Paŝŝasta Suomi100-juhlaan – Matti Klingen päiväkirjasta 2016–2017

Etiketti, Suomi100 -juhlinta, Yhdysvallat, brexit, Venäjä ja Nato. Emeritusprofessori Matti Klingellä on näistä kaikista sananen sanottavanaan uusimmassa päiväkirjateoksessaan. Kuten aiemminkin, Klingen “sanaset” on kirjoitettu terävällä kynällä.  

Klinge, Matti: Paŝŝan epäsuosio. Päiväkirjastani 2016–2017. Siltala, 2017. 300 sivua. ISBN 978-952-234-475-5.

Matti Klingen päiväkirjasarjaa lukiessa ei tylsisty. Suorat mielipiteet värittävät toisinaan esitelmiltä tuntuvia päiväkirjatekstejä ja paikoin tuntuu, kuin istuisi Helsingin yliopiston päärakennuksen juhlasalissa kuuntelemassa historian professorin luentoa suurelta yleisöltä unohtuneesta suurmiehestä “Bonneval Ahmet Paššasta, Sulttaanin mörssärijoukkojen päämiehestä”, jonka harjoittamat diplomatiapyrkimykset Ruotsin ja Ottomaanien välillä 1700-luvun puolivälissä tuovat Klingelle mieleen ajankohtaisen “Nato-huuman” ja Venäjän pelon. Klingen päiväkirja on mielenkiintoinen sekoitus elämää nähneen, sivistyneen miehen ajatuksia sekä yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvan oppineen esseistin kirjoituksia.

Kuva: Humbaracı Ahmet pašša (Claude Alexandre de Bonneva)

image

“Naturens öra det är af metall: “Kling Kling eli! Klang!” Matti Klinge täytti vuonna 2016 elokuun 31. päivänä kunnioitettavat 80 vuotta ja viittaa päiväkirjassaan Esaias Tegnérin pilkkarunoon vuodelta 1815. Syntymäpäiväonnitteluistaan Klinge siteeraa runoilija Bérangeria “pourquoi ces fleurs?” Miksi nämä kukat?

Klingen päiväkirjasarja on hyvä esimerkki siitä, miten julkinen päiväkirja taipuu moneen. Nykyaikaisena blogina tai Twitter-tilinä Klingen päiväkirjasarja olisi verraton: se kommentoi ajankohtaisia asioita terävällä kielellä, arvostelee kirja-uutuuksia, luennoi ja esitelmöi aiheesta kuin aiheesta. Paššan epäsuosio -päiväkirjassa Klinge arvostelee Matti Vainion kirjoittaman elämäkerran edesmenneestä musiikkitieteen professorista Erik Tawaststjernasta. Klingen mukaan häneltä ei pyydetty haastattelua kirjaa varten, vaikka kuitenkin tunsi hyvin Erik Tawaststjernan ja pieni närkästys paistaa Klingen päiväkirjassa siitä, miten Vainio on kirjoittanut eräästä Matti Klingenkin todistamasta tapahtumasta ilman viitteitä. Klinge kirjoittaa, ettei pidä Vainiota parhaana mahdollisena biografina tätä elämäkertaa varten mutta tärkeintä kuitenkin oli, että muistelmateos tehtiin. Tätä lukiessa ainakin itselläni heräsi kysymys, olisiko Klinge kenties itse halunnut kirjoittaa elämäkertateoksen Erik Tawaststjernasta?

Risuja ja ruusuja Matti Klingeltä

Erkki Tuomiojan Poliittiset päiväkirjat 1995–1997-muistelmateos on ollut myös Matti Klingen lukulistalla ja kyseisiä muistelmia hän kuvailee paksuksi ja raskaslukuiseksi, mutta myös hyödylliseksi ja rehelliseksi. Jälkimmäinen adjektiivi on omiaan kuvaamaan Klingen päiväkirjasarjaa. Kaunokirjallisuuden vuoden 2016 Finlandia-voittajaa, Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista -teosta Klinge kehaisee hyväksi mutta niukaksi. Klinge kuitenkin kysyy, tunteeko Viikilä Pietaria, Engelin ihannekaupunkia? Klinge arvostelee päiväkirjassaan myös Markku Kivisen uuden romaanin Lähetin loppu sekä kollega Kimmo Rentolan Stalin ja Suomen kohtalo -teoksen.

Helsingin Sanomat toimittajineen ovat aiemmissakin Klingen päiväkirjasarjan osissa saaneet kritiikkiä osakseen historian tietämättömyydestään ja myös suoranaisesta russofobiasta. Tällä kertaa Klinge kritisoi muun muassa Laura Saarikosken Yhdysvaltoja koskevaa artikkelia. Myös Yhdysvallat ja Nato muistetaan mainita tuttuun tapaan negatiivisessa sävyssä. Muutenkin median angloamerikkalais-keskeisyys on asia, johon Klinge kiinnittää (ehkä liiankin) usein huomiota.

Helsingin Sanomien nykyisestä kielenkäytöstä tulee pyyhkeitä ja vertaapa Klinge hesaria myös jo iltapäivälehtiin, mikä lienee jo tuttu yleistys aiemmista päiväkirjoista. Iltapäivälehdet saavatkin Klingeltä kovaa kritiikkiä esimerkiksi Mauno Koiviston kuolemaan liittyvästä uutisoinnista: “Aivan näin halpahintaista ei historiankirjoitus saisi olla edes iltapäivälehdessä!”.

Suomi100-kritiikkiä

Klingen päiväkirja valottaa myös Helsingin Sanomien mielipidepalstallakin käytyä keskustelua Suomen itsenäisyyden juhlavuoden Suomi100-teemasta. Hyvissä ajoin juhlavuoden tietämillä Klinge toi julkisesti näkemyksensä esiin Suomen “oikeasta iästä”: “Suomi100” on terminä Klingen mukaan “väärä ja vahingollinen”, koska se johtaa harhaan, ettei Suomea olisi ollut tai se olisi ollut rutiköyhä ennen vuotta 1917. Myös turhaa itsenäisyysjuhlinnan ympärillä vellovaa sotakeskeisyyttä Klinge kritisoi. Suomen itsenäisyyteen mahtuu kuitenkin paljon muutakin kuin kolme sotaa. Klingen mukaan suomalainen isänmaallisuus on kuitenkin Maamme-laulun hengessä perusteiltaan rauhanomaista. Suomi100-juhlavuosi olisi voinut tuoda mukanaan enemmän julkista keskustelua Suomen olemassaolosta ennen vuotta 1917.

Suomi100-teeman kriitikkona Matti Klinge on kuitenkin ollut erittäin haluttu puhuja teemaan liittyviin tapahtumiin, kuten hän tammikuun 16.:ntena 2017 kirjoittaa. Aiheeseen liittyen Klinge pohtii historian käyttöä ja merkitystä, tavoitteita ja vaikutuksia. Gedenktage -tematiikan mukaan muisto- ja juhlapäivät eivät ole itsestään selviä, koska se mikä jonkin kansan tai ryhmän kannalta on arvokasta muistettavaksi, saattaa olla toiselle kansalle tai ryhmälle tappion tai vääryyden korostamista. Klingen mukaan esimerkiksi Suomen “itsenäisyyspäivän viettäminen” keksittiin vuonna 1919, jotta voidaan sivuuttaa vuoden 1918 vaiheiden muistaminen.

Suomi100 -jälkipuintia varmasti nähdään Klingen päiväkirjasarjan seuraavassa osassa, mikäli se tuttuun tapaan julkaistaan syksyllä 2018.

Äärimmäisen mielenkiintoisia Klingen päiväkirjassa 2016–2017 ovat ne pienet väläykset, joissa hän paljastaa omien muistelmiensa synty- ja ajatusprosessia. Maaliskuun 12:ntena 2017 Klinge paljastaa edistyneensä muistelmiensa kirjoittamisessa 1990-luvun kynnykselle. Klinge kirjoittaa, miten hän pyrkii minimoimaan muistinvaraisen tiedon osuuden ja pyrkivänsä käyttämään totuudenmukaisia lähteitä, esimerkiksi virallisia dokumentteja ja muita todisteita – kuten historioitsijan kuuluu! Klingen mukaan vaikkapa päiväkirjat “ovat puolueellista lähdeaineistoa”. Matti Klingen muistelmien viimeisin osa “Yliopistoa ja Itämerta. Muistelmia 1982–1990” julkaistiin loppukesällä 2017.

image

Kuva: Matti Klinge:Yliopistoa ja Itämerta. Muistelmia 1982–1990.

Emeritusprofessori Klinge käy yhä pitämässä luentosarjoja yliopistolla ja on mieltä lämmittävää lukea, kuinka positiivisesti Klinge suhtautuu nuoriin ylioppilaisiin ja tutkijoihin sekä muistaa myös kehua heitä pohdiskeleviksi ja tiedonhaluisiksi. Vasta väitellyttä Riikka-Maria Pöllää Klinge kutsuu huhtikuussa 2017 “uuden ajan airueeksi” eurooppalaisen ihmisihanteen tutkimuksen kentällä (toki Pöllän väitöskirjassa kiitellään myös Klingen panosta tutkimusaiheeseen). Omien oppilaidensa oppilaat ovat saaneet Klingeltä lempinimen “akateemiset lapsenlapset”.

Matti Klingen päiväkirjasarjan siirryttyä Otavalta kustannusyhtiö Siltalalle olemme saaneet monen päiväkirjan kohdalla ihastella kirjan kansipaperissa Klingen omaa taiteellista tuotantoa. “Paššan epäsuosiossa” kirjan kantta koristaa Klingen vesivärityö, jonka nimeä ei valitettavasti kerrota kirjan kansissa (tässä olisi Siltalalle ja Klingelle kehitysehdotus). Edellisessä päiväkirjasarjan osassa “Palmyran raunioilla. Päiväkirjastani 2015–2016”tulkitsen maalauksen esittävän juuri Palmyran raunioita, joten ehkä tässä uusimmassa osassa tummanpuhuvassa maalauksessa on itse Pašša?

image

Kuva: Matti Klingen akvarelli teoksen ”Palmyran raunioilla. Päiväkirjastani 2015–2016” kansikuvasta. Siltala.

Matti Klinge on koko akateemisen uransa aikana kunnostautunut historian puolustajana ja puolestapuhujana. Aihe kulkee tietysti mukana päiväkirjasarjassa. Klinge suosittelee lokakuun 1:senä 2016 historiasta kiinnostuneita tutustumaan lähdejulkaisuihin ja -sarjoihin – lukemaan “tilkkutäkkimäistä” historiaa, joka kuvittaa ja elävöittää “vakavaa ja asiallista menneisyyden kertomusta”. Vain historian avulla voidaan ylläpitää arvokasvatusta, mutta nykyinen tehosuorituskoulutus (opetushallitusbyrokraatit saavat päiväkirjassa ankaraa kritiikkiä) ei anna siihen puitteita. Filosofiaa Klinge pitää koululaisille liian abstraktina aiheena mutta toteutunut menneisyys antaisi konkreettisempaa aineistoa nuorille.

Historia – etenkin vanhempien aikojen historia – voi Klingen mukaan nimittäin kertoa parhaiten moraalin ja moraalittomuuden seurauksista.

Paŝŝan epäsuosio. Päiväkirjastani 2016–2017 on taattua, tuttua ja turvallista Matti Klingeä. Ovathan Klingen suorasanaisuus, uskallus sekä tekstin purevuus ja raikkaus höystettynä ajankohtaisuudella ne elementit, jotka tekevät Klingen päiväkirjasarjasta pakollisen lukukokemuksen vuodesta toiseen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *