Perusasiaa yksissä kansissa

Baconin Audiovisuaalisen kerronnan teoria on tervetullut suomenkielinen oppikirja maamme lukuisille mediakulttuurin, audiovisuaalisen kulttuurin ja tv- ja elokuva-alan opiskelijoille, joille se takakannen tekstin mukaan on suunnattukin. En varmaan ole ainoa alan opettaja, joka on tuskaillut englanninkielisten perusteosten ammattislangin parissa yrittäen luoda niiden pohjalta ymmärrettävää opetusaineistoa. Baconin hyvällä kielellä ja asiantuntijuudella kirjoittama kirja tulee helpottamaan työtämme. Bacon kartoittaa kirjassaan elokuvan ilmaisullisia vaihtoehtoja ja niiden kehitystä.

Bacon, Henry: Audiovisuaalisen kerronnan teoria. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. 267 sivua. ISBN 951-746-160-7.

Baconin Audiovisuaalisen kerronnan teoria on tervetullut suomenkielinen oppikirja maamme lukuisille mediakulttuurin, audiovisuaalisen kulttuurin ja tv- ja elokuva-alan opiskelijoille, joille se takakannen tekstin mukaan on suunnattukin. En varmaan ole ainoa alan opettaja, joka on tuskaillut englanninkielisten perusteosten ammattislangin parissa yrittäen luoda niiden pohjalta ymmärrettävää opetusaineistoa. Baconin hyvällä kielellä ja asiantuntijuudella kirjoittama kirja tulee helpottamaan työtämme.

Bacon kartoittaa kirjassaan elokuvan ilmaisullisia vaihtoehtoja ja niiden kehitystä. Hän korostaa, että kyseessä ei ole mikään elokuvan tyylihistoria, vaan tavoitteet ovat vaatimattomampia. Silti kirja tarjoaa melko kattavan esityksen audiovisuaalisen kerronnan teorioista. Sen perimmäiset lähtökohdat ovat tulkintaa korostavassa eurooppalaisessa hermeneutiikassa, mutta myös neoformalismissa ja kognitiivisessa psykologiassa. Kirjaa kannattaa ajatella nimenomaan perusteoksena, josta lähtien voi ryhtyä syventämään tutustumistaan eri teorioihin alkulähteiden kautta. Vaikka kirjan lähdeluettelo on yllättävänkin suppea, pääsee sen ja oivallisesti rakennettujen viitteiden avulla helposti alkuperäisille tiedon lähteille.

Kirja lähtee liikkeelle pohtimalla kerronnan peruslähtökohtia: muodon ja sisällön välistä jännitettä. Ensimmäinen luku antaa lukijan käyttöön myös kerronnallisen analyysin peruskäsitteitä ja esittelee Bordwellin ja Chatmanin jaottelut kerronnan tasoista. Seuraavassa luvussa käydään Kieslowskin Sinistä esimerkkinä käyttäen havainnollisesti läpi, miten katsoja koko ajan elokuvaa seuratessaan tekee hypoteeseja tulevista tapahtumista ja vähitellen korjaa niitä saadessaan uutta informaatiota. Vastaavaa harjoitusta voisi hyvin kuvitella tekevänsä myös yhdessä opiskelijoiden kanssa. Harjoituksesta – ja sen tuottamasta tyydytyksestä – on mielestäni muun muassa se hyöty, että sen kautta jokainen tunnistaa oman asiantuntijuutensa elokuvan katsojana.

Luvussa Kertovan elokuvan moodit käydään läpi viisi elokuvan tyylilajia: valtavirtaelokuva, taide-elokuva, tyylikeskeinen kerronta, retorinen kerronta ja avant garde. Nimitykset ovat osittain Baconin omia, osittain yhteneväisiä Bordwellin Narration in the Fiction Film (1988)-kirjassa esittämiin. Baconin termistössä tyylikeskeinen kerronta vastaa lähinnä Bordwellin parametristä kerrontaa ja retorisen elokuvan alle hän mahduttaa sekä historiallis-materialistisen kerronnan että Godardin, jota Bordwell käsittelee kokonaan omana tapauksenaan. Godardin luokittelu tuottaa ongelmia myös Baconille, sillä hän joutuu sijoittamaan osan Godardin töistä retorisen elokuvan ja osan taas avant garden alle. Molemmat ratkaisut tuntuvat perustelluilta, vaikka Godard yleensä on totuttukin näkemään lähinnä avantgardistina.

Kuten olettaa sopii, moodien esittelyssä lähtökohtana on valtavirran Hollywood-estetiikka, josta siirrytään aste asteelta siitä enemmän poikkeaviin moodeihin. Virkistävää koko kirjassa on esimerkiksi Bordwellin ja Thompsonin Film Art (1993) -kirjaan verrattuna eurooppalaisen – ja jopa ei-eurooppalaisen – taide-elokuvan käyttö esimerkeissä. Suomessa tehdyn kirjan hyvä puoli on lisäksi se, että esimerkkejä on myös suomalaisista uusista elokuvista, joita voi olettaa aloittelevankin opiskelijan tuntevan. Puutteena sen sijaan pitäisin sitä, että vaikka kirjaa tarjotaan myös tv-opetuksen käyttöön – johon se ilman muuta soveltuukin – ei tv-sarjoista peräisin olevia esimerkkejä löydy kirjasta lainkaan.

Kirjan muut luvut käsittelevät elokuvan rakennetta, otoksia ja niiden välisiä suhteita, elokuvan fokalisoitumista henkilöihin sekä kertojan ja kerronnan erottelua. Itselleni ehdottomasti antoisin osuus oli elokuvallisten metaforien sekä elokuvan metaforisuuden pohdinta, jonka esimerkiksi Bordwell kokonaan jättää väliin. Bacon menee jopa niin pitkälle, että hänen mielestään audiovisuaalisen metaforiikan käsite voidaan venyttää käsittämään luova elokuvan tekeminen ylipäätään. Kun elokuvantekijä etsii idealleen audiovisuaalista ilmiasua korostaen ilmiön joitain puolia ja jättäen toiset vähemmälle, kyseessä on "prosessi, joka uudistaa mahdollisuuksiamme havaita ja ymmärtää asioiden välisiä suhteita." Ja tästähän metaforassa juuri on kysymys.

Vielä on mainittava kaksi perusoppikirjalle tärkeää piirrettä, jotka tässä kirjassa ovat kohdallaan: informatiivinen viitteiden käyttö ja käsitteiden suomentaminen. Hyvä esimerkki molemmista löytyy sivulta 169, jonka lähes jokainen viite on opinkappale sinänsä. Esimerkiksi viitteessä 6 palautetaan ensinnäkin mieleen kuvakokojen jaottelu ja niistä englanninkielisessä kirjallisuudessa käytetyt nimitykset. Lisäksi huomautetaan englanninkielisten termien long shot ja long take eroista ja vihjaistaan, että lisää elokuvaterminologiaa löytyy Juntusen Elävän kuvan sanastosta (1997).

Hyödyllistä on myös vertailu muiden elokuvakirjojen käyttämään terminologiaan, esimerkiksi miksi Bordwell ei käytä termiä läpinäkyvyys (s. 97) tai mitä tarkoittaa suojaviiva. Termin flashforward kääntäminen on näköjään aiheuttanut päänvaivaa muillekin kuin itselleni. Bacon kertoo, että siitä on neuvoteltu sekä Suomen elokuva-arkistossa että kielitoimistossa ja päädytty muun muassa seuraaviin vaihtoehtoihin: ennakointi, eteymä, eteytymä, etiäinen (Mitähän tästä Lapin asukkaat tuumisivat?), etuuma ja tulema. Vahvimpia kandidaatteja ovat ennakointi ja etuuma, mutta kuten Bacon huomauttaa: "onneksi tälle sanalle ei ole kovin suurta käyttötarvetta".

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *