Ovatko ihmisoikeudet kaupan?

Suomen ja Tansanian presidentit Tarja Halonen ja Benjamin Mkapa johtivat Kansainvälisen työjärjestön (ILO) globalisaation yhteiskunnallisia ulottuvuuksia käsitellyttä maailmankomissiota, jonka tuoreessa loppuraportissa toivotaan maapallonlaajuiseen päätöksentekoon tehokkaampaa kansanvaltaista kontrollia ja parempaa koordinaatiota. Näistä asioista kirjoittaa myös kokenut kansalaisjärjestövaikuttaja Susan George Vastapainon ja Suomen Attacin yhdessä julkaisemassa Maailman kauppajärjestö kuriin -pamfletissa. Ylikansallisiin kysymyksiin keskittyneen tutkijaverkoston Transnational instituten apulaisjohtajana ja Ranskan Attacin varapuheenjohtajana toimiva George väittää Maailman kauppajärjestön (WTO) sääntöjen suosivan ylikansallisia yhtiöitä ihmisoikeuksien kustannuksella ja tekevän kaikesta inhimillisestä toiminnasta kauppatavaraa. Pamfletin tehtävänä on yleensä kiistää jonkin asian oikeutus ja tarjota tilalle toisenlaisia tapoja toimia.

George, Susan: Maailman kauppajärjestö kuriin. Vastapaino, 2003. 98 sivua. ISBN 951-768-121-6.

Suomen ja Tansanian presidentit Tarja Halonen ja Benjamin Mkapa johtivat Kansainvälisen työjärjestön (ILO) globalisaation yhteiskunnallisia ulottuvuuksia käsitellyttä maailmankomissiota, jonka tuoreessa loppuraportissa toivotaan maapallonlaajuiseen päätöksentekoon tehokkaampaa kansanvaltaista kontrollia ja parempaa koordinaatiota. Näistä asioista kirjoittaa myös kokenut kansalaisjärjestövaikuttaja Susan George Vastapainon ja Suomen Attacin yhdessä julkaisemassa Maailman kauppajärjestö kuriin -pamfletissa. Ylikansallisiin kysymyksiin keskittyneen tutkijaverkoston Transnational instituten apulaisjohtajana ja Ranskan Attacin varapuheenjohtajana toimiva George väittää Maailman kauppajärjestön (WTO) sääntöjen suosivan ylikansallisia yhtiöitä ihmisoikeuksien kustannuksella ja tekevän kaikesta inhimillisestä toiminnasta kauppatavaraa.

Pamfletin tehtävänä on yleensä kiistää jonkin asian oikeutus ja tarjota tilalle toisenlaisia tapoja toimia. Tämän ehdon Maailman kauppajärjestö kuriin -teos täyttää ehkä liiankin hyvin. Hieman liioitellen voi sanoa, että Susan George pitää WTO:ta ja sen piirissä neuvoteltuja sopimuksia maailman poliittisen ja taloudellisen eliitin luomana maapallon perustuslakina, joka pakottaa suurimman osan ihmiskunnasta kilpailemaan itsensä hengiltä. Teosta täytyy kuitenkin kiittää tärkeän aiheen nostamisesta julkiseen keskusteluun. Maailman kauppajärjestön toimintaa tarkastelemalla on mahdollista tehdä merkittäviä havaintoja kansansuvereniteettiin nojautuvan valtiokeskeisen päätöksentekojärjestelmän kyvyistä päättää demokraattisesti maailmankaupan pelisäännöistä. Ranskankielinen alkuperäisteos julkaistiin vuonna 2001, mikä ei tässä häiritse, koska WTO toimii edelleen samalla periaatteella kuin kolme vuotta sitten.

Maailman kauppajärjestö aloitti toimintansa 1.1.1995. Asiasta päätettiin kansainvälistä kauppaa säännelleen Yleisen tulli- ja kauppasopimuksen (GATT) puitteissa vuosina 1986-1994 käydyn Uruguayn neuvottelukierroksen lopputuloksena syntyneessä Marrakeshin sopimuksessa. Nykyisin 146:n jäsenmaan muodostaman WTO:n ylin päätöksentekoelin on vähintään kerran kahdessa vuodessa kokoontuva ministerikokous, jossa jokaisella maalla on äänestykseen päädyttäessä yksi ääni. Ministerikokous päättää uusia aloja koskevien kauppaneuvottelujen aloittamisesta ja neuvoteltavien asioiden käsittelyjärjestyksestä. Se voi myös perustaa erilaisia työryhmiä pohtimaan maailmankauppaan liittyviä kysymyksiä. Ministerikokousten välillä valtaa kauppajärjestössä käyttää Sveitsin Geneveen majoittunut, eri maiden pysyvistä edustajista koostuva yleisneuvosto, joka valvoo toimialakohtaisten neuvostojen työtä ja voi myös perustaa komiteoita ja työryhmiä pohjustamaan neuvotteluja järjestön asialistalle tarkoitetuista aiheista.

Käytännössä maailman kauppajärjestössä ei ole koskaan äänestetty vaan asioista on aina päätetty konsensuksella. Suurin osa päätöksistä noudattaa Susan Georgen mukaan Kanadan, Japanin, Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen yhdessä sorvaamia kantoja. Pienempien maiden osallistumista neuvotteluihin ja mahdollisuuksia vaikuttaa päätösten sisältöön ja toimenpanoon heikentää resurssien rajallisuus, sillä järjestössä käydään koko ajan useita päällekkäisiä neuvotteluja ja kokouksia lukuisista erilaisista kysymyksistä. Tähän ongelmaan kiinnitti huomiota myös ILO:n maailmankomissio, jonka mukaan maailman kauppajärjestö kärsii sisäisestä demokratiavajeesta, koska voimavaroiltaan heikoimmilla valtioilla ei ole riittävästi resursseja pitää puoliaan järjestön neuvottelupöydissä ja valvoa sopimusten noudattamista.

Euroopan unionin jäsenvaltioita WTO:n neuvotteluissa edustaa unionin yhteisen kauppapolitiikan piiriin kuuluvissa kysymyksissä Euroopan komissio. Lisäksi yksimielinen ministerineuvosto voi laajentaa komission kauppaneuvottelijoiden neuvotteluvaltuuksia palvelujen ja henkisen omaisuuden aloilla. EU:n neuvottelijat saavat ohjeita jäsenmaiden virkamiehistä koostuvalta 133-komitealta, jonka keskustelut ja päätökset pidetään Susan Georgen mukaan salassa kansalaisilta ja parlamenttiedustajilta. EU:n neuvottelutavoitteista ei saa aina tietoja myöskään WTO:n kautta, koska jäsenmaat haluavat pitää arkaluontoiset asiakirjat salaisina vähintään vuoden ajan. EU:n yhteisen kauppapolitiikan piiriin kuuluvista asioista päättää lopulta ministerineuvosto aiheesta riippuen joko yksimielisesti tai määräenemmistön turvin.

Maailmankaupan pelisääntöjä koskeva päätöksenteko näyttää karanneen melko kauaksi kansallisilta päätöksentekijöiltä ja kansalaisilta, kun tärkeimmissä neuvotteluissa matti meikäläistä edustaa kauppakomissaari, jonka on asettanut tehtävään ehdolle määräenemmistöpäätöksellä Eurooppa-neuvosto, jossa Suomea edustaa yleensä pääministeri (joskus mukana on myös presidentti), jonka on valinnut eduskunta, jonka kansalaiset ovat valinneet. Lisäksi EU-maiden kansalaisten valitsema Euroopan parlamentti on hyväksynyt kauppakomissaarin nimityksen hyväksyessään kerralla koko komission kokoonpanon. Ja jos Susan Georgen väite pitää paikkansa, kauppakomissaari neuvottelee kaikkien Euroopan unionin maiden ja kansalaisten puolesta WTO:ssa kauppasopimuksista piilossa julkisuudelta ja saa neuvotteluohjeensa virkamiesvetoiselta EU-komitealta, jonka toiminnasta ei ilmeisesti anneta tietoja sen paremmin kansalaisille kuin europarlamentaarikoille tai kansanedustajille. Kauppajärjestössä neuvotellut sopimukset hyväksyy lopulta EU:n ministerineuvosto, jossa Suomea edustaa tavallisesti ulkomaankauppaministeri, jonka on nimittänyt virkaansa tasavallan presidentti pääministerin tekemän ehdotuksen mukaisesti. EU:n yhteisestä kauppapolitiikasta päättää 133-komitean kauppavirkamiehet puolestaan saavat toimintaohjeensa kansallisilta hallituksilta, Suomessa viime kädessä EU-ministerivaliokunnalta, joka on saattanut kuulla kantaansa valmistellessaan eduskunnassa EU-asioita hoitavaa suurta valiokuntaa, jonka jäsenet eduskunta on valinnut keskuudestaan.

