(Parempi) maailma ilman ihmistä

Mukaansatempaava, joskin paikoitellen uuvuttavan kuvainnollinen ajatusleikki maailmasta ennen meitä ja meidän jalkeemme – ja siitä, mitä tapahtui tällä välillä.

Weisman, Alan: Maailma ilman meitä [World Without Us]. Käännös: Lempinen, Ulla; Ohinmaa ,Tiina. Atena Kustannus, 2008. 400 sivua. ISBN 978-951-796-531-6.

Alan Weismanin, Arizonan yliopiston journalismin apulaisprofessorin ja arvostetun journalistin, teos Maailma ilman meitä on sekä mielenkiintoinen ajatusleikki maapallon tilasta ilman meitä että tietopaketti maapallon tilasta ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Kuten Weisman kiitoksessaan toteaa, ei hän nuorena miehenä osannut päättää, mitä tieteen alaa lähteä tutkimaan, on hän journalistina voinut haastatella ja tutustua kavalkadiin eri tieteen alojen edustajia. Heidän kauttaan hän pyrkii piirtämään kuvan maapallomme tilasta, sen heikkenemisestä ihmisten toiminnan myötä ja tulevaisuudesta, joka on väistämättä dramaattinen. On siinä ihminen tai ei, Weisman keskittyy kuvaamaan hänelle rakkaan planeetan selviytymistaistelua. Weismanille maapallo on sitkeä selviytyjä, joka kykenee huimiin muuntautumisleikkeihin ja uuvuttaviin taisteluihin. Se on tunteva ja kaipaava yksilö. Mennyt on tulevan peili?

Weismanin teos on piinallinen kertomus siitä, miten moni asia on mennyt pieleen. Hän kertoo unohtuneista historian merkkipaaluista, kuten istutuksista, siirroista ja sukupuutoista, joita ilman ympäristömme olisi hyvin erilainen. Näissä surullisissa tarinoissa ihmisen tietämättömyydellä ja sattumalla on iso rooli: miten paljon luonnon prosesseja olemmekaan aliarvioineet! Historian kriisien kautta heijastuu tulevaisuus, jossa jokin menee pieleen. Mitä tapahtuu jos maailman 439 ydinvoimalaa jäävät heitteille (s.277)? Miten todennäköistä on, että Ebolan kaltainen virus tappaa meidät (s. 310–311)? Weisman osoittaa, että moni hysterian mittakaavoihin yltävä skenaario on melko epätodennäköinen. Vaara vaanii paljon arkisemmassa: yhdyskuntarakenteen tai tekniikan pettäessä (mm. luku 3: kaupunki ilman meitä ja luku 10: homo sapiens petroleum) ja tukehduttaessamme luonnon ympärillämme roskaan (mm. luku 9: polymeerit ovat ikuisia).

Ihmiskunnan ekologisen jalanjäljen valtava koko tulee esiin ja nollista ei ole säästelemistä kun asiantuntijat esittelevät arvioita siitä, kuinka kauan kestää maapallon haavojen parantua. Ympäristöbiologian ja luonnonsuojelutieteen perusteet käydään lävitse; kirja soveltuu oppikirjan täydentäjäksi. Sen todistanee kunnioitettavan laaja ja kattava kirjallisuusluettelo sekä suomentajien käännöstyötä edesauttanut laaja-alainen asiantuntijajoukko. Lisäys Suomen ydinjätteenkäsittelyn toimintatavoista (s. 268) vahvistaa asiantuntevaa otetta. Teos esittelee myös kenties tuntemattomampia ”ympäristöihmeitä” kuten Bialowiezan metsän ja Afrikan lukuisa uniikkeja luonnonsuojelualueita Teos maapallosta – teos ihmisestä Weisman tuntee vaikuttavuuden välineet. Hän lähestyy aiheitaan henkilöiden kautta.

Jokaisen esiteltävän tutkijan löydösten lisäksi esitellään tämän habitus: on sydämellistä hopeahipsistä miestä ja solakkaa, nuorekasta 50-kymppistä. He ovat kuin tuttuja tai hyviä ystäviä – niin Weismanille kuin pian myös lukijoille. Heidän kauttaan tiede koetaan ja eletään. Vaikka miljoonat ja biljoonat ovat Weismaninkin kerronnan kautta esitettyinä vaikea ymmärtää, on se kaiken kaikkiaan helpompaa. Teoksessa mainittavaa maineikasta Maya-tutkijaa, Arthur Demarestia, lainatakseni ”tulemme tänne tutkimaan muinaista sivilisaatiota mutta opimmekin ymmärtämään nykyhetkeä” (s. 292). Saman tulkinnan voisi antaa koko teoksesta, joka maapallon sijasta on myös pitkälti kuvaus ihmisestä.

Loppu hyvin…? Teos Maailma ilman meitä muistuttaa, että luonnon muutos on myös väistämätöntä. Muutos on luonnon ainoa luontainen tila. Nykytilanteen kohtalokkuudesta huolimatta takana paistaa rakkaus maapalloon ja usko sen selviämiseen. Ihmisestä ei ole niin varma. Weisman haastaakin meidät älykkäänä lajina rajoittamaan väkilukumme kasvua. Jeremy Clarksonin, biologin, toteamusta lainaten (s. 346) ”Meidän kaltaisemme luovan ja oletettavasti älykkään lajin luulisi keksivän miten elää tasapainossa luonnon kanssa. Meillä on paljon opittavaa, mutten ole vielä heittänyt toivoa ihmisen suhteen.” Väestönkasvun rajoittamisen tärkeyden sekä lukija että eri kansainväliset yhteisöt ovat valmiit tunnustamaan, mutta yleisellä tasolla toimet väkiluvun rajoittamiseksi ovat pääasiassa olleet vähäiset. Kun omalla kohdallamme päätämme lapsiluvusta, miten paljon ajattelemme maapalloa, miten paljon omia haluja, toiveita tai perinteitä. Nopean väestönkasvun rajoittamisen epätodennäköisyyden myös Weisman tunnustaa ja teoksen kantava ajatuskin on, ”kun me häviämme”. Mutta parempi maailma säilyy. Weismanille parempi maailma on monimuotoisempi maailma (s. 356). Kirjan sanoma kiteytyy Jeremy Clarksonin toiseen toteamaan (s. 346): ”Tuntuu uskomattomalta, miten elämä kykenee jatkumaan missä tahansa oloissa. Se leviää kaikkialle, jos vain saa siihen mahdollisuuden”.

Välillä puuduttavaan mittakaavaan paisuva kuvailu ja oppikirjamaiset selvitykset maapallon synnystä tai jääkausien sykleistä olisivat pois karsittuna antaneet enemmän tilaa jouhevalle kerronnalle jossa Weisman on parhaimmillaan. Nyt teksti on paikka paikoin raskasta. Silti Maailma ilman meitä on suositeltavaa luettavaa jokaiselle, jolle maapallo on enemmän kuin kasa alkuaineita.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *