Nuoruus

Hedvig Silén syntyi vuonna 1867 varakkaan turkulaisperheen vanhimpana tyttärenä. Äiti, tyttönimeltään Palmberg, oli rovastiperheen tytär. Hedvig sai aikakautta ajatellen hyvin vapaan kasvatuksen. Heddi kävi ruotsinkielistä tyttökoulua ja siirtyi Tukholmaan, missä hän suoritti ylioppilastutkinnon. Suomessa se ei ollut vielä mahdollista. Upsalan sijasta Hedvig halusi opiskella Helsingissä. Hän sai keisarillisen erivapauden, mutta pääsy yliopistoon vaati suomen kielen kokeen suorittamista. Opettajaksi löytyi filosofian maisteri Hannes Gebhard. Vapaa seurustelu ei ollut mahdollista, vaan nuoret tapasivat ”kuin taivaan linnut”. Suurenmoiset häät vietettiin Turussa 1891.

Opiskeluaikana kiteytyi toive ”kirjallisesta työstä”. Voi sanoa, että toivomus toteutuikin. Hedvig osallistui pääosin Suomen Naisyhdistyksen nuoremmista jäsenistä koostuvaan keskusteluklubiin, jossa oli alustus ja keskustelua. Tarkoitus oli koulia osanottajia puhujina. Hedvig erosi Naisyhdistyksestä 1892 ja liittyi Unioniin. Sen Nutid-lehteen hän kirjoitti useita asia-artikkeleita mm. englantilaisesta Webbin pariskunnasta. Yliopisto-opinnot rajoittuivat muutamaan luentokurssiin. Jos vertaa Hedvigiä moniin muihin pioneerinaisiin, voi todeta, että muut olivat yleensä opettajia. Ruotsi oli ollut Hedvigin kieli, mutta hän kääntyi suomenmieliseksi Hanneksen rinnalla. Hannes kuului yliopistomiehistä koostuvaan Valvojan piiriin. Parin ensimmäinen koti oli myös Kustannusosakeyhtiö Otavan toimitila ja varasto. Hannes toimi muutaman vuoden johtajana, mutta siirtyi 1902 yliopiston kassanhoitajaksi. Hedvig oli auttanut kustantamossa: hän teki laskuja ja paketteja.

Hedvig asettui ehdolle ensimmäisissä eduskuntavaaleissa. Aluksi hän torjui ehdokkuuden vedoten vaillinaiseen suomen kielen taitoonsa, mutta senaattori J.R. Danielson -Kalmari sai hänet vakuuttuneeksi osallistumisesta. Hedvigin lisäksi Hannes valittiin eduskuntaan. Eduskunnassa Hedvig toimi naisten asioiden parantamiseksi. Hän pyrki vaikuttamaan naimaiän korottamiseen, kotitalousopetuksen järjestämiseen, kätilöiden asemaan ja työsuojeluun. Lisäksi hän toimi mm. työväenasioiden valiokunnassa. Vuonna 1909 Hedvig – ilmeisesti perhesyistä – ei enää asettunut ehdokkaaksi. Hän halusi keskittyä kasvavaan perheeseen.

Pellervolaisuus

Saksan-matkalla 1893-1894 Gebhardit tutustuivat osuustoiminta-aatteeseen. Hannes oli visionääri, Hedvig käytännön toteuttaja. Helmikuun 1899 paineessa syntyi ajatus osuustoimintaliikkeestä. Perustettiin Pellervo-Seura, jonka puheenjohtajana toimi Hannes. Syntyi Hankkija, perustettiin osuusliikkeitä ja -kassoja sekä Valio. Hedvig osallistui miehensä työhön ja toimitti ruotsinkielistä Pellervo-lehteä parikymmentä vuotta. Hannes ja Hedvig olivat ”osuustoiminnan isä ja äiti”. Sodan aikana Hedvig toimi elimissä, joiden tarkoituksena oli tehostaa kotitaloutta. Avioliitto kesti kriisin, joka syntyi, kun Hannes oli pitkään ulkomailla. Hanneksesta oli tullut ylimääräinen professori 1909. Perheen talous parani. Ostettiin oma osakehuoneisto ja Lopelta kesäpaikka Koivuniemi, joka muodostui esikuvaksi maanviljelyssä ja puutarhanhoidossa. Puolisoiden vanha läheinen yhteistyö päättyi. Hedvigillä oli omat tehtävänsä ja verkkonsa.

Suomen historiaan perehtynyt Irma Sulkunen näkee maalaisyhteiskunnan yhteyden halkeavan kahtia feminiiniseen ja maskuliiniseen puoliskoon. Eteenpäin ja ylöspäin – Hedvig Gebhardin osuus ja toiminta -teoksen yhdessä Anna-Liisa Sysiharjun kanssa kirjoittanut Riitta Mäkinen näkee asian kuitenkin toisin. Hänen mielestään johtavien naisten erillinen naistoiminta syntyi enemmänkin sen seurauksena, että maaseudun liikkeet mobilisoivat lähinnä miehiä. Hedvig vastusti pitkään naisten erillistoimintaa, mutta lähti lopulta mukaan. Mäkinen pitää erillistoimintaa naisten kaksoisstrategiana. Kotitalouden ja naisten aseman ei tarvinnut olla keskenään ristiriitaisia.

Hedvig palasi eduskuntaan Kansallisen kokoomuksen edustajana 1919-1922 ja 1924-1929. Hän tunsi olevansa elementissään. Esillä olivat kotitalousneuvonta ja -koulutus, työsuojelu, kätilöiden lisääminen ja Naistenklinikan rakentaminen. Työsuojelussa Hedvig oli lähentynyt muita porvarinaisia: rajoitukset estivät naisen uraa. Kauden huippuna oli uusi avioliittolaki 1929. Samana vuonna Hedvig putosi eduskunnasta ja vuonna 1930 hänet syrjäytti oikealle suuntautunut lapualaisrehtori Hilja Riipinen. 1930-luku oli oikeiston ja miesten valta-aikaa. Hannes kuoli 1933. Hedvig oli ennen sotaa pitkään valtiopäivien jäsen. Suunnilleen yhtä kauan oli Hilja Pärssinen naisedustajista ja pisimpään oli Miina Sillanpää.

Organisaatori ja lehtikirjoittaja

Hedvig oli 1920- ja 1930-luvulla useissa komiteoissa ja hallintoelimissä, useimmiten kuluttajien tai naisten edustajana. Hän oli taitava puhuja: selkeä, sanavalmis ja nokkela. Lisäksi hän oli tunnettu organisaattori. Sodan aikana hän järjesti elintarvikehuoltoa ja kävi hallituksen toivomuksesta keräämässä Ruotsissa varoja sotaponnistuksiin.

Hedvig toimi pitkään uuden naistenlehden Kotilieden johdossa ja lehden toimituksessa aina 1940-luvulle. Hän kirjoitti lehteen paljon ja tuli ajan myötä tunnetuksi laajalle lukijakunnalle. Hedvig Gebhard seurasi kiinnostuneena tyttärensä Maija Gebhardin ja pojantyttärensä Anna-Liisa Sysiharjun elämää. Anna-Liisa väitteli naisia sivuavalla aiheella, mutta Hedvig ei enää jaksanut mennä väitöstilaisuuteen. Hedvig kuoli 1961.

Muut poliitikkonaiset

Varhaisista valtiopäivänaisista on kirjoitettu melko vähän. Irma Sulkusen Miina Sillanpäätä koskevaa teosta ”Naisen kutsumus” (1989) on Saara Tuomaala (kirjassa ”Oma pöytä” (2005)) karakterisoinut ”toimintaelämäkerraksi, jossa keskitytään sosiaaliseen ja poliittiseen ulottuvuuteen”. Teoksessa ”Oma pöytä” Riitta Oittinen nostaa esiin myös Tyyni Tuulion Aleksandra Gripenberg elämäkerran (1959). Oittinen toteaa, että kirjan tekijä käyttää hyväkseen tietojaan Suomen naisten historiasta. Tuloksena on, että kirja käsittelee ”naisasiatoiminnan ohella 1800- ja 1900-luvun vaihteen sivistys- ja järjestöhistoriaa myös yleisemmin”. Alexandra Gripenbergiä muistutti hieman myös Annie Furuhjelm, joka oli Alaskan kuvernööri Hampus Furuhjelmin tytär. Annie Furuhjelm oli Ruotsalaisen kansanpuolueen edustajana 1914, 1917-1923 sekä 1927-1929. Naisasialiitto Unionissa hän toimi useissa tehtävissä. Furuhjelm sai virikkeitä naisten äänioikeustaisteluun kansainvälisistä kokouksista ja kongresseista. Tätä taistelua hän kuvasi kirjassaan ”Gryningen: efterlämnade minnen ur kvinnorörelsens historia” (1939).

Suomen eduskunnan ensimmäisiä naisia kuvaavassa kirjassa ”Yksi kamari – kaksi sukupuolta” (1997) Mervi Kaarninen on kirjoittanut Hedvig Gebhardista napakan ja informatiivisen artikkelin. Kirja käsittelee kaiken kaikkiaan ensimmäisiä naiskansanedustajia. Eniten on esillä ollut Tekla Hultin, jonka poliitikontyöhön vaikutti se, että hän oli kotoisin Karjalan kannakselta Jaakkimasta. Hän oli ensimmäinen nainen, joka suoritti yliopistossa lisensiaattitutkinnon, joka vastasi tohtorintutkintoa. Hän kuului Päivälehden piiriin ja oli ensimmäisiä suomenkielisiä naistoimittajia. Hän haki ja sai luvan vuonna 1899 hakea Tilastollisen päätoimiston toisen aktuaarin virkaa. Tosin ensimmäisen aktuaarin virkaan hän ei enää saanut lupaa edes hakea – osittain ilmeisesti poliittisista syistä. Tekla Hultin toimi naiskagaalissa ja kannatti passiivista vastarintaa. Hän on julkaissut kaksiosaiset muistelmat ”Päiväkirjani kertoo 1-2” (1935, 1938). Lisäksi Venla Kiiski (nyk. Sainio) on julkaissut hänestä kirjan ”Tekla Hultin, poliitikko” (1978).

Kaiken kaikkiaan teos Eteenpäin ja ylöspäin – Hedvig Gebhardin osuus ja toiminta on hyvin kirjoitettu ja onnistuneita ovat myös tekstiä taustoittavat sitaatit. Kirja antaa kiintoisan kuvan menneestä maailmasta: tavat, erilaisten ihmisten välinen jännite, matkat ulkomaisiin parantoloihin tai täysihoitoloihin sekä ihmisten läheinen side Ruotsiin. Hedvig on elämäkertansa ansainnut.