SKS:n Kolmella markalla kanfärttiä tarjoaa kansiensa välissä suomalaista apteekkiperinnettä. Kokoelma on valikoitu SKS:n arkistoista sekä apteekkiperinteen keruutuloksista vuosilta 1980, 2003 ja 2004. Materiaalia on yli sadan vuoden ajalta, joten läpileikkaus on hienosti alan kehitystä valaiseva. Kirja on saanut vanhahtavan ulkoasun, joka sopii aiheeseen hyvin; kulmat ovat pyöristetyt, paperi on vanhahtavan kellertävää ja kuvat sekä fontti tukevat kerrontaa kauniisti. Ulkoasu teki positiivisen vaikutuksen, kunnes huomasin, kuinka muotoillut kulmat murtuivat ja repsottivat varovaisessakin käsittelyssä.

Teos etenee apteekkiuran mukaisesti eli liikkeelle lähdetään koulutus- ja oppilasajasta, siirrytään tiskin taakse asiakaspalveluun ja tarkennetaan eri valmisteisiin. Loppuun on sijoitettu pidempiä kertomuksia apteekkilaisten elämänkaaresta. Käsittelyä on helppo seurata ja se etenee loogisesti. Autenttiset kertomukset ja kaskut kuljettavat tekstiä soljuvasti eteenpäin. Tuula Ruokosen ja Harri Nurmen hyvä toimitustyö näkyy konkreettisesti alkusanoina sekä läpi kokonaisuuden kulkevassa taitavassa ryhmittelyssä.

Kolmella markalla kanfärttiä antaa lukijalleen huumorin lisäksi myös vakavampaa pohdittavaa. Vastapareina kirjassa ovat koulutettu apteekkihenkilöstö ja oppimaton kansa, kielitaito ja -taitamattomuus, ammattietiikka ja oppineisuuden kunnioitus, hillitty käytös ja häveliäisyys, usein ehkä tarpeetonkin nöyryys.

Eräs neitonen oli ostamassa pirunpaskaa apteekista, mutta ei ilennyt pyytää suoraan, vaan koetti hienostella ja sanoi:
– Suanko minä saatanan sontoo?
– Pirum paskoo? kysyttiin häneltä.
– Nii, hänen kakkiaan, vastasi ryökynä ujosti.
s. 95

Apteekkialalla näkyy mielenkiintoisesti myös suomenkielen kehittyminen. Aluksi ammattisanasto on ollut latinaa, salakieltä, joka ei kaikille avaudu. Toisaalta rohdoksissa on käytetty kansan parissa vakiintunutta nimistöä. Ammattikielen hallinta ja käyttö on tuonut alalle myös arvovaltaa ja uskottavuutta. Toki latina on yhä lääketieteen kieli, mutta oman värinsä alaan tuovat nykyään ruotsi ja englanti. Kielitaidottomien kekseliäisyys toimittaa asioitaan riemastuttaa usein kokoelmaan valituissa kaskuissa.

Eräs mies pyysi Metikkata, sitä yskänlääkettä! En ollut koskaan kuullut sen nimisestä yskänlääkkeestä, mutta etsin kaikki kaapit ja kirjat. Lopulta mies neuvoi, missä sitä oli. Se oli Beatol, Medican yskänlääke.
– Kato nyt, tuossa se on, sanoi mies ja osoitti Medicaa.
s. 96

Apteekin rooli on ollut merkittävä kansan keskuudessa. Arvojärjestyksessä se sijoittunee kirkon ja lääkärin lähistölle. Apteekkineiti on työpaikkansa puolesta katsottu myös sopivaksi ja toivotuksi puolisoehdokkaaksi.

Kirje:
Pori 6.4.1957
Arv. Myyjätär
Ilmoitan että haluaisin kanssanne keskustella avioliiton tarkoituksella jos olette neiti tai leskirva. Minä olen maanv.poika ja yksinäinen poikamies. Olen aina ollut raitis. Varoja minulla on 100 000 mk. Muuta omaisuutta on kaksi ruusu-ryijyä molemmat 30 000 markan arvoiset. Kiinteistöä minulla ei ole. Veljeni kaatui talvisodassa. Haluaisin henkilökohtaista keskustelua. Jos teille sopii niin haluaisin keskustella kanssanne teidän kodissanne tänään illalla.
Kunnioittaen
s. 170

Apteekki toimii näyttämönä monille aroillekin asioille. Entisajan asenteiden lisäksi kirjassa esiintyy sulassa sovussa nykyaika ja vapaampi käyttäytyminen tiskin molemmin puolin. Vaikka auktoriteettiasema on pitkälti murtunut, lääkekaupan kontrolli ja henkilöstön koulutus antavat arvovaltaa koko alalle.

Kokonaisuutena Kolmella markalla kanfärttiä on hieno ja hauska kurkistusikkuna metsäläisen jalostumisesta maailmankansalaiseksi, mikä välittyy ketään halveksimatta. Apteekki tullee säilyttämään asemansa hauskojen sattumusten kenttänä. Kesäpäivän ratoksi kommelluksia oli mukava lukea koko perheen iloksi unohtamatta asian vakavampaa puolta.