Pohdintoja matematiikasta ja muusta

Viime vuonna ilmestynyt Joka paikan akateemikko on tekijänsä näköinen kirjanen. Sen kirjoittaja Osmo Pekonen on yhtäaikaa niin matemaatikko, historioitsija kuin kirjailijakin. Kahdesti väitelleenä (matematiikasta Jyväskylässä 1988 ja tieteenhistoriasta Rovaniemellä 2010) hänen tuotantonsa käsittää niin tietokirjallisuutta, essee- ja runokokoelmia kuin käännöksiäkin, joiden aihepiirit liikkuvat anglosaksisen muinaisrunouden kääntämisen ja tieto- ja viestintäteknologian kehityksen arvioinnin välillä.

Pekonen, Osmo: Joka paikan akateemikko. Enostone, 2012. 116 sivua. ISBN 978-952-5960-11-2.

Joka paikan akateemikko on kokoelma Helsingin Sanomien tiedesivuilla julkaistuja kolumneja, joskin loppuun on lisätty muutama ennen julkaisematonkin essee. Matemaattis-historialliset tarinat kuljettavat lukijaa huippuyliopistoajatuksista huippuopetukseen ja –osaamiseen. Teknologistuvassa maailmassa on virkistävää välillä lukea liitutaulun ylistyksestä, keskustelevan metodin merkityksestä ja ajattelun arvosta. Pekonen liikkuu ison tietomäärän keskuudessa yksittäisiä ihmisiä ja ajatuksia esitellen. Vaikka tekstit ovat itsenäisiä, muodostavat ne tiedollisen kokonaisuuden, jota kuitenkin on helppo selata sieltä täältä. Ensyklopedistin tekstit ovat viihdyttäviä ja valaisevia ja saavat lukijan arvostamaan osaamisen laaja-alaisuutta ja tiedollista avaruutta.

Yhteiskunnallisen kustannustehokkuusajattelun politiikkaa pohtivalle vaikutuksen teki eritoten Pekosen varoitukset teknologian kaikkivoipaisuudesta ja ’matematiikkauskosta’ (s. 60). Vaikka Pekosen mielestä ripaus matematiikkaa on hyödyksi alalla kuin alalla, niin tietokonemallinnuksista innostunutta ’tyhjää innovaatiopuhetta’ kuulee paljon (s. 46). Pekosen mielestä laskennallisten tieteiden ei tulisi olla itsenäinen akateeminen oppiaine: ensin tulee hallita niiden tieteenalojen perusteet, joilta uutta sovellusta haetaan. Matemaatikon tärkeänä tehtävänä on auttaa tässä sovelluksen formuloinnissa, sillä ’tietokoneen pirullisuus on siinä, että se väärin ohjelmoituna tekee systemaattisen virheen, jota on mahdoton havaita’. Pekosen sanoin (s. 103): ’matemaattisilla malleilla on rajansa. Tietokoneen ruudulla tehty simulaatio ei välttämättä paljasta kaikkia ongelmia (sic)’ – ja silti niihin perustetaan mm. päätökset ydinjätteen sijoituksesta. ’Pannan kädet ristiin ja toivotaan että kaikki menee hyvin seuraavat sata tuhatta vuotta’, vaikka päätös itse asissa on poliittinen ja moraalinen (s. 60). Yhteiskuntatieteissä ja humanistisissa aineissa ei välttämättä tarvitse palata liitutauluun, kunhan keskustelevan metodin ja arvopohjaisen ajattelun merkitys tutkimuksessa ymmärrettäisiin. Pekosen elegantit esseet auttavat tähän nälkään.

Pokkarikokoisen kirjasen selailu ja luettavuus olisi kuitenkin (taas kerran) parantunut melkoisesti, jos kustantaja olisi nähnyt – tietoteknologian mahdollistaman  – pienen vaivan hakemiston tekemiseen. Selailuun soveltuvien tekstikokoelmien summittainen lehteily helpottuu merkittävästi hakemiston avulla.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *