Jos mitään historianopetuksesta on mieleen jäänyt, ainakin tämän tarinan pitäisi olla puhki koluttu – kuinka kreikkalaiset kaupunkivaltiot ’länsimaisen sivistyksen etuvartijoina’ löivät ylivoimaisen itämaisen tyrannin, Persian suurkuninkaan.

Heti kirjan alussa Tom Holland tuhoaa tämän asetelman, ja piirtää asetelman kahdesta rähinöivästä terroristivaltiosta, orjien avulla rikastuneesta Ateenasta sekä sotilasdiktatuuri Spartasta, jotka joutuvat törmäyskurssille monikulttuurista supervalta-Persiaa vastaan.

Juoni kirjassa on klassinen: Daavid voittaa Goljatin, lilliputti jättiläisen – mutta missä voi olla jännitystä, kun lopputulos on tiedossa? Marathonin, Thermopylain, Salamiin taistelut käytiin lähes 2500 vuotta sitten, tuloksia ei ole tarpeen veikkailla. Holland kuitenkin pitää lukijaa otteessaan kuin leikitellen. Kaiken lisäksi Holland, itse koulutukseltaan historioitsija, käy kirjassa ja sen alaviitteissä (mitä ylellisyyttä!) keskustelua eri tutkimuksen tulkintalinjojen välillä ja on perillä viimeisimmästäkin alan tutkimuksesta. Missään kohtaa tämä ei kuitenkaan saa yliotetta tarinan kerronnalta, joka oivallisen käännöksen jouduttamana soljuu eteenpäin.

Historiankirjoitus länsimaissa alkoi Herodotoksen kertomuksella juuri näistä samoista sodista. Tämä kirja merkitsee paluuta tämän historiankirjoituksen isän teemoihin ja tunnelmiin: tarina on jännittävä ja sivistynyt, ja se kerrotaan myös Persian valtakunnan kannalta. Nimenomaan idän suurvaltaa kuvaavista luvuista myös antiikintutkija löytää itselleen uusia näkökulmia. Ei ihme, että The Classical Association (Brittiseurojen ei ole tarpeen ilmaista maantieteellistä toiminta-aluettaan nimessään!) myönsi vuonna 2007 Hollandille palkinnon vuoden merkittävimpänä antiikin kulttuurin tunnetuksi tekijänä, perusteena tämä kirja ja sitä edeltänyt Rubikon – Rooman tasavallan loisto ja rappio.

Näppärästi Holland luo hienovaraisia yhteyksiä persialaissotien ja ’terrorismin vastaisen taistelun’, sekä tämän päivän maailman mahtavimpien maiden ja suurkuninkaan hovin välille. Keskeinen kirjan sanoma on, kuinka paljosta esimerkiksi vanha Brittien maailmanvalta tai nykyinen Yhdysvaltojen johtama valtajärjestelmä on velkaa persialaisten luomille tavoille luoda ja hallita imperiumeja – miten käyttää uskontoa ja uskonnollista retoriikkaa vallan välineenä, miten leimata vastustajat ’pahan akseliksi’ ja itsensä sivistyksen tai demokratian lähettilääksi. Tässä kirjassa ’itä’ ei ole paha ja vieras – vierauden ja toiseuden perikuva on kreikkalainen Sparta, petollisuus ja selkäänpuukotus taas on ateenalaisten ylimysten tavaramerkki. ”Sotakuume oli huumetta, johon demokratiat näyttävät olevan erityisen mieltyneitä”.

Kun teoksen kantavia teemoja on länsimaisen ihmisen muokkautuminen sekä ’persialaisten’ että ’kreikkalaisten’ mallien mukaan, on sääli, että suomalaisen laitoksen alaotsikko ei seuraa alkuperäistä. Alkuperäinen, The First World Empire and the Battle for the West, välttää mustavalkoisen joko-tai -asenteen. Sillä kuka loppujen lopuksi voitti Lännen itselleen?