Perinteinen, tuttu — uusi ja tuntematon pipari

Miksi jouluksi leivotaan piparista juuri possuja, tähtiä ja sydämiä? Mistä tämä ”aina” jouluun kuulunut leivonnainen on oikein meille tullut? Millainen kertomus liittyy Hannun ja Kertun löytämään piparkakkutaloon? Kenen kuulun kirjailijan kerrotaan sanoneen: "Vaikkei minulla maailmassa olisi kuin yksi ainoa penni rahaa, niin ostaisin sillä piparkakun.

Mattila, Anna-Liisa: Piparikirja. Atena Kustannus, 2001. 112 sivua. ISBN 951-796-263-0.

Miksi jouluksi leivotaan piparista juuri possuja, tähtiä ja sydämiä? Mistä tämä ”aina” jouluun kuulunut leivonnainen on oikein meille tullut? Millainen kertomus liittyy Hannun ja Kertun löytämään piparkakkutaloon? Kenen kuulun kirjailijan kerrotaan sanoneen: "Vaikkei minulla maailmassa olisi kuin yksi ainoa penni rahaa, niin ostaisin sillä piparkakun."? Näihin ja moniin muihin piparipohjaisiin kysymyksiin vastaa Anna-Liisa Mattilan Piparikirja.

Kirja jakaantuu yhdeksään päälukuun, jossa selvitetään hunajakakun ja sen myöhäisemmän muunnoksen, piparkakun, historiaa, symbolikieltä, paikkaa vuoden- ja elämänkaaren juhlissa ja asemaa omana taiteenmuotonaan. Kirjan loppuosan muodostaa Mattilan valikoitujen piparireseptien kokoelma, joka sisältää esimerkiksi 1100-luvulta oleva Hildegardin hermo- ja älypipareiden reseptin.

Piparin pitkä historia

Piparikirjan historiaosuudessa selviää, että hunajakakun syntyä on vaikea paikantaa tarkkaan aikaan ja paikkaan. Pitkästä historiasta kertoo se, että esimerkiksi faarao Ramseksen haudasta löytyi 1500 eKr. leivottuja hunajakakkuja ja Raamatussa hunajakakut mainitaan usein. Hunaja oli 1400-luvulle saakka ainoa makeutusaine ja hyvin säilyviä hunajakakkuja nauttivat niin keskiaikaiset munkit, paimenet kuin viikingitkin.

Hunajan voimaan on uskottu aina: antiikissa sitä pidettiin pitkän iän salaisuutena, keskiajan lääketiede taas uskoi hunajan parantavan voiman perustuvan mehiläisten synnittömyyteen. Myös nykyään tiedetään, että hunajan nauttiminen on hyvästä esimerkiksi kuumeiselle. Erona on vain se, että tänään tätä ”jumalten ruokaa” saa tavallisesta marketista, kun sitä keskiajalla myytiin apteekeissa. Hunajakakkuja myös uhrattiin jumalille ja jotta jumalat paremmin ymmärtäisivät, mitä heiltä toivottiin, ryhdyttiin leivonnaisia muotoilemaan tietynlaisiksi hahmoiksi: esimerkiksi viikingit uhrasivat sian muotoisia hunajaleipiä rikkauden varmistamiseksi.

Eurooppaan hunajakakut tulivat Kreikan kautta Egyptistä kehittyen hieman eri muunnoksiksi eri maissa. Hunajakakkuja saivat valmistaa kauan vain luostarit, joille kertyi runsaasti ylimääräistä hunajaa mehiläisvahaisten kynttilöiden ja votiivilahjojen valmistamisen sivutuotteena. Vähitellen leivontaoikeuksia annettiin myös leipureille.

Ehtiessään Saksan kautta pohjoiseen hunajakakkuperinteestä olivat karisseet kauniit puuleikkausmuotit ja sokeri oli syrjäyttänyt hunajan perusraaka-aineena. Taikinaan ryhdyttiin myös lisäämään voita. Säilyneiden asiakirjalähteiden mukaan Suomeen tuotiin pipareita viimeistään 1600-luvun lopulla ja vähitellen piparit siirtyivät torikaupasta kodeissakin leivottaviksi. Myös mausteiden käyttö lisääntyi ja nimikin oli siinä vaiheessa vaihtunut: pippuri antoi nimensä piparkakulle, paikoin leivotaan yhä inkiväärikakkuja toisen suositun ja huokeahintaisen mausteen mukaan. Piparikirjassa poiketaan muutaman sivun verran selvittelemään näiden ja myös muiden tunnetuimpien pipareissa käytettyjen mausteiden – joiden tuoksua pidettiin tervehdyksenä paratiisista – historiaa.

Piparkakun symbolikieli ja piparitarinat

Paitsi jouluun, ovat hunaja- ja piparkakut liittyneet vuodenvaihteen ja pääsiäisen juhla-aikoihin. Myös elämänkaaren riiteissä hunajakakulla on ollut paikkansa: Unkarissa tyttö on saattanut piparin symbolikielellä kertoa vastauksensa kosintaan. Samassa maassa, hunajakakun pyhätössä, hunajakakulla on ollut merkitystä myös kansallissymbolina aikana, jolloin Habsburgeja vastustettiin painamalla käyttökiellossa ollut vaakuna hunajakakkuun. Piparikirjan yksi aukeama on varattu hunaja- ja piparkakkujen symbolisten merkkien selityksille ja sieltä selviää, että esimerkiksi sydän voi symboloida niinkin moninaisia asioita kuin "rakkaus, onni, pahaa karkoittava, Marian ja Jeesuksen symboli, elämän koti, uskollisuus" (s.43).

Piparikirjan mielenkiintoisinta antia ovat ”Piparisia tarinataloja” ja ”Muistojen kakut” -nimiset luvut, joissa kerrotaan piparkakkujen punoutumisesta osaksi kulttuurista kuvastoa. Esimerkiksi tuttu satu Hannusta ja Kertusta palautuu 1600-luvun Saksaan ja leipureiden välisiin kiistoihin. Piparkakkutalon ”paha noita” olikin poikkeuksellisen hyvin menestynyt naisyrittäjä, jonka kateellinen kollega Hans sisarensa Gretelin avustuksella poltti uunissa. Myös monissa maailmankirjallisuuden klassikoissa piparkakut esiintyvät osana tapahtumien kulkua tai muistin ankkureina; viimeisen penninsä sijoittaisi piparkakkuun Shakespeare. Mattila kertoo myös sinnikkäistä ja yritteliäistä Lindblomin naisista, jotka kehittelivät 1800-luvun lopun Naantalissa menestyksekkään piparireseptin, todennäköisesti saman, jolla valmistetaan nykyisin Naantalin perinneruokapipareita. Näissä luvuissa kirjoittaja itse myös tulee selkeämmin läsnäolevaksi kirjaan ja kertoo myös omasta suhteestaan pipareihin, joista tuli hänen leipominaan jo lapsena hyviä ”vain itsestään”.

Piparkakkujen tärkeästä paikasta ainakin Länsi- ja Pohjois-Euroopassa kertoo se, että piparireseptit ovat kauan olleet arvokasta omaisuutta ja niitä on varjeltu tarkoin. Pipareiden aitoutta varjellaan myös muilla tavoin: Mattila kertoo, kuinka viime joulun alla britit järkyttyivät aikeesta paistaa joulu-ukkojen rinnalle jouluakkoja. Myös pula-aikoina pipareita on yritetty leipoa, ehkä muunnellen ja vähän – tai ne ovat olleet läsnä ainakin postikorteissa. Toisaalta pipari on myös muuntelukykyinen: amerikkalaistuneet eurooppalaiset leipovat halloweenpipareita ja Oulussa on Mattilan tietojen mukaan poliisipipareita. Pipareiden leivontaan liittyvä tuoksukin on muunneltavissa: taannoin löysin tavaratalosta paketin, joka sisälsi savisen piparin ja pullollisen siihen pirskotettavaksi tarkoitettua piparintuoksua.

Piparikirjan teoreettinen ja metodologinen hauraus

Mattila ei rasita lukijaa yksityiskohtaisemmalla teoretisoinnilla eikä lähdeviitteillä – lisätietoa janoava joutuu valitettavasti tyytymään vain suppeaan kirjallisuusluetteloon, jonka pohjalta ei pitkälle pötki. Kirjallisuuslistasta puuttuvat kokonaan esimerkiksi kansatieteelliset ruokaperinteen tutkimukset (Bo Lönnqvistin ”Leivosta” lukuun ottamatta), tapakulttuuria käsittelevät teokset ja lukuisat ruoan kulttuurisia merkityksiä teoretisoivat klassikot eikä siinä esiintyviäkään teoksia esitellä tekstissä. Vaikka Piparikirja ei olekaan varsinainen tieteellinen tutkimus, vaan lähinnä tietokirjan ja kulttuurihistoriallisen leivontakirjan risteytys, olisin kaivannut kiinnostuneille lisää johtolankoja ruokatutkimuksen pariin (mielenkiintoisia näkökulmia avaavat esimerkiksi verkkolehti Eloren ruokateemaiset artikkelit osoitteessa http://cc.joensuu.fi/~loristi/2_01/sis201.html). Lisäksi olisi ollut mielenkiintoista kuulla enemmän Mattilan varsinaisesta hunajakakku- ja piparitutkimuksesta, jota hän on graduaan (jota sitäkään ei kummallista kyllä edes mainita kirjassa) varten tehnyt – Piparikirjan rivien välistä tihkuu tietoa ainakin Unkarissa suoritetusta kenttätyöstä ja Mattilan haasteellisesta reseptijahdista Suomessa.

Piparikirjan toinen heikkous on epätarkkuus: paikoin samassa kappaleessa hypitään kaupungista, maasta ja tavasta toiseen sen tarkemmin määrittelemättä asioille edes väljiä ajallisia kehyksiä. Vieläkö Unkarissa viedään vastasyntyneelle sydämenmuotoinen hunajakakku, mézeskalács? Toisaalta tällä yleisen ja erityisen, kaukaisen ja läheisen limittävällä tarkastelutavalla on todennäköisesti haluttu osoittaa, kuinka mielenkiintoinen ja jännittävä tuttukin asia voi olla ja millaisiin laajoihin merkitysyhteyksiin se voi palautua.

Joka tapauksessa Piparikirjan paikoin jo liiallinenkin keveys, epätarkkuus ja ylimalkaisuus ehkä kielivät kustannustoimittajan halusta varmistaa, että teoksesta tulee tarpeeksi helposti sulatettavaa luettavaa myös muulle kuin akateemiselle yleisölle. En kuitenkaan usko, että esimerkiksi yksi luku, jossa Mattila olisi kertonut piparimatkoistaan ja yleisellä tasolla tutkimuksensa etenemisestä, olisi säikyttänyt lukijoita. Tasapainoilu tutkimustekstin ja sulavan yleisesityksen välillä ei ole varmasti ollut helppoa ja Mattila lienee tehnyt suuren työn tiivistäessään ja oikoessaan. Jo siksikin olisi ollut reilua kertoa Piparikirjan synnyttäneestä laajemmasta opinnäytetyötutkimuksesta.

Kuvia Piparikirjassa on runsaasti ja ne on valittu onnistuneesti niin, että ne toimivat vuoropuhelussa tekstin kanssa. Vanhoja taideteoksia, lehtikuvia ja nykyaikaisia valokuvia vuorotellen konkretisoidaan, kuinka selkeällä tavalla mennyt on läsnä nykyisessä; piparkakun kansainvälistä luonnetta on esiin nostettu valitsemalla runsaasti kuvia eri maista.

Kirjan taitto on selkeä, tarpeeksi väljä ja lukijaystävällinen – kiitos siitä kuuluu Jyrki Markkaselle. Teema näkyy jokaisella sivulla graafisen ulkoasun kautta ja aukeamien keskeisiä tietosisältöjä ja kuvatekstejä on laatikoitu marginaaliin erillisiksi makupaloiksi. Kirjan yleisilme on huoliteltu ja värikäs ja samaa voi sanoa myös Mattilan sulavasta, tarinoivasta ja turhia koukeroita kaihtavasta, mutta asiantuntijan otteen leimaamasta kirjoitustavasta.

Piparikirja sopii mainiosti välipalaksi kenelle tahansa ja on kerrassaan herkullinen lukuelämys. Erityiskiitokset Mattila ansaitsee uuden näkökulman avaamisesta kaikille näennäisen tuttuun asiaan sekä harvinaisten piparireseptien julkaisemisesta. Lisäksi kirja ylittää takakansitekstin odotukset: Mattila ei tyydy pelkästään ”johdattamaan lukijaa piparin herkullisille juurille” vaan esittelee myös piparin moninaisia nykymuotoja. Kirja on herättänyt suuren yleisön mielenkiinnon ja siihen onkin ollut mahdotonta olla törmäämättä eri alojen lehdissä, kirjakaupassa ja museoissa, mikä osaltaan osoittaa sen, että kirjalle on ollut selvää tilausta: perinteinen ja tuttu onkin samalla uusi ja tuntematon.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *