Yli kymmenen vuotta sitten ilmestyi Peter von Baghin tiiliskivimäinen Suomalaisen elokuvan kultainen kirja. Nyt kirja on ilmestynyt uudistettuna ja täydennettynä eli entistä tukevampana niteenä. Vanha kirja koostui elokuvaesittelyistä, jotka oli järjestetty valmistumisvuosien mukaan, sekä alaan liittyvistä tapahtumista, kommenteista ja sitaateista. Uudessa painoksessa tätä formaattia on jatkettu viimeisen vuosikymmenen tiedoilla. Lisäksi mukana on toinen lähes yhtä suuri kokonaisuus, elokuva-alan tekijöiden luonnehdinnat.

Pari vuotta sitten hyväksytyssä väitöskirjassaan von Bagh tarkasteli elokuvallista koostetta eli kompilaatiota tai kollaasia. Hänen oma elokuvatuotantonsakin koostuu pääasiassa kollaasielokuvista, joita hän on vuosien kuluessa valmistanut pääasiassa televisiossa esitettäväksi. Monet kirjan haastattelukatkelmat ovat näistä tv-elokuvista ja sarjoista.

Myös Suomalaisen elokuvan kultainen kirja noudattaa kollaasin muotoa. Se koostuu erilaisista osista: elokuvien esittelyistä, analyyseistä, dokumenttipätkistä, asiatietojen sirpaleista ja muusta vastaavasta. Kokonaisuus on varsin mielenkiintoinen, mutta kirjan rajoitukset tekevät siitä ongelmallisen. Kun aiheena on kuva ja vieläpä liikkuva kuva, tarjoaa teksti sen kertomiseen hyvin suppean välineen. Edes Peter von Baghin tasoinen kirjoittaja ei voi paikata sitä puutetta, että liikkuvan kuvan välittämä illuusio puuttuu.

Kirjaa havainnollisempi väline välittämään elokuvaan liittyviä ajatuksia ja tuntemuksia on cd-rom, jollaisen tuotantoon Peter von Bagh on myös osallistunut. 1990-luvun puolivälissä ilmestynyt Kinopalatsi käsitteli suomalaista elokuvaa. Se koostui Peter von Baghin teksteistä, jotka suurelta osin olivat peräisin Suomalaisen elokuvan kultaisesta kirjasta. Siinä oli mukana myös tekijäesittelyjä, jotka nyt on julkaistu Uudessa kultaisessa kirjassa. Kovin paljon uutta von Bagh ei ole tehnyt kultaisen kirjan uuteen painokseen. Visuaalisuudessa ja havainnollisuudessa kirja häviää selvästi rompulle. Rompulla oli myös kaikkien elokuvaihmisten filmografiat. Kirjaan sellaisia ei ole saatu mahtumaan. Rompun runsaasta kuvituksesta kirjassa on vain muutama. Henkilöesittelyjen taitto on kirjassa karun karkea.

Koska tekstit ovat pääasiassa vanhoja, on uudessa painoksessa toistettu edellisessä painoksessa olleet asiavirheet. Esimerkiksi von Bagh toteaa edelleen, että Olavi Virran elokuvassa Kaksi vanhaa tukkijätkää esittämä roolihenkilö olisi valeasussa esiintyvä rikas kaupunkilaisherra. Elokuvassa tämä oli kuitenkin köyhä tukkityömaan kymppi.

Vuosittain luetellaan lyhyet krediittitiedot kaikista vuoden aikana valmistuneista elokuvista. Näihin tietoihin kuuluu mm. elokuvan pituus metreissä. Se ei kovin paljon kerro, vaikka sen perusteella voi päätellä jotain elokuvan kestoajasta. Mukana on myös elokuvan tarkastusnumero. Se ei kerro elokuvan katsojalle eikä kirjan lukijalle yhtään mitään.

Henkilömatrikkeliin on valittu merkittäviä elokuva-alan tekijöitä. Mukana ovat kaikki suuret tähdet sekä pienemmät ja tuntemattomammatkin henkilöt kuten äänittäjät, lavastajat ja muut taustavaikuttajat, joiden työpanos ei kovin usein nouse esille. Varsin laajassa joukossa ei kuitenkaan ole mukana kaikkia kiinnostavia henkilöitä. Merkittäviä poissa olijoita ovat mm. ohjaaja Taavi Kassila, käsikirjoittaja Olavi Veistäjä ja näyttelijät Heikki Välisalmi, Leena Häkinen ja Kalevi Haapoja. On tietenkin makuasia keitä mukaan on otettu. Perusteluja edellä mainittujen mukaan ottamisellekin olisi ollut. Tosin heistä vain Taavi Kassila oli mukana Kinopalatsi-rompulla.

Kirjassa näkyvät Peter von Baghin henkilökohtaiset mieltymykset ja painotukset. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi kaikki merkittävät suomalaiset elokuvat ovat mukana ja lisäksi esitellään monet vähemmän merkittävät elokuvat. Kirja ei ole pelkästään kehumista ja ylisanoja, joita von Bagh ajoittain viljelee jopa liioitteluun asti. Mukana on myös varsin osuvaa ja purevaa kritiikkiä, joka kohdistuu myös moniin kiitettyihin henkilöihin ja elokuviin.

Koska von Bagh on aina ollut innostunut elokuvasta, leimaa useita hän kirjoituksiaan ja esiintymisiään jossain määrin liiallinen innostuminen aiheeseen. Hän käyttää toisinaan hienoja ilmauksia, joiden sisällön selkeyttä lukija joutuu miettimään. Tuloksena on pinnallista, mutta syvällisen oloista kirjoittelua. Sellainen on tyypillistä elokuvajournalismille tai yleensä kulttuurikritiikille.

Haastatteluissa von Bagh on valittanut, että viimeisen vuosikymmenen elokuvista kirjoittaminen oli hänelle kaikkein vaikeinta. Se näkyy myös kirjassa. Jopa elokuvan määrittely on ollut vaikeaa, minkä von Bagh toteaa esipuheessa. Kirjassa esitellään runsaasti dokumenttielokuvia ja henkilöesittelyissä mainitaan myös tv-työt. Se on kuitenkin varsin luonnollinen asia. Elokuvat eivät nykyisin ole ainoa liikkuvan kuvallisen viestinnän muoto. Siksi nykypäivän elokuviakaan ei voi tarkastella irrallaan televisiosta.