Kummallista kyllä, tieteellistä elämäkertaa Nils Adolf Erik Nordenskiöldistä saatiin odottaa yli kuusikymmentä vuotta: Henrik Ramsayn elämäkerta Nordenskiöld, sjöfararen, ilmestyi 1950 (suomeksi 1953). Sen jälkeen ei ole kukaan tarttunut aiheeseen laajassa mittakaavassa. Toki Nordenskiöldistä on kirjoitettu paljon artikkeleita, onhan hän tunnetuin suomalaissyntyinen tutkimusmatkailija. Etenkin Nordenskiöldin Koillisväylän läpipurjehtiminen lienee tunnettu ympäri maailmaa samoin kuin hänen arvokkaat karttakokoelmansa.

Martti Blåfield on harrastanut Adolf Nordenskiöldiä yli kolmekymmentä vuotta ja aiemmin julkaisut Nordenskiöld sukuun liittyviä artikkeleita eri yhteyksissä. Hänellä on myös ollut läheiset yhteydet Ruotsissa asuviin Nordenskiöld-suvun jäseniin, jotka ovat usein vierailleet Suomessa ja Nordenskiöldien sukukartanossa Mäntsälässä. Suomessahan Nordenskiöld-suku on sammunut jo 1936, jolloin Adolf Nordenskiöldin veljentyttäret Iri ja Eva kuolivat muutaman kuukauden välein.

Kuten Blåfieldin tutkimuksesta selvästi ilmenee, Nordenskiöld oli myös ja ennen kaikkea mineralogi, geologi sekä etnologi, joka eräänlaisena verenperintönä oli saanut uteliaan ja tutkivan mielen sekä halun aukoa uusia uria vaikeuksista ja hankaluuksista välittämättä.

Teos tutkimusmatkoista

Blåfieldin Nordenskiöld-elämäkerta on tieteellisin periaattein laadittu tutkimus siinä mielessä, että se on tarkkaan varustettu viitteillä ja kommenteilla sekä lähde- ja kirjallisuusluettelolla. Tieteellisestä tyylistä poiketen kirja ei kuitenkaan sisällä johdantolukua, jossa tekijä selittäisi lähtökohtiaan ja tekemiään ratkaisuja kirjan rakenteen ja esitystavan suhteen. Teoksen rakenne ja valittu esitystapa käyvät toki selvästi ilmi sisällysluettelosta: Blåfield on päättänyt rakentaa teoksen nimenomaan Nordenskiöldin tutkimusmatkojen ympärille.

Blåfieldin käyttämien lähteiden joukossa on myös sellaista aineistoa, jota ei liene aiemmin käytetty kuten Tukholman Kuninkaallisen tiedeakatemian Centrum för Vetenskapshistoria -yksikön A. E. Nordenskiöldin arkistoaineisto. Lisäksi Blåfield on saanut noin 80 kirjettä Adolfille tämän puolisolta Annalta (omaa sukua Mannerheim) heidän pojanpojan pojaltaan Carl Nordenskiöldiltä.

Elämäkerrassa on kolme osaa: Nuoruus, Ruotsalaistunut Nordenskiöld ja Koillisväylän purjehdus 1878-1880, joista jokainen sisältää useita lukuja. Adolf Nordenskiöldin pohjoisten matkojen kuvaus alkaa jo Nuoruus-osassa, jossa kuvataan Ruotsiin siirtyneen Nordenskiöldin osallistumista 1858 tutkimusmatkaan Huippuvuorille. Matkan johtaja oli ruotsalainen geologi, glasiologi ja napa-alueiden tutkija Otto Torell ja Nordenskiöldin tehtävä matkalla oli hänen omien sanojensa mukaan nimenomaan geognosia. Niin tällä kuin tulevillakin matkoillaan pohjoiseen Nordenskiöld keräsi ahkerasti kaikenlaisia näytteitä kuten kasvi- ja eläinfossiileja: kasvi- ja eläintieteen historiasta kiinnostuneille Nordenskiöldin kuvaukset sekä Blåfieldin useassa kohtaa esittämät selostukset löydetyistä muinaisista kasvi- ja eläinjäänteistä lienevät mielenkiintoisia samoin kuin kuvaukset luonnonolosuhteista ja eläimistöstä.

Kuva: A. E. Nordenskiöld ja ruotsalainen kasvitieteilijä Sven Berggren Grönlannin sisämaan jäätiköllä rotkon reunalla noin 20 kilometrin päässä rannikosta vuoden 1870 retken aikana. Kuva teoksesta Studier och forskningar föranledda af mina resor i höga norden … Stockholm 1883. Kansalliskirjasto.

Ensimmäisen Huippuvuorten matkansa jälkeen Nordenskiöld kirjoitti matkaselostuksia paitsi vanhemmilleen myös tiedelehti Petermann’s Geographische Mitteilungenille sekä lyhyen geologiaan painottuneen selostuksen Huippuvuorten geologiasta. Tämän matkan jälkeen Nordenskiöld kävi Huippuvuorilla vielä vuosina 1861, 1864 1868 sekä 1872-1873 retki Pohjoisnavalle, jolloin pyrittiin aina vain pohjoisemmaksi. Se, että Nordenskiöld kumppaneineen oli vielä kesän 1870 viettänyt Grönlannissa, osoittaa hänen suurta viehtymystään pohjoisiin alueisiin kaikista hankaluuksista välittämättä. Pitkäkestoisten matkojen varustelun tasosta kertonee esimerkiksi se, että 1872-1873 matkalle ostettiin vetojuhdiksi 40 poroa ja niille tietysti myös ravintoa eli säkkikaupalla jäkälää! Osa poroista teurastettiin, jolloin Nordenskiöldistä tuntui siltä, kuin syyllistyisi ”poroni ja vetotoverini kannibalismiin”.

Tutkimusmatkoista kartografiaan

Koillisväylän purjehduksen jälkeen Nordenskiöld teki vielä viimeisen matkan Grönlantiin vuonna 1883, jolloin oli täyttänyt jo 50 vuotta. Grönlannin matkan jälkeen Nordenskiöld keskittyi kartografiaan ja sai omalla kustannuksellaan julkaistuksi 1889 näköispainoksen ennen vuotta 1600 ilmestyneistä tärkeimmistä kartoista (Facsimile-Atlas till kartografiens äldsta historia, innehållande afbildningar af de vigtigaste kartor, tryckta före 1600).  Vuoden 1892 aikana Nordenskiöld valmisti vielä kolme karttakokoelmaa, joista yhden Amerikkaa koskevan Chigacon maailmannäyttelyyn, yhden Venäjää koskevan Moskovan maantieteelliseen näyttelyyn sekö osallistui Madridin suureen Columbus-näyttelyyn omilla Amerikan kartoillaan. Vielä 1897 ilmestyi käsin piirrettyjen merikorttien ja purjehdusohjeiden historia Periplus.

Kuva: Kajakkeja Nordenskiöldin teoksessa Den andra Dicksonska expeditionen till Grönland, dess inre isöken och dess ostkust utförd år 1883 under befäl, 1885. Kansalliskirjasto Doria.

Blåfieldin kuvaus kaikista Adolf Nordenskiöldin pohjoisista matkoista ka Koillisväylän purjehduksesta on elävää ja mielenkiintoista luettavaa ja opettavaistakin: lukija oppii uusia asioita geologian historiasta, kasvi- ja eläintieteen sekä kansatieteen historiasta. Nämä kuvaukset ovat peräisin paitsi Nordenskiöldiltä myös muilta matkojen osanottajilta; matkathan olivat monitieteisiä ja niille osallistui toisinaan myös ulkomaisia tarkkailijoita.

Kartografian historiaa koskevan luvun jälkeen seuraavat luvut ”Juomavettä kalliosta poraamalla” (Nordenskiöld keksi porakaivot) ja ”Osasiko Nordenskiöld suomea?” jäävät hieman irrallisiksi ja mieleen tuleekin ajatus, että käsikirjoitus on alun perin ollut paljon laajempi ja sitä on supistettu kustantajan vaatimuksesta, mutta loppuun on kuitenkin liitetty vielä muutamia sisällöltään mielenkiintoisina pidettyjä lukuja. Nordenskiöldin äkillinen kuolema 12.8.1901 Dalbyössä 68 vuoden iässä ja hautajaiset kuvataan luvussa ”Höyrylaiva Dalbyön laiturissa” ja kuolinpesän ongelmia puidaan Nordenskiöldin kirjaston kohtaloa kuvaavassa luvussa. Adolf Nordenskiöld oli itse yrittänyt myydä kirjastoaan kokonaisuutena 1899, mutta ei ollut siinä onnistunut. Hänen kuolemansa jälkeen hänen puolisonsa Anna Nordenskiöld piti tärkeänä kokoelman säilymistä yhtenäisenä ja tarjosi sitä sellaisena sekä ruotsalaisille että suomalaisille: suomalaiset olivat nopeampia kuin ruotsalaiset, jotka halusivat hoitaa oston valtion budjetin kautta. Kauppakirja suomalaisten kanssa allekirjoitettiin Tukholmassa 6.3.1902. Nordenskiöldin kokoelma sijoitettiin Helsingin yliopiston kirjastoon, nykyiseen Kansalliskirjastoon.

Historiallinen konteksti ohutta

Hyvin kirjoitetun ja sujuvasti etenevän opuksen luettuani jokin jäi häiritsemään siitä huolimatta, että kirja etenee jouhevasti ja on elävästi kirjoitettu. Tämä häiritsevä tekijä on se, että esimerkiksi geologian historian ja muun tieteenhistorian lisäksi ei kirjassa on hyvin vähän historiallista kontekstia. Adolfin Ruotsiin siirtymiseen johtaneet tapahtumat ja ajautuminen ristiriitaan venäläisen hallintovallan kanssa kuvataan kyllä, mutta voisi sanoa, että niin vähäisesti kuin vain mahdollista. Lisäksi voisi huomauttaa, että keskittyminen nimenomaan pohjoisten matkojen kuvauksiin jättää Adolfin persoonan hieman kaukaiseksi vaikka toki siellä täällä hänelle ominaiset luonteenpiirteet tulevatkin esille.

Kuva: Grönlantilaisia Nordenskiöldin teoksessa Den andra Dicksonska expeditionen till Grönland, dess inre isöken och dess ostkust utförd år 1883 under befäl, 1885. Kansalliskirjasto Doria. http://www.doria.fi/handle/10024/101634

Seniilit tsaarinpalvojat Suomessa

Adolf Nordenskiöldin poliittisia näkemyksiä ja toimintaa valaistaan vain lyhyesti luvussa ”Sällskapet Idun ja NIT”: ritariston ja aatelin edustajana Ruotsin valtiopäivillä Nordenskiöld oli 1862-1863 ja 1865-1866 sekä liberaalien edustajana uudistetussa eduskunnassa 1869-1871, 1881-1887 ja 1891-1893.  Adolf Nordenskiöldin suhtautumista Suomeen kuvannee hyvin hänen toteamuksensa 1868 suomalaiselle liberaalisen piirin ystävälleen Edvard Berghille:

”Olen nyt hyvin tyytyväinen, etten jäänyt Suomeen. Ihmiset – tahtoo sanoa osa heistä – näyttävät minusta niin merkillisen seniileiltä tai paremminkin tsaarin palvojilta. Täällä asiat menevät päinvastaiseen suuntaan.  Tasavaltalaiset ajattelutavat  – – – tunnustetaan nyt yleisesti tulevaisuuden päämääränä.” Adolf katsoi myös, että ”rojalistien aika on myös täällä ainoana autuaaksitekevänä pian ohi”.

Myös Suomessa epäiltiin Nordenskiöldin edelleen olevan ”rabulisti”: kysymys tästä heräsi 1860-luvun lopussa, kun pidettiin mahdollisena kutsua Nordenskiöld takaisin Suomeen avoinna olevaan mineralogian professorin virkaan. Asiaa häneltä kysyttäessä Adolf Nordenskiöld vastasi ”joissakin suhteissa” saattavansa olla rabulisti, mutta käsitti välttämättömäksi, että mikäli muuttaisi Suomeen ja tulisi Suomen kansalaiseksi, hän tunnustaisi lojaalisti Suomen voimassa olevat lait ja kansainväliset suhteet perustaksi tulevalle toiminnalleen. Viimeisen kerran muuttoasiaan palattiin 1870-luvun lopussa, jolloin Adolf Nordenskiöld joutui toteamaan, että aikaa oli kulunut liian paljon: ”Luultavasti minusta on tullut enemmän ruotsalainen kuin itse uskoinkaan”.

Martti Blåfieldin tutkimus suomalaissyntyisen tutkimusmatkailijan elämästä on kokonaisuutena mielenkiintoista luettavaa kaikille pohjoisista tutkimusmatkoista ja niiden historiasta kiinnostuneille lukijoille. Runsas kuvitus valokuvineen ja piirroksineen havainnollistaa tekstiä oivasti.