houkuttelee tutustumaan Turkuun paremmin esim. kävelyretkien aikana.

Käytettävyyden kannalta kirja on kokonsa puolesta selkeästi olohuoneen katselukirja. Sitä ei voi ottaa mukaan kaupunkiseikkailuun, missä siitä olisi eniten hyötyä. Tieto on siis luettava ennen tai jälkeen elämyksen. Näin kirja on enempi taidekirja kuin käyttökirja.

Hetkisen ja muistijäljen herättämät ajatukset ovat pyörineet päässäni monta päivää. Päällimmäinen vaikutelmani oli ihmetys, kuinka paljon maailma on muuttunut sadassa vuodessa. Enää kukaan ei antaisi ropoaan patsaskeräykseen, ellei Veikkaus tue asiaa. Patsaita vahingoitetaan, eikä kukaan puutu asiaan. Julkiset veistokset paljastetaan useimmiten kaikessa hiljaisuudessa, ennen tilaisuus oli kansanjuhla. Onneksi on virkamiehiä, jotka työkseen miettivät julkisen taiteen sijoituspaikkoja ympäristön kaunistukseksi ja kansalaisten iloksi sekä pitävät huolta teoksista. Ilo löytää jotain mielenkiintoista lähiympäristöstään voi olla joillekin kansalaisille kuitenkin seikkailu tai oivallus, joka ilahduttaa pitkään. Vanhatkin veistokset löydetään välillä uudestaan. Tämä kirja on osaltaan houkuttimena katsomaan tuttuja maisemia uusin silmin. Siihen houkuttelevat myös teoksen hienot kuvat.

Nykyajan taiteenkatsojaa tai nuorempaa lukijakuntaa on myös yritetty huomioida tässä kirjassa. Kokonaisuuteen on sisällytetty artikkelit huumorin roolista taiteessa sekä patsaiden vahingoittamisesta erilaisissa tempauksissa. Monikaan ei tule ajatelleeksi, että vuotuistraditioiden yhteydessä tapahtuvat patsaiden pesut ja lakitukset tai vaatetukset voisivat vahingoittaa patsasta, mutta näin se on. Oma lukunsa on silkka vandalismi spraymaalauksineen. Tavoittaisipa teksti ne, jotka miettivät omia kommenttejaan yhteiseen patsaspolitiikkaan.