Kansalaiset voivat tietenkin yrittää vaikuttaa maailmankaupan pelisääntöihin myös suoraan ohi virallisen päätöksentekokoneiston. Susan Georgen mukaan tässä ovat onnistuneet erityisen hyvin ylikansallisten yritysten yhteistyöjärjestöt, joita varsinkin Euroopan komission ja Yhdysvaltojen WTO-edustajat kuuntelevat herkällä korvalla. Epävirallisessa vaikuttamisessa menestyvätkin yleensä parhaiten tahot, joilla on suhdetoimintaa varten käytössään suurimmat aineelliset voimavarat. Näin on varsinkin silloin, kun päätöksentekijät eivät joudu kovin suoraan poliittiseen vastuuseen joidenkin erityisryhmien etujen ajamisesta. ILO:n globalisaatiokomission raportin mukaan maailmanlaajuisia neuvotteluja käydäänkin liian usein piilossa julkisuudelta ja hallitukset toimivat kansainvälisissä järjestöissä usein ilman tehokasta parlamentaarista valvontaa. Kannanotto kuvaa varsin osuvasti myös WTO:n toimintaa.

Maailman kauppajärjestö on luonteeltaan pysyvä neuvottelufoorumi, jonka tavoitteena on kaupan asteittainen vapauttaminen eli maailmankaupan avaaminen avoimelle markkinakilpailulle ja kilpailua rajoittavien sekä vääristävien säädösten poistaminen maiden sisältä ja väliltä. WTO:n jäsenmaiden pitää hyväksyä järjestön säännöt kokonaisuudessaan. Maiden väliset kauppakiistat viedään jäsenmaita velvoittavan riitojenratkaisuelimen ratkaistaviksi. Ellei jäsenmaa noudata WTO:n tuomioistuimen langettavaa päätöstä WTO-sopimuksen rikkomisesta, sitä vastaan voidaan ryhtyä vastatoimiin asettamalla maan joillekin vientituotteille määrältään yhtä suuret tullimaksut kuin sen on laskettu hyötyvän rikkomalla sopimusta. Susan Georgen mukaan jäsenmaa ei saa diskriminoida toisesta jäsenmaasta tuotuja työntekijöiden oikeuksia polkemalla tehtyjä tuotteita, ellei tuotteita ole tehty vankityövoimalla ja riitojenratkaisuelin on yhtä poikkeusta lukuun ottamatta aina torjunut ajatuksen, että tuotteita voitaisiin kieltää terveys- tai ympäristöhaittoihin vedoten. Yritykset näyttävät saavan maailmankaupan vapauttamisen varjolla oikeuden tuotannon siirtämiseen maailmankolkkaan, jossa piitataan kaikkein vähiten työntekijöiden oikeuksista ja tuotteiden terveys- tai ympäristöriskeistä. Ihmisille suotaisiin siis mahdollisuus kilpailla toisensa hengiltä. Näin tapahtuu Georgen mukaan viimeistään silloin, kun ylikansallisten yritysten lakimiehet ovat keksineet kauppajärjestön sääntöihin vedoten romuttaa riittävän monta kansallisiin kauppasääntöihin ujutettua kilpailua rajoittavaa säädöstä.

Erityisesti WTO:n palvelukauppaa koskeva GATS-sopimus on Susan Georgen mukaan ”demokratian Troijan hevonen”, joka uhkaa julkisia palveluja, terveydenhuoltoa, sosiaalipalveluja, koulutusta, ympäristöä ja kulttuuria. Vain keskuspankit, oikeuslaitos, poliisi ja kansallinen puolustus jäävät sopimuksen ulkopuolelle, kun kaikista sopimuksen piiriin kuuluvista aloista on ehditty WTO:ssa neuvotella. Jos väite pitäisi paikkansa, valtiot joutuisivat kilpailuttamaan kaikki julkiset palvelut koulutusta ja terveydenhoitoa myöten eikä kansallisilla päätöksentekijöillä olisi oikeutta säätää julkista palvelutuotantoa suosivia lakeja ja asetuksia. WTO:ssa neuvottelevat virkamiehet eivät jaa kansalaisjärjestöjen yleisemminkin esittämää väitettä julkisten palvelujen kuulumisesta automaattisesti WTO:n toimivaltaan. Heidän mielestään jäsenvaltioiden pitää erikseen sitoutua avaamaan uusia sektoreita ulkomaisille palveluntarjoajille. Georgen mukaan GATS-sopimuksen johdantoon kirjattu lause jäsenmaiden oikeudesta säädellä palvelutarjontaa alueellaan kansallisten toimintatavoitteiden saavuttamiseksi ei ole kuitenkaan oikeudellisesti sitova. Sen sijaan itse sopimuksessa on useita säädöksiä, joiden perusteella on mahdollisuus vaatia julkisten palvelujen avaamista avoimelle kilpailulle ja estää kansallisia päättäjiä suosimasta millään tavalla julkista sektoria sen toimialaan yleensä miellettyjen palvelujen tuottajana.

Jos maailman kauppajärjestö voi määrätä jäsenmaan muuttamaan kansallista lainsäädäntöä kaupankäynnin rajoittamisen uhalla, ei sitä sido myöskään muut kansainväliset sopimukset kuten YK:n peruskirja, ihmisoikeuksien julistus tai taloudellisia, sivistyksellisiä ja sosiaalisia oikeuksia koskevat sopimukset, joita jäsenvaltiot puolestaan ovat periaatteessa sitoutuneet noudattamaan. Tähän kiinnitti huomiota myös ILO:n maailmankomissio painottamalla tarvetta yhtenäistää hajanaista kansainvälistä päätöksentekojärjestelmää, jossa esimerkiksi monenkeskisissä kauppaneuvotteluissa tehdään monille elämänalueille ulottuvia, muiden kansainvälisten sopimusten suhteen ristiriidassa olevia päätöksiä. Maailman kauppajärjestö kuriin -teoksen perusteella voi hyvällä syyllä arvioida, että kansallisvaltioiden suvereniteetti päättää monista perinteisesti kansallisen päätöksenteon piiriin mielletyistä asioista on kaventunut WTO- ja EU-jäsenyyden myötä. Sisäpolitiikasta on tullut osittain ulkopolitiikkaa, jota hoidetaan edelleen pitkälti perinteisin diplomaattisin hyvein piilossa julkisuudelta, vaikka demokratian toteutumisen ehtoina on ainakin periaatteessa yleisesti pidetty julkisuuden ja avoimuuden vaatimusta.

Vaikka kansanedustaja ja Attac-aktivisti Rosa Meriläinen pitää Maailman kauppajärjestö kuriin -pamfletin esipuheessa teosta poleemisuudestaan huolimatta tutkimukseen perustuvana ja selkeänä esityksenä WTO:n toiminnasta, juuri selkeydessä ja tutkimuspohjassa olisi esityksessä ollut parannettavaa. Teosta vaivaa paikoin hajanaisuus ja toimitustyössä olisi ollut vielä tekemistä tekstin rakenteen yhtenäistämisessä ja esimerkiksi takakansitekstin kunnollisessa suunnittelussa. Vajaaseen sataan A6-kokoiseen sivuun on ahdettu niin paljon asiaa, että erityisesti kauppajärjestön suojissa neuvotelluista lukuisista erilaisista sopimuksista kerrottaessa raapaistaan vain pintaa ja esitetään väitteitä, joita ei riittävän perusteellisesti tai kokonaisvaltaisesti pohdita, perustella tai perusteta lähteisiin. Teoksessa on jonkin verran käytetty lähteenä WTO:n alkuperäismateriaalia, mutta näin on tehty hyvin rajoitetusti. Vaikka George käyttää kiistakirjoituksen luonteeseen sopivaa kärjistettyä retoriikkaa erityisesti GATS-sopimusta kuvatessaan, lukisin mielelläni myös eritellympää analyysiä WTO:n toiminnasta. Toisaalta juuri Maailman kauppajärjestön salamyhkäinen päätöksentekojärjestelmä suo mahdollisuuden äärimmäisyyksiinkin meneviin väitteisiin järjestöä ohjaavien voimien pyrkimyksistä tuhota yleismaailmalliset ihmisoikeudet. Puutteistaan huolimatta Maailman kauppajärjestö kuriin -pamfletti on onnistunut tietopaketti Maailman kauppajärjestön toiminnasta. Susan George esittää WTO:n toiminnasta hyviä kysymyksiä, joihin toivoisi päättäjiltä ja asiantuntijoilta myös hyviä vastauksia.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *