Perhe-elämää sodan varjossa

Missä on From? on yhden avioparin kirjeisiin perustuva lämminsävyinen kertomus siitä, miten tavalliset suomalaiset kokivat sodan. Kirjan keskushenkilö Einar From toimi jonkin aikaa myös Mannerheimin sotilaspalvelijana.  

From, Synnöve: Missä on From? Kenttäpostia Marskin sotilaspalvelijalta 1938-1943. Kustannus Oy Minerva, 2010. 192 sivua. ISBN 978-952-492-395-8.

Sotamuistelmien julkaisemisen pääpaino on jo jonkin aikaa ollut tavallisissa ihmisissä. Ymmärrettävää, sillä vaikuttajakansalaisten päiväkirjat ja kirjekokoelmat on jo pengottu ja julkaistu, mutta sukujen piironginlaatikoissa riittää vielä tavaraa. Synnöve Fromin teos, joka perustuu hänen vanhempiensa sota-ajan kirjeisiin, ei siis ole mitenkään ainutlaatuinen. Ei vaikka kustantaja onkin pyrkinyt nostamaan sen huomioarvoa alaotsikolla, joka antaa ymmärtää, että kirjan päähenkilö olisi palvellut Mannerheimia peräti viisi vuotta, vaikka aika oli tosiasiassa paljon lyhyempi.

Tätä älköön käsitettäkö moitteeksi: kirja on lämminsävyinen, pienimuotoinen mutta paikoin hyvinkin yksityiskohtainen ja varsin eloisa kuvaus erään nuorenparin arjesta sodan varjossa sekä avioliitosta, joka tuhansien muiden tavoin päättyi aviomiehen kuolemaan rintamalla.

 

Stadilaiselämää

Kirjan keskushenkilö on Einar From, joka vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Helsingin Ajurinkylässä eli nykyisellä Ruskeasuolla. Siellä oli pieniä taloja vuokratuilla tonteilla, ja Haagan kauppalan asukkaat kulkivat läheistä Viertotietä (nykyistä Mannerheimintietä) pitkin kaupunkiin. Fromin perhe oli suomenruotsalainen työläisperhe, jonka isä aloitti ajurina, siirtyi sitten ahtaajaksi ja yleni lopulta huolintaliikkeen varastonhoitajaksi. Einar, kuusilapsisen perheen kuopus, kävi sisarustensa tavoin kansakoulun ja hankki itselleen hienomekaanikon ammatin oppisopimustietä eli kisällinä työskennellen.

Hän tapasi tulevan vaimonsa Sirkan Munkkiniemen sillan pielessä sijainneella tanssilavalla vuonna 1937. Kirjan kuvaukset sotia edeltäneistä vuosista, helsinkiläisnuorten ja –perheiden elämästä ja vapaa-ajanvietosta sekä nuorten seurustelusta ovat paikoin hyvinkin eloisia, joskin lyhyitä. ”Punaisena lankana” kulkeva kirjeenvaihto on mukana tässäkin: Einar kirjoitti Sirkalleen Vaasan kasarmilta, jossa oli asevelvollisuuttaan suorittamassa.

 

Päämajan lähetti

Talvisodan sytyttyä Einar From sai komennuksen päämajaan Mikkeliin. Hän toimi pääosin lähettinä, mutta hoiti välillä myös Mannerheimin sotilaspalvelijan tehtäviä. Pääesikunnan komento-osasto oli selvittänyt nuoren miehen sukujuuret, ennen kuin Einar pääsi ylipäällikön läheisyyteen, ja Mannerheimia itseään huvitti miehen sukunimi (From = hurskas, lauhkea).

Einar matkusti useaan kertaan esimiehensä seurueessa rintamalle tai rintaman läheisyyteen, mutta sensuurin takia ei kirjeissä tietenkään voinut kertoa, mitä kaikkea noilla matkoilla tehtiin ja nähtiin. Pommitukset olivat alituisena vaarana, ja sotamies (myöhemmin korpraali) From sai kantaa esimiehensä tavaroita moneen kertaan lakananyytissä pitkin radanvarsia ja lumisia metsiä, kun viholliskoneet hyökkäsivät.

Maaliskuussa 1940 siniristiliput nuokkuivat puolitangossa ympäri maata. Raskaana pidetyn ja ehdoiltaan epäoikeudenmukaiseksi katsotun rauhan tulon jälkeenkään ei päämajasta vähennetty väkeä kovin helposti. Einarin ja Sirkan naimisiinmeno oli lykkääntynyt moneen kertaan, mutta kun esikoista jo odotettiin, ystävällinen päämajan eversti järjesti maaliskuun lopulla lähetille lomaa häitä varten ja lisäksi matkan Helsinkiin ylipäällikön autossa. Mannerheim oli aikonut tulla häihinkin, mutta ei kiireiltään ehtinyt, vaan lähetti parille rahalahjan.

