Alvar ja Ragni Cawénin kaksoiselämäkerran kirjoittaja, taidehistorian emerita professori Riitta Konttinen on tutkinut suomalaista taide-elämää laajalti ja useista näkökulmista.  Cawénin pariskunnan vaiheita hän on kartoittanut jo tutkimuksissaan naistaiteilijoista, Modernistipareja-teoksessa sekä pariskunnan Didrichsenin taidemuseon näyttelyluettelossa. Tässä teoksessa hän on perehtynyt molempien sukujen taustoihin, pariskunnan niin keskinäiseen kuin laajaan ystävien ja sukulaistenkin kanssa käytyyn kirjeenvaihtoon, elämäkertatietojen kartoitukseen kuin näyttelykritiikkiinkin.  Lukija saa siis laajan kuvan vallinneista olosuhteista ja aikakauden kulttuurihistoriasta, pariskunnan elämänvaihteista, juhlien vietosta ja taidemaailman yhdistyselämän muotoutumisesta.

Elämänvirrassa on kauttaaltaan runsaasti kuvitettu valokuvin, mutta varsinaisia teoskuvia siinä on aika niukasti. Tekstiä on elävöitetty myös runsain kirje- ja arvostelusitaatein, jotka heijastavat aikaansa hyvin. Kokonaisuutena Konttisen kirjoitustyyli yhdistettynä taustamateriaaliin antaa mukavan ja elävän kuvan Cawénin pariskunnan elämästä.

Kuva: Alvar Caven, Taiteilijan vaimo 1925 ja Omakuva 1919.

Sopii myös parisuhdeoppaaksi

Alvar ja Ragni Cawénin yhteiselämä jäi aika lyhyeksi, vain 11 vuodeksi. Konttisen kertomana teksti käy myös oivallisesti parisuhdeoppaasta, jossa kypsällä iällä solmittu liitto perustui keskinäiseen kiintymykseen, kunnioitukseen sekä läheisyyden kaipuuseen. Myös pariskunnan keskinäinen kommunikointi tuntuu olleen kohdallaan, samoin kuin yhteisten kiinnostuksen kohteiden ja kokemusten jakamisen tarve, mikä välittyy siteeratusta kirjeenvaihdosta selkeästi. Koska pariskunta työskenteli samalla alalla, he tunsivat työn vaativuuden ja haasteet ja pystyivät näin tukemaan toistensa työtä, arvostamaan saavutuksia, kannustamaan toisiaan sekä antamaan tilaa toisensa tarpeille.

Taiteilijaparista molemmat olivat ruotsinkielisistä ”paremmista” perheistä kotoisin ja saaneet taiteilijan koulutuksen vanhempiensa tuella ja siunauksella. He molemmat olivat opiskelleet ulkomailla ja nähneet vallitsevia taidesuuntauksia sekä maailman taidetta paikan päällä. Lähtökohtaisesti miestaiteilijan uralla oli paremmat mahdollisuudet onnistua ja edellytykset menestyä. Näin kävi myös Cawénien kohdalla.

Kuva: Alvar Cawén maalaustyössään Korpilahdella vuosien 1920 – 1925 välillä. Museovirasto, Historian kuvakokoelma. Creative Commons, CC BY-NC-SA 2.0.

Avioliiton myötä Ragni-vaimo omistautui pitkälti perhe-elämälle; hänellä oli puuhaa niin äitinä, tyttärenä vanhenevan äitinsä hoitajana kuin miehensä mallina. Taiteilijoina molemmat valitsivat modernistisen maalaustavan ilmaisulleen. Alvar osallistui myös Marraskuu-ryhmän näyttelyihin, joissa hän sai teoksillaan positiivista huomiota ja hänen arvostuksensa taiteilijana nousi. Sovittelevana persoonana hän toimi myös Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtajana loppuvuosinaan.

Alvarin varhaisen kuoleman jälkeen Ragni omistautui miehensä teosten kartoittamiseen ja uran kokoamiseen. Hän teki molempien suvuista sukuselvitystä ja aloitti perheen vuoksi pysähdyksissä olleen  oman maalaamisensa uudelleen. Vanhemmalla iällä hän osallistui usein näyttelyihin ja piti myös omia näyttelyitä uusista teoksistaan.

Keskinäinen kunnioitus

Elämänvirrassa-teoksen jälkeen tuntee olevansa pitkän aikaa jossain menneessä maailmassa. Pariskunnan elämää kantavat arvot ovat niin kauniita velvollisuuksineen ja silloisen elämän realiteeteista huolimatta. Nimenomaan toisen kunnioittamisen arvo tuntui hyvälle. Velvollisuutena sen joutuivat molemmat kokemaan hoitaessaan vanhenevia ja kuolevia omaisiaan, mikä erotti pariskuntaa hetkeksi ja viivästytti yhteiselämän alkamista. Kuitenkin he molemmat saivat kokea elämän ja muiden ihmisten kunnioittamisen myös ilona ja elämän sulostuttajana toistensa, ystäviensä ja perheensä myötä. Ystävät ja sukulaiset olivat myös tuki ja turva, verkosto, johon tukeutua epävarmoina hetkinä. Ehkä molempien terveydelliset ongelmat olivat osaltaan edesauttamassa tätä asennetta.

Kokonaisuutena kirjasta muodostui miellyttävä lukukokemus, vaikka jäinkin kaipaamaan teoskuvia. Mutta tällä kertaa näyttely ja kirja elävät itsenäistä elämää ja molemmat tulee kokea erillisinä elämyksinä. Teos antoi paljon ajattelemisen aihetta ja muistutti hyvän elämän peruspilareista.