Äitiys on aina ollut ja on edelleen hyvin keskeinen naiseuden määrittäjä. Äitiys tai äitiyden mahdollisuus vaikuttaa naisen elämässä silloinkin, kun nainen ei ole äiti. Äidin sylissä -teos käsittelee mm. äitiyteen liitettyjä käsityksiä ja mielikuvia sekä lapsuuskäsityksiä ja kasvatusperiaatteita eri aikoina. Teksti ja kuvat täydentävät monin paikoin hienosti toisiaan, mutta välillä ne taas tuntuvat jäävän toisistaan aivan erillisiksi. Muutamissa kohdissa teksti tuntuu myös jääneen muodoltaan hivenen viimeistelemättömäksi.

Teos jakautuu seitsemään lukuun, joista kaksi ensimmäistä käsittelevät myyttisiä ja pyhiä äitejä Äiti Maasta Neitsyt Mariaan. Lukujen otsikot ovat ”Salaperäinen” ja ”Pyhä”. Tekstissä esitellään äitijumalattaria ja etenkin Neitsyt Mariaa, mutta muistetaan myös esimerkiksi Lemminkäisen äiti. Erityisesti Mariaa ja Jeesus-lasta esittäviä kuvia on olemassa niin paljon, että valinta on varmasti ollut vaikea. Silti hiukan ihmetyttää, miksi mukana ei ole lainkaan kuvaa jostakin Jumalanäiti Tiennäyttäjä -ikonin versiosta, kun kyseistä ikonia kuitenkin tekstissä sanotaan Marian ja Jeesus-lapsen kuvaamisen standardiksi.  

Kolmas luku on nimeltään ”Yhdessä”. Raskaana olevia naisia on kuvattu taiteessa jonkin verran, mutta nykykatsoja ei voi läheskään aina tietää, onko taulun pystyvatsainen nainen raskaana vai onko kysymys muodista ja hameen laskoksista. Kirjoittaja toteaa, että raskaus on toisaalta ollut naiselle niin tavallinen olotila, ettei sitä ole tarvinnut korostaa, toisaalta ainakaan entisajan Suomessa raskaana olemisesta ei ole aina kerrottu edes perheenjäsenille. Kuvia raskaana olevasta kohdusta on kuitenkin tehty jo 1500-luvulla; kysymys on tällöin ollut enemmän tieteen ja tiedon tarkoituksiin tehdyistä kuvista kuin varsinaisista taidekuvista, vaikka tekijöinä ovatkin olleet taiteilijat. Synnytys on joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta tullut taiteeseen vasta äskettäin; aihe on kiinnostanut lähinnä naispuolisia taiteilijoita.

Kahdessa seuraavassa luvussa ”Vaikutusvalta” ja ”Huolenpito” kuvataan sekä korkea-arvoisia äitejä että tavallisia naisia lapsineen. Ensin mainitut esiintyvät usein muotokuvissa, joihin on asettauduttu poseeraamaan. Jälkimmäiset ovat usein ns. laatukuvia, joissa kuvataan ”tavallisten ihmisten” kotielämää, mikä usein sisältää myös äitejä ja lapsia arjen puuhissa. Näiden kuvien esittämien henkilöiden nimet eivät useinkaan ole tiedossa, he edustavatkin kuvissa ihmisryhmää, eivät itseään.

Toiseksi viimeisessä luvussa ”Kelvoton” äidin huonous tai kelvottomuus ei välity kuvissa sillä tavoin kuin tekstissä, jossa käsitellään esimerkiksi itsekkäitä, omistushaluisia äitejä. Kuvien kelvoton äiti on esimerkiksi Segantinin Ilkeät äidit -taulun (1894) nainen, joka ehkä ei ole halunnut synnyttää hänelle tarkoitettua lasta. Huono äiti on myös Munchin Perintö-taulun (1903–1905) kuppaa sairastava äiti, jonka lapsi saa synnyinperintönään sairauden, joka aikanaan merkitsi melko nopeaa kuolemaa, koska tehokasta hoitoa ei ollut. Luvussa käsitellään mielenkiintoisesti esimerkiksi pakkosterilointeja ja vammaisen oikeutta äitiyteen. Tietolaatikossa esitellään muutamia kirjallisuuden häijyjä äitejä, joiden joukossa on – ehkä hieman oudosti – myös Robert Blochin (kirjailijan nimeä ei mainita) Psyko-teoksen Norma Bates, Norman Batesin äiti.  

Viimeinen luku on nimeltään ”Rakkaus”. Tässä luvussa korostetaan äitiyden pysyvyyttä, ja kuvissa on äitejä aikuisten tytärtensä tai lastenlastensa kanssa sekä muotokuvia taiteilijoiden omista äideistä. Tekstissä käsitellään naisen elämänkaarta vanhuuteen ja kuolemaan saakka. Lasten kasvaessa äitiys voi muuttua isoäitiydeksi. Eräs alaotsikko onkin ”Kerran äiti, aina äiti”.

Äitejä kuvissa ja kuvatta

Kirjassa on yli sataviisikymmentä kuvaa, joista suurin osa on maalauksista, mutta mukana on myös esimerkiksi mainoskuvia. Kuvatutut taideteokset kattavat ajallisesti laajan alueen 1400-luvun alusta 2000-luvulle. Lisäksi mukana on Willendorfin Venus, joka on peräisin hyvin kaukaa menneisyydestä, yli kaksikymmentätuhatta vuotta ennen ajanlaskumme alkua, sekä roomalainen imettävää jumalatarta kuvaava patsas ensimmäiseltä vuosisadalta eaa. Kuvien yhteydessä on esitetty tiedot teoksista ja tekijöistä, lisäksi lopussa on luetteloitu vielä tarkemmat kuvatiedot.

On mielenkiintoista tutustua taidemaailmaan tietyn teeman kautta, ja äitiyteen liittyviä maalauksia ja muita taideteoksia on olemassa runsain mitoin. Vaikka Äidin sylissä on kiinnostava ja ansiokas kirja, asetan silti keijukaiset ja vedenneidot (Keijukaisten lähteillä ja Vedenneitojen lähteillä) taidekirjoina tämän kirjan edelle siinä mielessä, että niiden keskiössä olivat nimenomaan kuvat. Keijukaiset ja vedenneidot muodostavat muutenkin sen verran tiukemmin rajatun aihepiirin, että kyseisissä teoksissa kuvat ja teksti muodostivat selkeästi yhden kokonaisuuden. Äidin sylissä -teoksessa taas teksti ja kuvat kulkevat paikoin melko erillisinä ja teksti käsittelee monia sellaisia asioita, joita kuvissa ei näy. Tämä on tietenkin myös ansio. Kirjoittaja käsittelee äitiyttä laajasti tutkimuskirjallisuutta käyttäen eikä jää olemassa olevien taideteosten vangiksi. Niinisalo osoittaa, että pelkästään taidekuvien perusteella näkemys äitiydestä jäisi suppeaksi ja vajaaksi. Kirja toimii siten usealla tasolla, sekä viehättävänä kuvateoksena äideistä ja lapsista että katsauksena äitiyden historiaan.