Pari tuntia häiden jälkeen tuore aviomies oli taas matkalla Mikkeliin. Hänet kotiutettiin toukokuussa, jolloin päämajakin siirtyi Helsinkiin.

 

Jatkosotaan

Kesäkuussa 1941 Einar määrättiin Hangon ryhmään Neuvostoliiton tuolloisen vuokra-alueen rajalle. Hänet kutsuttiin kuitenkin takaisin päämajaan, kirjan mukaan Mannerheimin nimenomaisesta käskystä. Jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana hän palveli päivät esikunnassa lähettinä ja illat sotilaspalvelijana rantahuvilalla, jossa Mannerheim adjutantteineen sekä hänen kodinhoitajansa ja autonkuljettajansa asuivat.

Kirja kuvailee enimmäkseen pieniä arkisia sattumuksia, mutta päämajan päivärutiinin rinnalla käydään läpi sotatapahtumia sen verran, että lukija pysyy kärryillä sodan kulusta, rintamien siirtymisestä ja sotaakäyvän maan yleisestä mielialasta. Nämä seikat vaikuttavat tietysti myös päämajan ilmapiiriin: esimerkiksi sodan alussa Mannerheimin kuvataan olleen pahantuulinen, väsynyt ja hermostunut. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tomera korpraali uskalsi välillä olla eri mieltä esimiehensä kanssa. Toisinaan From jopa komenteli Mannerheimia, ja näyttää silloin tällöin saaneen huumorilla tiukankin tilanteen laukeamaan. Mutta vaikka Mannerheim oli lähimmilleen varsin tiukka esimies – esimerkiksi lomia he eivät juurikaan saaneet – hän näyttää huolehtineen näistä joskus suorastaan patriarkaalisella tavalla. Kun Einar Fromin esikoinen, tuolloin vajaan vuoden ikäinen Synnöve, joutui sairaalaan syksyllä 1941, Mannerheim maksoi omista rahoistaan lapsen hoitokulut.

Tarinassa on vahvasti mukana kotirintaman arki: puute ja pelko, kekseliäät konstit joilla äidit pitivät lapsensa ruuassa ja vaatteissa, pienet ilot jotka Sirkka Fromin kohdalla nousivat lähinnä tuttujen ja sukulaisten tapaamisesta. Autenttisia kirjeitä kirjassa voisi olla enemmänkin, nyt niiden sisältöä lähinnä selostetaan. Joissakin julkaistuissa kirjeissä, niin talvi- kuin jatkosodankin aikana kirjoitetuissa, näkyy se neuvokkuus, jolla ihmiset kertoivat toisilleen asioita, joista sensuurin takia piti vaieta. Esimerkiksi se, mihin komennukset veivät tai missä oli taisteltu ja millaisin tuloksin, kerrottiin kiertoilmauksin jotka molemmat osapuolet varmaankin ymmärsivät.

 

Rintamalle

Jo talvisodan aikana Einar From kirjoitti, että hän haluaisi olla mieluummin rintamalla kuin päämajassa. Jatkosodan aikaan hän anoi toistuvasti siirtoa rintamalle, mutta vasta elokuussa Mannerheim suostui sotilaspalvelijansa pyyntöön. Marraskuussa 1942 From komennettiin Karhumäkeen, jossa lähinnä korjaili puhelinlankoja – taistelutoimintaahan tuolla rintamanosalla ei mainittavasti ollut. Sirkka From alkoi odottaa toista lastaan.

Kirjeiden sävy muuttuu selvästi viimeistään vuoden 1943 alussa. Niissä kuvastuu sotaväsymys ja pelko tulevasta, mutta jo jouluna 1942 Einar From, joka ei näytä olleen kovinkaan uskonnollinen, pohdiskeli hengellisiä asioita ja toivoi rakkailleen Jumalan varjelusta. Hänen omalla kohdallaan sitä ei ollut: 21.4.1943 kranaatti osui Fromiin, joka oli kolmen muun miehen kanssa suunnittelemassa kapulatietä (pyöröhirsistä rakennettu hevostie). Hän kuoli silmänräpäyksessä.

Sirkka, joka oli tuolloin viimeisillään raskaana, sai tiedon pastorilta, joka tuli tapaamaan häntä kesken ikkunanpesun. Sota-ajan naisille tyypilliseen tapaan Sirkka otti iskun vastaan hyvin tyynesti, kotiaskareitaan jatkaen. Tai ainakin näin kirjassa kerrotaan: juuri tuo tyyneyshän oli se ominaisuus, jota sotapropaganda kotirintaman naisten mieleen pyrki iskostamaan.

Hieman myöhemmin Sirkka From sai kirjeet miehensä komppanianpäälliköltä ja joukko-osaston pastorilta. Niissä kerrottiin yksityiskohtaisesti Einarin viimeisistä hetkistä, ja ne on kokonaisuudessaan otettu kirjaan, joka päättyy lyhyeen sankarihautajaisten kuvaukseen. Myös nämä kirjeet ovat tyypillisiä sota-ajan kirjeenvaihdon edustajia: niin pappi kuin asetoveritkin pyrkivät vakuuttamaan omaisille, ettei sankarivainajan tarvinnut kuollessaan kärsiä ja että uhri oli annettu isänmaan parhaaksi.

 

Jatko jää avoimeksi

Kirjan alkusanoista käy ilmi, että sen tekijä Synnöve From on halunnut kirjallaan kunnioittaa vanhempiensa muistoa, ja teos onkin omistettu tekijän sekä hänen veljensä lapsille ja lastenlapsille.

Missä on From? –kirjassa on oivallettu perhetarinan sitominen laajempaan kontekstiin, ja sotatapahtumien listaus uppoaa muuhun tekstiin varsin hyvin. Lukija, joka ehtii jo kirjan mittaan läheisesti tutustua Fromin pieneen perheeseen, kaipaisi ehkä jonkinlaisia jälkisanoja. Kirjan viimeisiksi kappaleiksi jää toteamus Sirkan suuresta surusta ja uskonnon tuomasta lohdusta, pariskunnan pojan syntymästä isän hautajaisten jälkeen ja siitä, että sotaleski Sirkalle myönnettiin vapaudenristin sururisti (Einar oli saanut 4. luokan vapaudenristin jo helmikuussa 1941). Samalla muistutetaan numerotiedoin, ettei perheen kohtalo ollut ainutlaatuinen, sillä sotaleskiä ja -orpoja jäi kymmenintuhansin. Vaikka kyse onkin tavallisista ihmisistä, joilla on oikeutensa yksityisyyteen, olisi lopussa voinut lyhyesti kertoa, mitä perheelle isän kuoltua ja sodan jälkeen tapahtui. Tekijän aikuiselämän vaiheista mainitaan lyhyesti kirjan lievetekstissä.

Teoksen lähde- ja kirjallisuusluettelossa on mainittu viitisenkymmentä kirjaa, yksi gradu ja muutamia lehtiartikkeleita. Lähteisiin viitataan perin harvoin, mikä osittain sujuvoittaa tekstiä, mutta jättää lukijan monesti pohtimaan, kuka oikein onkaan äänessä: Synnöve joka on kuullut sota-ajan kokemuksista äidiltään ja muulta suvultaan vai joku muu aikalaismuistelija tai kenties tutkija (kirjallisuusluettelossa on sekä aikalaiskuvauksia että tutkimuksiksi luokiteltavia teoksia).

Harmittavasti kirjassa on huolimattomuusvirheitä, jotka ammattitaitoisen kustannustoimittajan olisi luullut korjaavan. Marski ja hänen ”hovinsa” –kirjan kirjoittajan Taru Stenvallin sukunimi on tekstiin kirjoitettu tupla-weellä, lähdeluettelossa se on oikein. Einar Fromin pojan kerrotaan syntyneen 2 viikkoa isänsä kuoleman jälkeen, mutta kun lähekkäisillä sivuilla on isän kuolinpäivänä 21.4. ja pojan syntymäpäivänä 16.5., on ajanlasku hiukan pielessä. Muutakin pikku kömmähtelyä on pitkin matkaa. Kirjan luettavuutta se ei juuri huononna; todistaapahan vain että oikolukijat ovat kadonneet ja kustannustoimittajilla on nykyisin tavaton kiire.

Marsalkasta, joka on epäilemättä kaupallisista syistä nostettu kirjan alaotsikkoon ja kirjan kansikuvaan (jossa hänen lisäkseen marssivat myös Adolf Hitler ja presidentti Risto Ryti), on kirjoitettu niin paljon, etteivät hänen sotilaspalvelijansa niukkasanaiset kertomukset juuri uutta tietoa tuo, vaan kirja valottaa pääasiallisesti sotamies Fromin ja hänen lähimpiensä elämää. Tämäntyyppisiä aineistoja on varmaan lukemattomien suomalaisperheiden ja –sukujen arkistoissa, ja vaikka ne ovatkin vain yhdestä suvusta tai perheestä kertovaa mikrohistoriaa, niillä on oma todistusarvonsa ja tehtävänsä seitsemän vuosikymmentä sitten eletyn arjen ja ajan ilmapiirin kuvaajina.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *