Oululaisen messikallen keskitysleirimuistelmia

Suomen ja Saksan ajauduttua sotatilaan vuonna 1944 joutuivat kauppalaivastossa palvelevat merimiehet sotatilanteen edellyttämään tilanteeseen. Joko hakeutua puolueettomaan satamaan, palata kotiin tai joutua internoiduksi Saksaan. 56:sta suomalaisesta Itämerellä ja Norjan rannikolla purjehtineesta aluksesta internoitiin Saksaan kaikkiaan 363 henkilöä. Yksi näistä oli Aarne Kovala.

Kovala, Liisa: Stutthofin selviytyjä. Suomalainen merimies kuolemanleirillä [Surviving Stutthof: My father’s memories behind the Dead Gate ]. Käännös: Antti Immonen, . Docendo, 2020. 220 sivua. ISBN 978-952-291-846-8.

Isällä kaukana Kanadan Ontariossa oli kenkälaatikko, joka oli täynnään valokuvia laivoista, merimiespasseista ja muusta, jotka vanheneva mies oli katsonut tarpeelliseksi jättää itselleen ja ehkä jälkeläisilleen muistoksi. Tähän aarteeseen sai tutustua Liisa Kovala, tuon kenkälaatikon omistajan tytär, ja sai kuulla isänsä elämän kauheimpiin vaiheisiin kuuluvan tarinan.

Syksyllä 1944 kuusitoistavuotias messikalle Aarne Kovala (1928-2018) oli päässyt unelmiensa töihin, merille, kuten moni oululainen nuorukainen tuolloin halusi. Mutta matka maailmalle pysähtyi, kun hänen laivansa S/S Wappu pysäytettiin eteläisellä Itämerellä ja ohjattiin satamaan. Muiden aluksella palvelleiden kanssa poika vietiin tutkittavaksi, rahdattiin joukkokuljetuksella Stutthofin keskitysleirille pohjoiseen Puolaan ja jätettiin sinne tuhansien muiden kasvottomien ja nimettömien kanssa odottaman tulevaisuutta. Joka oli tai ei ollut.

Höyrylaiva S/S Wappu rakennettiin 1930 Sunderlandissa, Englannissa.Syksyllä seb miehistö vangittiin ja vietiin Stutthofin keskitysleirille. Skyfotos Limited, Suomen merimuseon kuvakokoelmat.

Kun olin äskettäin lukenut Pertti Rönkön teoksen Aselevon maksumiehet (Atena 2020) ja kirjoittanut siitä arvioinnin tuntui Kovalan teos jotenkin turhan kertaukselta. Jos se ei olisi sattunut ilmestymään suomeksi samaan aikaan kuin Rönkön teos, olisin ehkä ollut vaikuttuneempi. Kovala oli julkaissut alun perin kirjansa Surviving Stutthof: My father’s memories behind the Dead Gate (Latitude Publishing 2017) Atlantin takaisille markkinoille ja nyt suomalainen kustantaja oli löytänyt sen omaan repertoaariinsa. Valitettavasti juuri samaan aikaan Rönkön selkeästi tietokirjallisen teoksen ilmestymisen kanssa.

Kovalan kirjan ongelma on alusta asti sen niin sanottu narratiivisuus. Vaikka tapahtumat noudattavat muistinmukaista ja myös dokumentoitua aikajännettä: pidätys, internointi, leiriin kuljetus, leiriolojen kuvaukset kaikkine kaameuksineen, Stutthofin tyhjennys etenevien puna-armeijalaisten alta, kuolemanmarssi rannikolle ja taas takaisin toiseen leiriin ja sitten uudelleen Stutthofiin. Uusi marssi länteen ja lopulta vapauteen Tanskan rajalta.

Vaikka välissä tarjotaan huomioita länsiliittoutuneiden säälimättömistä pommituksista ja hyökkäyksistä idästä pakeneviin saksalaislaivoihin, puna-armeijan raakuuksiin pakolaisia kohtaan ja niin edelleen, ei Kovalan teos oikeastaan anna muuta kuin ohuen muistikuvan sodan viime viikkojen kokonaisuudesta. Eikä tietenkään voikaan antaa. Sehän on isän muistoihin perustuva – aika tavalla Atlantin takainen kertomus eurooppalaisesta murhenäytelmästä.

Stutthofin leirin ”kuoleman portti”. Kuva www.HolocaustResearchProject.org

Fiktio tietokirjassa

Itseäni hämmentää tämän tyyppisissä teoksissa niiden narratiivistaminen. Messipoika Aarne elää nuoruuttaan kuten muutkin sen ajan poikaset. Hän käy dialogia ja se tekee teoksen alkuosasta pikemminkin romaanin – tai ainakin faktion – kuin tietoteoksen. En vieläkään jaksa ymmärtää, miksi tietokirjaan on sisällytettävä historiallisen romaanin draamakerrontaa. Ehkä tämä on minun henkilökohtainen ongelmani, mutta en anna periksi siitä, että tietokirja on tietokirja ja faktio on jotain muuta – ehkä sovellettua tietokirjallisuutta.

Liisa Kovalan kirja on toki puhutteleva. Se noudattaa natsikauheuksiin keskittyvien teosten historiallisesti todennettua peruskaavaa – viattomat joutuvat säälimättömän, epäinhimillisen kohtalon uhreiksi, kuolevat tai selviytyvät. Näissä miljoonissa kohtaloissa on sama sanomaa; mitä voit, kun sinut otetaan väkivaltakoneiston hampaisiin. Siksi tämäkin teos kaikkine heikkouksineen on tämän päivän lukijalle muistutus siitä, miten ihminen voi olla toisilleen enemmänkin kuin susi. Muistakaamme Kovalankin teosta, kun luemme tämän päivän epäinhimillisyyksistä eri puolilla maailmaamme.

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *