Pieni suuri luettelo kirjasuomen sanoista ennen vuotta 1810

Nimellisesti kovin kiinnostavaan kirjaan tarttuu innolla, sillä myös takakansi lupaa kirjan olevan tarkoitettu "erityisesti kielen-, historian- ja kulttuurintutkijoille sekä sanaston historiasta kiinnostuneille maallikoille". Kirja on kiinnostava, mutta se on vain luettelo ja tarvitsee seurakseen monia muita mielenkiintoisia teoksia, kuten Vanhan kirjasuomen sanakirjan (osat 1 & 2: A-K, ilmestyneet 1985, 1994) ja ainakin etymologisen sanakirjan. Ymmärrän hyvin, että kyseessä on suomen kielen kehitykseen kohdistavaa ns. perustutkimusta, joka voi ulkopuolisen silmissä näyttää hieman tarkoituksettomankin tylsältä.

Jussila, Raimo: Vanhat sanat. Vanhan kirjasuomen esiesiintymiä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura / Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1998. 381 sivua. ISBN 951-746-008-2.

Nimellisesti kovin kiinnostavaan kirjaan tarttuu innolla, sillä myös takakansi lupaa kirjan olevan tarkoitettu "erityisesti kielen-, historian- ja kulttuurintutkijoille sekä sanaston historiasta kiinnostuneille maallikoille". Kirja on kiinnostava, mutta se on vain luettelo ja tarvitsee seurakseen monia muita mielenkiintoisia teoksia, kuten Vanhan kirjasuomen sanakirjan (osat 1 & 2: A-K, ilmestyneet 1985, 1994) ja ainakin etymologisen sanakirjan.

Ymmärrän hyvin, että kyseessä on suomen kielen kehitykseen kohdistavaa ns. perustutkimusta, joka voi ulkopuolisen silmissä näyttää hieman tarkoituksettomankin tylsältä. Itse en ole varsinainen suomen kielentutkija vaan käyttäjä ja nautiskelija. Katson tätä kirjaan kirjoittajan ja kirjoittamisen opettajan näkökulmasta. Tarkastelun lähtökohtina ovat kaksi mielestäni tärkeätä kysymystä: Onko tästä kirjasta hyötyä aivan tavalliselle tai jo pidemmälle ehtineelle kirjoittajalle? Millainen mahdollinen hyöty tästä kirjasta on saatavissa?

Luettelon kokoamisperusteena, "nykysuomalaisuutena" on se, että sana on esiintynyt Nykysuomen sanakirjassa (1951-1961), Nykysuomen sivistyssanakirjassa (1973) tai Suomen kielen perussanakirjassa (1990-1994). Kirjassa esitellään 26 000 sanaa, jotka ovat ilmaantuneet suomen kieleen vuosina 1543-1810. Jos jotain sanaa ei esiinny tässä kirjassa, voidaan siis helposti päätellä sen olevan myöhäisempää perua. 1800-luvun osalta ensiesiintymien metsästys on osittain tekemättä, vaikka Jussila esisanoissaan mainitsee muutamia kirjoja, joista voi myöhempiä uudisanoja etsiä. Toivonkin jatkoa tälle työlle uudemman sanaston ensiesiintymien parissa.

Milloin sana tuli suomen kieleen? Tämä luettelo antaa siihen monien sanojen kohdalta perusteellisen vastauksen. Jo tästä yksinkertaisesta syystä pelkkä sanaluettelo on hyödyllinen ja virkistävä tuttavuus kaikille sanoista kiinnostuneille. Liian usein itse hämmästelen sitä, miten historiallisissa romaaneissa ihmiset puhuvat ja käyttäytyvät kuin aikalaisemme. Tämä liittyy historiallisen romaanin yhteen valtatraditioon, jota luonnehtisin sanoilla: meille ymmärrettäväksi tekemistä. Historiallinen aikakausi tehdään lukijoille ikään kuin tutuksi vähentämällä aikakausien eroa ja osoittamalla menneisyyden ihmiset samanlaisiksi kuin me nykyihmiset. Tätä tendenssiä vastaan jotkut pyrkivät mahdollisimman suureen historialliseen totuudellisuuteen, mihin usein liittyy se, että emme oikeastaan aina voi ymmärtää menneisyyden ihmisten käyttäytymistä, sillä sen taustalla oleva elämismaailma on hävinnyt.

Jussilan luettelo kertoo täsmällisesti milloin ja missä sana on ensi kertaa esiintynyt kirjasuomessa. Jo tästä syystä tämä kirja on hyvin hyödyllinen jokaiselle vakavasti kirjoittamista harrastavalle tai sen avulla toimeentulonsa hankkivalle ihmiselle.
Näin ollen voi tyydytyksellä todeta, että niinkin poliittisesti epäkorrekti sana kuin "neekeri" on tullut kirjasuomeen jo 1771 kirjassa Totinen Juttu Sijtä, Surkiasta Meri-hädän waarasta, cuin Laiwa-Capteini Pet. Viaud ja hänen Cansza-Cumppanins owat ulossesonet Americassa, Wuonna 1766. Valistuaika toi Suomeen myös muita asioita kuin kaupankäynnin uudissanaston: kauppa-alus (1742), kauppakomppania (1547), kauppakonttori (1747), kauppaseura (1738) jne.

Sanassa "neekeri" ei ole mitään ongelmaa tässä luettelossa, sillä on aivan riittävää saada tietoonsa, milloin ja missä se ensimmäisem kerran esiintyy. Suurempi ongelma kirjan luettelomaisuudessa piilee juuri äärimmäisessä suppeudessa. Vaikka toimitusperiaatteissa mainitaan, että sanan merkitys ilmoitetaan silloin, kun se poikkeaa selvästi tavanomaisesta nykymerkityksestä, niin hyvin harva sana selitetään merkitykseltään. Kirja on rakennettu sen oletuksen varaan, että lukijalla on käytössään nykysuomen sanakirjoja tai sitten, että hän ymmärtää jo ennalta, mitä esimerkiksi sana "linnuntäkkä" vuodelta 1770 voisi olla. Kun esimerkiksi Suomen kielen perussanakirja (1992) ei kyseistä sanaa tunne, olisi ollut kohtuullista sanaa selittää. Luonnollisesti selittämättömyys on ratkaisu, joka palvelee kirjan luettelomaisuutta ja näppärää pienuutta.

Samasta syystä minua jäi vaivaamaan esimerkiksi se, että onko koraani todella tullut suomen kieleen nykymerkityksessään jo 1621, jolloin Jussilan mukaan piispa Ericus Erici (piispa Eerikki Sorolainen) käytti tätä sanaa postillassaan. Tietysti luetteloa on uskominen, mutta esimerkkivirke tai sanantäsmennys olisi palvellut lukijaa jonkin verran. Kaikkea tietysti voi vaatia, mutta luettelo muuttuisi luonnnollisesti hieman toisennäköiseksi ja kalliimmaksi, jos toivomukseni toteutuisivat. Nyt lukijan on kaivettava postillan nykykielistetty versio käsiinsä ja luettava se kokonaan.

Jussilan luettelon ansiosta minua pitkään häirinnyt sanapari hyljätä/hylätä saa lisäselvitystä. Edellinen on vuodelta 1544 (Agricolan Rukouskiria) ja jälkimmäinen tuli kirjasuomeen vasta 1749 Juhana Wegeliuksen toimittamana. Vieläkään minulle ei ole täysin selvää, onko kyseessä yksi sana, jolla on kaksi muotoa vanhempi ja uudempi kirjoitusasua, vai onko kyseessä, kuten olen kuullut väitettävän, juhlallisempi ja arkisempi jostakin luopumisen tapa? Selvää on kuitenkin se, että toinen sana on toista huomattavasti vanhempi ja jo siitä yksinkertaisesta syystä arkaaiselta maistuva.

Vastaavanlaisia kiinnostavia, käsittämättömiä ja ihmeellisiä esimerkkejä voisi luettelosta poimia loputtomiin, mutta sen jätän kunkin lukijan oman innostuksen varaan. Kenties tämä luettelo ei nyt ihan ole suunnattu kaikille takakannessaan määritellyille ryhmille, mutta henkilökohtaisella tasolla tämä kirja voi olla erityisen hyödyllinen. Jussilan Vanhat sanat on kiintoisa kirja, suorastaan lumoava yöpöytäkirja. Jokaisen kirjoittajan kannattaisi sitä silmäillä, vaikka ei haluaisi etsiä virheitä historiallisten romaanien sanastosta tai etsiä itselleen sopivia sanoja muinaisuuteen sijoittuviin kertomuksiinsa. Tämä kirja palvelee myös sanastovirikkeenä, sillä sen sivuilta löytää jatkuvasti vanhoja uusia mukavia suuhun ja paperille sopivia sanoja, kunhan niiden merkityksen ensin tarkastaa vähemmän suppeasta sanakirjasta.

Kirjan suppeudessa on samalla sen voima ja ärsyttävyys. Pienenä kirjana sitä on helppo käsitellä illalla sängyssä, kun nukkumaan mennessään lueskelee siitä palasia sieltä ja täältä nähdäkseen oikein mukavia sananselitysunia, mutta liian usein joutuu jopa turhaan nousemaan sängystä ja tarkastamaan jopa turhaan sanojen merkityksiä muista sanakirjoista.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *