Pätevä oppikirja kriminologiasta ja rikollisuudesta

Ahti Laitisen ja Kauko Aromaan teos Rikollisuus ja kriminologia (Vastapaino 2005) on uusin rikollisuutta ja kriminologiaa käsittelevä suomenkielinen oppikirja. Kirjan tarkoituksena on esitellä erilaisia näkökulmia kriminologiaan ja rikollisuuteen, minkä tekijät ovatkin toteuttaneet monipuolisesti ja perusteellisesti. Kirjassa esitellään paitsi rikollisuuden teoreettisia selitysmalleja ja rikosten ja rikollisuuden torjuntaa myös valkokaulusrikollisuutta, organisoitunutta ja järjestäytynyttä rikollisuutta ja rikosten tasoa ja seuraamuksia ja lopuksi vielä luodaan lyhyt silmäys rikollisuuteen ja kriminaalipolitiikkaan globalisaation kehyksessä. Teoksen alussa kirjoittajat määrittelevät kriminologian opiksi rikoksesta.

Laitinen, Ahti & Aromaa, Kauko: Rikollisuus ja kriminologia. Vastapaino, 2005. 272 sivua. ISBN 951-768-163-1.

Ahti Laitisen ja Kauko Aromaan teos Rikollisuus ja kriminologia (Vastapaino 2005) on uusin rikollisuutta ja kriminologiaa käsittelevä suomenkielinen oppikirja. Kirjan tarkoituksena on esitellä erilaisia näkökulmia kriminologiaan ja rikollisuuteen, minkä tekijät ovatkin toteuttaneet monipuolisesti ja perusteellisesti. Kirjassa esitellään paitsi rikollisuuden teoreettisia selitysmalleja ja rikosten ja rikollisuuden torjuntaa myös valkokaulusrikollisuutta, organisoitunutta ja järjestäytynyttä rikollisuutta ja rikosten tasoa ja seuraamuksia ja lopuksi vielä luodaan lyhyt silmäys rikollisuuteen ja kriminaalipolitiikkaan globalisaation kehyksessä.

Teoksen alussa kirjoittajat määrittelevät kriminologian opiksi rikoksesta. Tämä johtaa heidät pohtimaan, mitä rikos on. Kuten Laitinen ja Aromaa toteavat, kriminologien käyttämän rikosmääritelmän käyttökelpoisuus on suhteessa niihin ongelmiin ja teoreettisiin lähtökohtiin, joita kulloinkin lähdetään ratkomaan. Yleinen tapa määritellä rikos on tehdä se legaalisesti, rikos on tällöin oikeusormien mukaan rangaistavaan tekoon syyllistymistä. Rangaistavaan poikkevuuteen syyllistyminen on lisäksi aina myös sosiologinen ilmiö. Kriminologin olisikin aina osattava kysyä, millä perusteella jokin teko rikokseksi määritellään ja ketkä valvovat normin noudattamista.

Kirjan ensimmäinen luku sisältää hyödyllisiä rajanvetoja kriminologian ja sen lähikäsitteiden sekä eettisen ja epäeettisen teon ja kriminaalipolitiikan ja muun yhteiskuntapolitiikan välillä. Myös rikoksen eri elementit: motivoitunut tekijä, sopiva tilaisuus ja olemassaoleva kontrolli esitetään kiinnostavasti ja miellyttävästi yhteydessä seuraavaan lukuun, jossa tarkastellaan rikollisuuden teoreettisia selitysmalleja.

Kriminologian eri suuntauksien tarkastelu aloitetaan varhaisista klassisista ja uusklassisista teorioista ja viedään kriminaaliantropologian kautta kriminaalistatistiikkaan. Myös kriminaalibiologian, sosiobiologian, psykologian ja sosiologian keskeisimmät näkemykset rikollisuudesta esitetään. ”Pakollisten” teorioiden lisäksi esitellään muutamia aiemmissa oppikirjoissa vähemmälle huomiolle jääneitä rikollisuuden teorioita, kuten rikos rationaalisena valintana, rutiiniaktiviteettiteoria ja rikoksen taloustiede. Kohtuullisen suuren tilan varaaminen rikoksen jäsentämiselle kysyntä- ja tarjontamallien avulla saattaa ihmetyttää lukijaa aluksi, mutta ilahduttaa lopulta tuomalla aivan uuden näkökulman rikollisuuteen. Ajattelitko itse olevasi potentiaalinen hyödykkeen tarjoaja rikosmarkkinoilla? Mielenkiintoinen huomio on myös klassisten kriminologisten selitysmallien kiinnittyminen tunnettujen filosofien Hobbesin, Montesquieun ja Rousseaun ajatteluun. Tämä saa edelleen pohtimaan niitä yhteyksiä, joita laajemmilla yhteiskunnallisilla ajatusvirtauksilla, tuolloin esimerkiksi rationaalisella ihmiskäsityksellä, on ollut ja on edelleen kulloisenkin ajan ja paikan kriminaalipolitiikkaan.

Laitinen ja Aromaa käsittelevät rikosten ja rikollisuuden torjuntaa erilaisten lähestymistapojen, tai kuten he kirjoittavat, kriminaalipoliittisten suuntauksien, kautta. He esittelevät CPTED:n, rikosten tilannetorjunnan, sosiaalisen rikoksentorjunnan ja systemaattisen rikoksentorjunnan lähestymistavat. Esimerkiksi rakennetun ympäristön suunnittelun merkitystä rikollisuudessa painottava CPTED-malli (Crime Prevention Through Environmental Design) saa kirjassa runsaasti tilaa, mielestäni perustellusti. Turvallisen ympäristön käsittelyyn liitetty turvallisuus-sanan tarkastelu tuo näkyviin turvallisuuden kaksi merkitystä. Turvallisuus on sekä varmuutta suojautumisen pitävyydestä (security) että tunnetta turvallisuudesta (safety), ihmisten välistä vuorovaikutusta ja hyvinvointia. Pelkkä ulkoisen suojautumisen lisääminen ei välttämättä lisää ihmisten kokemaa kokonaisturvallisuutta, vaan hyvä ympäristö myös koetaan turvalliseksi.

Turvallisen ympäristön esittely eri teorioihin liittyvien esimerkkien pohjalta oli mielestäni luvun parasta antia. Osiota voi halutessaan käyttää vaikka oman pienimuotoisen turvallisuussuunnitelman tekemiseen tai oman ja lähiympäristön turvallisuuden parantamiseen. Tähän annetaan yksityiskohtaisia esimerkkejä, mikä erottaa kirjan käytännöllisyytensä takia positiivisesti monista vastaavista oppikirjoista. Systemaattisen rikoksentorjunnan osana Laitinen ja Aromaa esittelevät laajasti kansallisia ”Turvallisuustalkoita” – vuonna 1999 aloitettua rikoksentorjuntaohjelmaa – ja sen tuottamia käytännön sovellutuksia rikollisuuden vähentämiseksi. Osio tarjoaa ajankohtaista tietoa systemaattisen rikoksentorjunnan tilasta Suomessa ja Euroopassa.

Keskeisin ja sivumäärältään pisin luku kirjassa on omistettu valkokaulusrikollisuudelle, tai kuten myös voidaan sanoa, organisaatio-, yhteisö- tai talousrikollisuudelle. Kirjan suurin ero aiemmin lukemiini kriminologian oppikirjoihin onkin sen painotus tähän kriminologian ja rikollisuuden osa-alueeseen. Kirjoittajista Ahti Laitinen on tutkinut valkokaulusrikollisuutta aikaisemmissa teoksissaan runsaasti, joten kirjan painotus tulee tässä mielessä ymmärrettäväksi. Valkokaulusrikollisuuden laajaa käsittelyä puolustaa sen yleistyminen Suomessa osana laajempaa globalisoitumiskehitystä, joka voi johtaa myös suunnitelmallisen ja organisoituneen rikollisuuden kasvuun.

Valkokaulusrikollisuutta ja sen eroavuutta ”tavanomaisesta” rikollisuudesta käsitellään kirjassa useasta eri näkökulmasta, mikä tekee esityksestä melko teoreettisen. Tietenkin on tärkeää pohtia ilmiötä monesta eri näkökulmasta, mutta ehkä tähän osioon olisi kaivannut enemmän ajankohtaisia esimerkkejä, joita tuntuu nyky-Suomessakin riittävän runsaasti. Esimerkit olisivat voineet myös selventää yksilö- ja yhteisörikollisuuden hiuksenhienoa eroa, mitä tekijät, tämä myönnettäköön, yrittävätkin kirjassaan tehdä. Ero yksilö- ja yhteisörikollisuuden välillä vain ei selvästikään ole yksiselitteinen. Mielenkiintoinen yksityiskohta kirjassa on siinä esitettyjen erilaisten eettisten koodistojen suuri määrä, mikä varmasti palvelee lukijaa monella tavalla. Niistä kukin voi ottaa opikseen. Uutena talousrikollisuuden lajina kirjassa esitetään myös tietokonerikollisuus, jonka erilaisten rikostekniikoiden esittely on uutuudessaan kiinnostavaa.

Viimeinen laajempi luku koskee rikollisuuden tasoa ja sen mittamista. Kirjoittajat esittävät tärkeitä huomioita rikostilastojen tulkintaongelmista ja etenkin niiden vertailtavuuden vaikeuksista. Myös piilorikollisuutta käsitellään laajasti. Suomen rikollisuuden tasoa tarkastellessaan kirjoittajien huomion kiinnittää väite, että 1960-luku olisi ollut poikkeuksellisen vähärikoksinen vuosikymmen. Vaikka jätettäisiin laskuista kaikkein eniten kasvaneet rikostyypit, liikennerikokset ja varkaudet, voidaan todeta 1960-luvun olleen 1930- lukuun ja vuoteen 2002 nähden vähärikoksista aikaa. Tekijät arvelevat, että kulttuuriset ja sosiaaliset olot 1960-luvulla eivät suosineet korkeita rikoslukuja, koska ihmisten ja varsinkin nuorison usko tulevaisuuteen ja sosiaaliseen kohoamiseen oli korkea ja työttömyys ja alkoholin käyttö oli vähäistä. Suuri osa rikollisuuden kasvusta viime vuosisadan kuluessa palautuukin lisääntyneiden rikostilaisuuksien ja muuttuneen rikoksentekoympäristön vaikutukseksi.

Kokonaisuutena Laitisen ja Aromaan Rikollisuus ja kriminologia on laaja-alainen ja kriittisesti kirjoitettu johdatus keskeisiin kriminologian suuntauksiin ja aihealueisiin. Myös rikollisuus ja kriminaalipolitiikka ilmiöinä tulevat käsitellyksi laajasti ja asiantuntevasti. Parhaita puolia teoksessa sen laaja-alaisuuden lisäksi ovat sen selkeys ja kriittisyys, mikä näkyy kirjoittajien haluna kiistää, kysyä, ottaa kantaa ja väittää.

Kirjassa ei vain tyydytä toistamaan ennen mainittua, vaan koetetaan selvästi antaa oma panos suomalaiseen kriminologiseen keskusteluun. Kuten Laitinen ja Aromaa kirjan alkupuolella toteavat, he jatkavat rikoksen ja rikollisuuden sosiologisten lähestymistapojen ongelmien kehittelyä siitä, mihin parikymmentä vuotta sitten Anttila ja Törnudd teoksessaan Kriminologia ja kriminaalipolitiikka (1983) päätyivät. Laitisen ja Aromaan kirjassa kyse onkin nimenomaan ongelmien kehittelystä, valmiita vastauksia ei paljoa anneta, mutta työkaluja hyvin asetettujen kriminologisten kysymysten ratkaisemiseen kirjoittajat tarjoavat runsaasti.

Parhaimmillaan teos on rikollisuuden ja kriminologian oppikirjana. Lukuisat lähdeviitteet tarjoavat kiinnostuneille pääsyn vanhempiin kriminologian klassikoihin ja uudempien kriminologian suuntauksien esittely toimii virikkeenä niihin tutustumiseksi. Laitisen ja Aromaan kirja Rikollisuus ja kriminologia (Vastapaino 2005) on kriminologian ja rikollisuuden ajankohtainen suomalainen yleisesitys, jonka lukeminen on hyödyllistä, jos haluaa saada kokonaiskäsityksen kriminologian ja rikollisuuden keskeisistä suuntauksista ja ilmenemismuodoista Suomessa ja ulkomailla.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *