Päivänpaistekisojen läpileikkaus

Sata vuotta on kulunut Tukholman vuoden 1912 olympialaisista, ja tasaluvun kunniaksi on vuoden mittaan ilmestynyt useampia aihetta käsitteleviä historiateoksia. Suomen Urheilumuseosäätiön entiset ja nykyiset työntekijät ovat museon laajoja aineistoja hyödyntäen kirjoittaneet aiheesta kotimaisesta näkökulmasta. Teos tasapainoilee onnistuneesti historian ja urheilutilastojen välillä. 

Forsman, Riitta; Tikander, Vesa (toim.): Tehtävä Tukholmassa - Suomi olympiakisoissa 1912. Suomen urheilumuseosäätiö, 2012. 161 sivua. ISBN 978-952-67019-9-8.

Olympialaiset ovat aivan oma lukunsa urheiluhistoriallisessa kirjallisuudessa. Siksi ei olekaan ihme, että sata vuotta sitten käytyjä Tukholman olympialaisia muistetaan useammallakin eri teoksella. Tässä arvosteltavan Tehtävä Tukholmassa – Suomi olympiakisoissa 1912 -kirjan lisäksi suomalaista näkökulmaa valottaa Suomen urheiluhistoriallisen seuran vuosikirja 2012 Hannes ja Tukholma. Pohjoismaisesta näkökulmasta asiaa tarkasteleva International Journal of the History of Sport -lehden erikoisnumero Critical Perspectives on the Sunshine Olympics of 1912 ilmestyy tosin vasta vuonna 2014.

Tasavuodet eivät ole ainoa syy kirjoittaa Tukholman kisoista; kisojen merkityksellisyys piilee myös niissä toteutetuissa uudistuksissa. Esimerkiksi pääosa kilpailuista käytiin vain kolmen viikon aikana, ja järjestelyt toimivat hyvin. Vertailun vuoksi todettakoon, että Pariisin olympialaiset vuonna 1900 kestivät viisi kuukautta ja St. Louisin kisat vuonna 1904 neljä ja puoli kuukautta. Lontoon olympialaiset 2012 taas kestivät hieman alle kolme viikkoa.

Kilpaurheilun maailmanvalloituksesta puolestaan kertoi se, että Japani osallistui olympialaisiin ensimmäisenä aasialaisena maana juuri Tukholman kisoissa. Maailmanlaajuisesti yhdenmukaisten sääntöjen laatiminenkin sai uutta pontta kisojen myötä, ja yleisurheilun asema tärkeimpänä olympialajina vahvistui. Meidän suomalaisten näkökulmasta tärkeintä kuitenkin lienee se, että kisoissa Suomi juostiin, heitettiin ja painittiin maailmankartalle. Ei pidä myöskään unohtaa kisojen merkitystä Suomen erottautumisessa ja irtautumisessa Venäjän keisarikunnasta. Näistä näkökulmista käsittelee aihettaan Tehtävä Tukholmassa.   

Kirjassa on 23 artikkelia neljältätoista kirjoittajalta. Antologian ovat toimittaneet Riitta Forsman ja Vesa Tikander. Suomen urheiluhistoriallisten piirien rajallisuudesta – vaiko hyvästä tunnettavuudesta? – kertoo se, että lähes kaikki kirjoittajat ovat ennalta ja nimenomaan urheiluhistorioitsijoina tunnetuksi tulleita. Kirjan 161 sivulle on siis saatu koottua kunnioitettava määrä asiantuntijatietoa. Urheilumuseon työntekijöinä heillä on ollut kadehdittavan laajat aineistot kätevästi käytettävissään, ja tämä myös näkyy niin artikkeleiden sisällössä kuin kuvituksessakin. Aineistojen monipuolisuutta kuvataan hyvin Riitta Forsmanin ja Riikka Jaakkolan artikkeleissa. Edeltävä käsittelee museon kokoelmista löytyviä esineitä, kuten Hannes Kolehmaisen piikkareita, palkinto- ja muistomitaleita, avajaisissa käytettyä seuralippua ja olympiajulisteita. Jälkimmäinen puolestaan käsittelee tupakkayhtiö Strengbergin olympiakeräilykorttisarjaa, josta muodostui oman aikansa hittituote. Sarjassa oli 80 korttia, joissa esiteltiin sanoin ja kuvin Tukholman olympialaisiin liittyviä sekä koti- että ulkomaisia urheilijoita ja kisatapahtumia. Kulttuurihistoriallisessa mielessä korttisarja kertoo kiinnostavasti siitä, miten vaivattomasti tupakointi ja urheilu olivat yhdistettävissä 1900-luvun alussa. Tupakka ei ollut vielä saanut syntisen paheen mainettaan, eikä toisaalta urheilukaan vaatinut samaa puhtoisuutta ja elämäntapojen kattavaa terveellisyyttä kuin voimistelu.

Kirjassa on kahdenlaisia artikkeleita, teemoitettuja ja tiettyä urheilulajia käsitteleviä. Teemallisissa artikkeleissa käsitellään muun muassa olympiadiplomatiaa, kisojen markkinointia, amatööri-ammattilais -kysymystä, urheilujournalismia, penkkiurheilua ja kisojen perintöä. Teemoitetut artikkelit nostavat kirjan selkeästi tavanomaisten kisakatsausten yläpuolelle niin tiedollisen sisällön kuin luettavuudenkin kannalta. Urheilulajeja ja suomalaisten menestystarinoita lähestytään ihailtavan usein yksilöiden eikä niinkään tilastojen kautta. Taitamattomissa käsissä puisevaksi muuttuva kisatulosten kertaaminen on näin saatu kiinnostavaan muotoon, ja elämäkerrallinen kerrontatapa auttaa hahmottamaan suomalaisurheilijoiden elämää myös Tukholman kisojen ulkopuolella. Näin esitellään esimerkiksi kiekonheittäjä Armas Taipale ja pitkänmatkanjuoksija Hannes Kolehmainen.

Runsaasti kuvitetun teoksen taitto on onnistunut, vaikka marginaalit ovatkin omaan makuuni hieman liian kapeat. Leveämmillä marginaaleilla rivien pituus olisi lyhentynyt ja kirjan yleisilme keventynyt. Kirjassa ei ole viitteitä, mutta kullekin artikkelille on kirjan takaosassa ilmoitettu niin käytetty arkistoaineisto kuin tutkimuskirjallisuuskin. Se, että viitteitä ei ole, käy hyvin yksiin kirjan tyylin kanssa. Uskon kirjan vetoavan urheiluhistorioitsijoiden lisäksi myös muihin historioitsijoihin, ja sen lisäksi se on onnistuttu pitämään tyylillisesti myös laajempaa lukijakuntaa kiinnostavana.   

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *