Onko Suomi yhden historiallisen totuuden maa?

Emeritusprofessori Heikki Ylikangas pohdiskelee historiantutkimuksen ja historiallisen tulkinnan käytännön kysymyksiä ja ongelmia sekä tutkimuksen nykytilaa. Hän haluaa samalla ravistella yhden totuuden historiantulkinnan perustuksia. Mutta onko tällaiselle ravistelulle oikeasti tarvetta?  

Ylikangas, Heikki: Mitä on historia ja millaista sen tutkiminen. Art House, 2015. 253 sivua. ISBN 978-951-884-548-8.

Emeritusprofessori Heikki Ylikankaan uusinta teosta Mitä on historia ja millaista sen tutkiminen voisi luonnehtia esseistiseksi pohdinnaksi historiatutkimuksen olemuksesta. Nimestään huolimatta kyse ei ole historiantutkimuksen metodioppaasta. Kirja sisältää Ylikankaan tutkijanuransa aikana tekemiään havaintoja historiantutkimuksen käytännön ongelmista, tulkinnan eheydestä, objektiivisuudesta, lähteistä, koulukunnista ja nykytutkimuksen tilasta.

Kaikkitietävän tutkijan ideaali

Ylikangas esittelee ja problematisoi historiantutkimuksen erityispiirteitä mielenkiintoisesti. Jokainen tutkija tiedostaa tutkimusta tehdessään kirjassa esitellyt ongelmakohdat, vaikka niitä harvoin kirjoitetaan minnekään auki. Jokainen tutkija voi myös olla esitetyistä luonnehdinnoista samaa tai eri mieltä.

image

Otettakoon esimerkiksi sivulla 93 esitetty väittämä:

”Olennaista tulisi aina olla, että tapahtuneesta muodostettuun käsitykseen ei jää aukkoja eikä avoimia kysymyksiä. Kuvan on oltava ehyt ja katettava kaikki tosiasiat.”

Kuva: Heikki Ylikangas Helsingin kirjamessuilla 2013. (Soppakanuuna/Wikimedia Commons)

On totta, että tulkinnan on oltava hyvin perusteltu ja uskottava, mutta sitaatista jää kuva, että Ylikangas kannattaa edelleen kaikkitietävän tutkijan ideaalia, jossa tutkimuksen mahdolliset ongelmat ja epävarmuuskohdat siivotaan piiloon lukijalta. Eikö kuitenkin läpinäkyvyys ole tämän päivän historiantutkimuksen ydin? Jos ja kun joitain epävarmuuskohtia on, ne tuodaan julki rehellisesti.

Toisekseen en ole varma, ymmärrämmekö kulttuurihistorian luonteen samalla tavalla kuin Ylikangas. Hän tuntuu niputtavan sen aatehistorian kanssa – toki näillä kahdella on paljon yhtäläisyyksiä, mutta erovaisuuksia löytyy myös. Kulttuurihistoria ei rajaudu pelkästään aatteellisiin ilmiöihin tai taideaiheisiin, kuten niin monesti kulttuuri-sana virheellisesti käsitetään. Keskeisintä siinä on menneisyyden ihmisten maailmankuvan ymmärtäminen ja sitä voidaan tutkia hyvin monien erilaisten aiheiden kautta. Nämä aihepiirit voivat vaihdella poliittisesta historiasta arjen historiaan ja populaarikulttuuriin.

Kirjan ansio on, että se haastaa lukijansa tarkemmin pohtimaan ja myös puolustamaan omia tutkimusnäkemyksiään. Kirjan ongelma onkin sen ilmeinen suuntautuminen niin sanotulle suurelle yleisölle. Maallikkolukijassa saattaa nimittäin herätä kysymys siitä, kuinka hyvin hän oikeastaan tätä historiasta käytävää keskustelua tuntee, ja kuinka hyvin hän osa arvioida teoksessa esitettyjä näkemyksiä.

 

Yhden totuuden ongelma ja maailman muuttuminen

Keskustelun herättäminen on hyvä asia ja sitä Ylikangas on todella saanut urallaan aikaan. Jäin kuitenkin kirjan luettuani pohtimaan, mitä ongelmaa hän todellisuudessa ajaa takaa? Onko Suomi yhden historiallisen totuuden maa, kartellaanko vaikeita aiheita tai erilaisia tulkintoja kuten hän väittää?  Oma kokemukseni on, että useammalle kuin yhdelle tulkinnalle kyllä on historiantutkimuksen kentällä tilaa. Tämä yhden totuuden probleema voi toki koskea nimenomaan Ylikankaan mainitsemia Suomen historian käännekohtia. Itse tarkastelen tilannetta kulttuurihistorian näkökulmasta.

Hän ei tunnu muutenkaan arvostavan nykyisiä kulttuurihistoriallis-aatehistoriallisia tutkimusaiheita. En täysin allekirjoita hieman peiteltyä kritiikkiä siitä, että nykytutkijat eivät uskalla tarttua hankaliin aiheisiin. Näillä hankalilla aiheilla hän viittaa nimenomaan poliittisiin aiheisiin, jotka ovat toki edelleen kiisteltyjä. Tähän voisi todeta, että maailma on muuttunut. Tutkimusaiheet ovat muuttuneet. Kuten tunnettu klisee menee, jokainen tutkijapolvi kirjoittaa oman historiansa. On kuitenkin tärkeää tutkia menneisyyttä monipuolisesti, sillä sen ymmärtäminen vaatii myös vähemmän tärkeiltä tuntuvien aiheiden tutkimista. Sitä paitsi maailman muuttuessa myös hankalat aiheet muuttuvat. Tänä päivänä tällaisia aiheita voivat hyvin olla kulttuurien kohtaaminen, maahanmuutto, rasismi, uskonto, erilaiset ideologiat, perhesuhteet, sukupuolten epätasa-arvo, itsemurha ja muut rikokset. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Professori Ylikankaalle lohdutukseksi voin sanoa, että edustamani tutkijasukupolvi ei onneksi karta tällaisia vaikeita aiheita.

image

Kuva: Totuuden selvittelyä William Moulton Marstonin kehittämällä valheenpaljastuskoneella 1920-luvulla.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *