Professori Viljo Kohosen 60-vuotisjuhlakirjana sekä puheenvuorona opettajuudesta ja kasvatuksesta tämä teos lunasti paikkansa kirjahyllyssäni miltei välittömästi. Kirjan artikkelien 17 kirjoittajaa Kohosen työvuosien varrelta ovat lähestyneet opettajuutta usealta eri suunnalta, ja juuri tuo opetuksen ja kasvatuksen monialaisuuden ymmärtäminen, kenties jopa sisäistäminenkin, nähdään teoksen kantavana voimana. Sillanrakentajuutena.
Teoksessa käsitellään kasvatusta, opettajuutta ja kielikasvatusta monin eri tavoin, mutta useimmat artikkelit pureutuvat jollain tapaa kaikkiin edellä mainittuihin aiheisiin. Teos voidaan mielestäni jakaa sekä kasvatukselliseen että kielikasvatukselliseen osaan. Fenomenologiaa, pohdiskelevaa ja neuvottelevaa oppimiskulttuuria ja aikuisten vastuuta kasvatuksessa lähestytään teoksen kasvatuksellisessa osassa ja ne herättävät kysymyksiä niin opetus- ja kasvatustyön kehityksestä kuin jaetusta vastuusta sekä kasvatuksessa että opettamisessa. Teoksen toisessa osassa, kielikasvatusosiossa, keskustellaan mm. Eurooppalaisesta kielisalkusta, suullisesta kielitaidosta ylioppilaskokeissa sekä vieraalla kielellä kirjoittamisesta. On mielenkiintoista huomata, miten itsekin lukiessaan artikkeleita alkaa keskustella teoksen kanssa ollen ajoittain täysin samaa mieltä ja hetkittäin haastaessaan kirjoittajat ajattelemaan uudella tavoin -samalla tavoin kuin minä itse.
Kirjan ollessa myös juhlakirja kerrataan siinä myös Viljo Kohosen elämää. Viljo on ollut myös minun opettajani auskultoidessani englannin opettajaksi, ja muistan hyvin kuinka tunsin että hän ymmärsi meitä opiskelijoita. Teoksen alussa kerrotaan Viljon elämänkerta, ja läpi teoksen painottuu hänen elämäntyönsä merkitys, joista kenties merkittävin on Eurooppalainen kielisalkku – jota olen itsekin opettajan käyttänyt jo usean vuoden ajan. Tosin olen sitä mieltä, että myös teorian ja käytännön yhdistäminen ja niiden yhteyksien ymmärtäminen on sillanrakentajuutta niin opettajuudessa kuin kasvatuksessa. Siitä olisin kaivannut enemmän keskustelua myös tässä teoksessa.
Sillanrakentajuus voidaan nähdä usealla eri tavalla. Se voi tarkoittaa yhteyttä, ymmärrystä ja yhteistyötä niin kasvatuksen kuin kielikasvatuksen, opettajakoulutuksen ja koulumaailman, kahden eri kulttuurin tai pohjimmiltaan vain kahden eri ihmisen välillä. Vuorovaikutuksellinen neuvottelu, kuunteleminen ja yritys ymmärtää toista ihmistä nousevat teoksessa esiin keinoina, joilla kasvatusta ja opettajuutta sekä koulutusta voitaisiin kehittää vastaamaan nykyajan tarpeita. Jaettu vastuu luo positiivista riippuvuutta ja juuri tätä elintärkeää yhteistyötä tarvittaisiin myös oppiaineiden välillä.