Ortodoksiluostari pohjoisella maakamaralla

Kati Parppein uudessa teoksessa täydennetään Valamo-kuvaa suomalaisten matkailijoiden, turistien ja pyhiinvaeltajien kertomuksilla ja huomautuksilla. Vierailijoiden joukossa oli myös tiedemiehiä, kirjailijoita ja toimittajia. Luostarin hengellinen ja kulttuurinen merkitys oli suuri sekä venäläisille että karjalaisille ortodokseille. Parppei on Valamon luostarin historian tutkija, ja nyt ilmestynet teos on hänen väitöskirjansa aihetta jatkava tutkimus.

Parppei, Kati: Laatokan Valamo: 1800-luvun luostari matkailijoiden kuvaamana. 267 s.. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki., 2013. 267 sivua. ISBN 978-952-222-397-5.

Filosofian tohtori Kati Parppei on Valamon luostarin historian tutkija, ja kirja on hänen väitöskirjansa aihetta jatkava tutkimus. Väitöskirjan otsikko oli ”Pyhimyksiä, legendoja ja väärennöksiä. Valamon luostarin historiografisen kuvan muotoutuminen” (Saints, Legends and Forgeries. The Formation of the Historiographical Image of Valaam Monastery) ja se pohti, miten ja koska luostarin menneisyyttä koskevat käsitykset ja mielikuvat syntyivät ja miten niitä ylläpidettiin. Parppein väitteli vuonna 2010 Itä-Suomen  yliopistossa.

Parppei tarkastelee teoksessaan eri ryhmien Valamo-kuvaa, ja sitä miten luostari niissä nähtiin ja koettiin. Henkilön tausta merkitsi paljon, se vaikutti siihen miten henkilökohtainen mielikuva Valamosta muodostui. Suomalaisten Valamon-kävijöiden taustoissa ja motiiveissa oli eroja. Luterilaiset saapuivat ihmettelemään heille vierasta kulttuuria, ortodoksiluostarin elämää ja kiehtovia saarimaisemia. Ortodoksiset karjalaiset tekivät Valamoon pyhiinvaelluksia ja kokivat sen omana luostarina. Suurin vierailijaryhmä olivat kuitenkin ortodoksiuskoiset venäläiset, joille paikka oli erityisen tärkeä hengellisessä mielessä. Heille Valamo-matka oli tärkeä pyhiinvaellus, jolla lähestyttiin Jumalaa. Monet venäläiset menivät keskustelemaan kunnioitettujen ja viisaiden vanhojen munkkien kanssa henkilökohtaisista asioista ja ongelmistaan, sekä hakemaan niiden ratkaisuun hengellisiä neuvoja. Valamossa myös kävi turisteja muilta mailta: kirjassa on esitetty kahden englantilaisen kertomus Valamosta.

Kirjansa alussa Parppei pohtii ortodoksipyhiin liittyviä asioita, koska sana ”kultti” tämän uskontokunnan piirissä ei tarkoita pyhien henkilökohtaista palvontaa vaan kunnioitusta. Valamon pyhiä perustajia Sergeitä ja Hermania pidettiin uskon ja kilvoittelun esimerkkeinä. 

Heti kirjan alussa kirjoittajan eteen nousee kysymys luostarin varhaisen historian lähteiden uskottavuudesta, ja tähän liittyen sen perustamisen ajan määrittelemisen ongelmasta. Luostarista on säilynyt satunnaisia mainintoja – nekin ovat useimmiten ristiriitaisia. Silloisen tavan mukaan aikakirjoja kirjoitettaessa lähdeviitteitä ei lisätty, teksti saatettiin myös täydentää puuttuvan tiedon osalta jopa omalla mielikuvituksella. Tässä valossa Sergein ja Hermanin perustajakulttiin kuuluvat seikat tulevat tarkempaan syyniin, koska osa niistä pohjautuu legendoihin. Kirjoittajan mukaan perustajakultin uskottavuuden luominen oli tärkeä nimenomaan luostarin maineen vahvistumisen kannalta, jolloin yleinen kiinnostus luostaria kohtaan nousisi. Matkustajavirta luostariin kasvoi yhä enemmän, ja useampi maallikko päätti ryhtyä munkiksi. Luostarin taloudellinen asema vahvistui lukuisten lahjoitusten myötä, mutta lukijan pitää ottaa huomioon myös sen johtama hyväntekeväisyys- ja lähetystoiminta sekä vierailijoiden ylläpito. Koska majoitus ja ruokailu olivat pyhiinvaeltajille ja matkailijoille ilmaisia olivat lahjoitukset tietysti tervetulleita. Valamo oli esimerkki myös ekologisesta taloustoiminnasta ja senaikaisesta luonnonsuojelusta; metsästys oli saarilla kielletty ja luontoa varjeltiin, vaikka saarilla louhittiin myyntitarkoituksessa graniittia. 

Valamon hengellinen ja kulttuurinen merkitys oli suuri sekä venäläisille että karjalaisille ortodokseille. Edellä mainittujen kirjoituksia 1700- ja 1800-luvulta seurataan kirjassa huolellisesti. Jälkimmäisten toimittamien tekstien osuus oli kohtalainen, mutta kuvaava. Parppei tuo esiin ristiriitaisen tilanteen, johon karjalaiset ortodoksit joutuivat Suomen ja Venäjän välissä aikana, jolloin tapahtui kansallisaatteiden nopea kehitys rajan molemmin puolin.

Kirjoittajan esittämien taustatekijöiden lisäksi voitaisiin mainita venäläisen kansallisuusaatteen nousuun ja venäläistämispolitiikkaan liittyen kaksi seikkaa: ensinnäkin vuoden 1861 vapautusreformi, johon kuuluivat semstvon perustaminen ja myöhemmät liberaaliuudistukset. Ne toivat vahvasti esille myös kansallismielisten kansalaisten näkemykset, jotka vahvistuivat erityisesti Aleksanteri III:n hallintoaikana, niin sanottujen ”vastauudistusten” myötä. Toiseksi venäjän kielen asema oli 1800-luvulla oli hutera koska yhteiskunnan yläluokka puhui yleisesti ranskaa. Näistä syistä johtuen syntyi pyrkimyksiä jotka tähtäsivät venäjän kielen ja kulttuurin vahvistamiseen, joissakin tapauksissa, surullista kyllä, vähemmistöjen kielten ja kulttuurien kustannuksella. 

Kirjassa mainitaan suomalaisten viranomaisten taholta Valamon luostariin kohdistuneesta paineesta Vanhan Suomen tultua Suomen suurruhtinaskunnan osaksi. Ortodoksiuskoiset luostarit aiheuttivat luterilaisille päänvaivaa – ja myös päinvastoin. Parppei huomauttaa, että suomalaiset pitivät Valamoa Suomen osana ja omana paikkanaan, sen venäläisyydestä ja ortodoksisesta uskosta huolimatta. Hän havaitsee, että suomalaisten tutkijoiden ja taiteilijoiden etsiessä Karjalasta jälkiä turmeltumattomasta kansallisesta kulttuuriperinnöstä he mainitsivat myös karjalaiset ja heidän erilaisen uskontonsa tarkoittaen, että Valamo ei ole ainoastaan venäläisten luostari. Kirjoittajan mukaan suomenmieliset ortodoksipapit ottivat tavoitteekseen luoda pohjan suomalaiselle ortodoksisuudelle. 

Teoksen kerronta etenee nopeasti alkaen luostarin perustamisesta suomalaiselle seudulle sotilaallisen voiman avulla. Tämän jälkeen siitä muodostui Novgorodin ja myöhemmin Moskovan vaikutuspiirin linnake, joka katosi täysin Ruotsin vallan aikana. Uusi vaihe luostarin historiassa alkoi Uudenkaupungin rauhasta. Avautui uuden valtiopolitiikan pohjoinen ulottuvuus joka samalla tuki Pietarin asemaa sen suhteessa vanhaan pääkaupunkiin eli Moskovaan. Valamosta tuli nyt merkittävä hengellinen ja kulttuurinen keskus pääkaupungin läheisyydessä. 

Ortodoksiluostari Karjalassa oli ainakin suomalaisten silmissä vieras ilmiö, joka herätti monenlaisia tunteita. Suomesta tulleita matkailijoita ahdistivat muun muassa munkkien erakkoelämä sekä epätavalliset jumalanpalvelusmenot, heitä ihmetyttivät myös kirkkojen koreus ja munkkien vieraanvaraisuus. Valamo ei kuitenkaan ollut ainoa ortodoksiluostari Karjalassa, lähellä olivat myös Solovetskin ja Konevitsan luostarit, joihin saapui vierailijoita niin Suomesta kuin Venäjältäkin.

Kirja on kirjoitettu elävällä ja helposti luettavalla kielellä. Teoksen selkeä kappalejako auttaa lukijaa seuraamaan materiaalin esittämistä. Ja sen kuvitus on runsas, vain harva aukeama jäi ilman kuvaa. Kuvat ovat vanhoja tai nykyisiä valokuvia, rakennusten piirustuksia, muotokuvia ja maisemakuvia. Teoksessa on käytetty lähdeviitteitä ja siitä löytyy myös henkilöhakemisto. Sekä historiantutkijat että laaja lukijakunta löytävät teoksesta uusia mielenkiintoisia näkökulmia ja tulkintoja.

image

Valamon luostari 1892

 

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *